TOTUUTTA ETSIMÄSSÄ

Minulla on taipumus kysellä liikaa. Opiskeluaikoina sain lisänimen, ”voisiko se olla”. Nykyään huomaan, että esitän asioita varmana, väitteellisenä ja osin perusteltuinakin. Joskus nuorempana testasin erästä vanhempaa henkilöä kysymällä häneltä jotakin, ja odotin milloin hän uskaltaa sanoa, en tiedä. Sitä ei tapahtunut. Hän tiesi aina vastauksen.

Tiedonmuodostus ei ole helppoa. Kuuntelin tänään Aamu teeveen keskustelua nettikäytön vaikutuksesta oppimiseen. Näyttää siltä, että se heikentäisi oppimista. Melkein sata prosenttisena totuutena pidetään sitä, että lukeminen on oppimisessa tärkein tekijä. Minä en ole siitä varma, mutta se on perustekijä, ihmisoikeus, josta ei voi luopua. Se on ulkopuolelta tulevaa, mikä luonnollista, mutta nostaisin yhtä tärkeäksi asiaksi tiedon tuottamisen sekä kirjoittaen, että puhuen. Onko siinä taustalla se, että auktoriteetti tuo opin ulkopuolelta, kun lukemiseen alistetaan liikaa? Itse olen vakuuttunut, että aikakautena, jolloin luin enemmän kaunokirjallisuutta, helposti erehdyin kuvittelemaan enemmän tutkimuksen alla olevaan ilmiöön, ja asiaan tuli turhaa lisäväriä, punainen lanka katosi. Hyvä havaitsemien on ehkä tärkeämpää kuin kuvitteleminen, mutta havaintoharhat on yleisiä. Totuus on monta kertaa yksinkertaista ja vähäeleistä.

Jos ihminen on jatkuvan pelon alla, jatkuva sälä digilaitteiden kanssa lisää varmasti yliaktiivisuutta, mikä voi heikentää unta, ajatuksen luomista, mielen hallintaa, ja tunteiden tunnistamista. En ole vakuuttunut siitä, että totuuden säilyminen olisi oleellisinta sanakielen kautta, se on osa sitä.

Pelon ja ylisuurten odotusten ja ihanteiden maailmassa elävät ihmiset takertuvat pakonomaisesti mielikuviinsa, vaikka ne olisivat kuinka hataralla pohjalla. Niitä julistetaan totuudeksi ilman pätevää tutkimusta, vain omaan totuudellisuuteensa uskoen. Oman totuudellisuuden uskominen on tärkeää yksilölle hänen identiteettinsä säilymiseksi, mutta jos yksilöllä ei kehity havaitsemisen mahdollisuus, ja tieto perustuu vain uskoon, totuus on kadotettu. Ei usko ole totuutta, vasta Jumala on totuus, jos uskon ydintä tutkii tarkemmin.

Häpeä on ehkä vahvimpia totuuden hävittäjiä. Kun elin pelon ilmapiirissä, uhkailujen alla ja elämän menettämisen pelossa, en muistanut tapahtumia, joita elämääni oli tullut. Vasta turvallisessa ympäristössä pelot uskalsivat tulla esiin ja muisti palautui. Kun totuus oli kielletty ympäristön taholta, se piiloutui mielen kätköihin, koska siitä puhumisesta rangaistiin julmasti. Luulisi kasvatustieteilijöitä kiinnostavan enemmän, kuinka ympäristön ilmapiiri ja totuuden kieltäminen vaikuttaa oppimiseen kuin itse laite, mikä ei tarkoita sitä, ettei sitäkin tutkittaisi, mutta jos käytön ongelmana on pelko taustalla, se on suurempi kysymys.

Raija