ARVOVALINTANI

Minut on kastettu kirkossa, mutta en kuulu kirkkoon, rippikoulunkin kävin ja menin naimisiin kirkossa. Koen itseni kristityksi sen oppien vuoksi. Vaikka niissä on paljon ristiriitoja ja olen käynyt moninaisia kertoja Jaakopin painia, se ei ole saanut minua hylkäämään oppeja. Se heikko tuntemus, mikä minulla on kirkon opeista, ei riitä kertomaan kaikkea sitä totuutta, mitä se pitää sisällään, mutta se on riittävästi minulle. Muihin uskontoihin en ole tutustunut, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi.

Kristinuskon ydin on rakkaus ja sitä vaalimalla saavutamme mahdollisimman hyvän. Sen ytimessä on sisäisen maailmamme viestien tunnistaminen, eli tunteiden.

Ytimessä on myös sanakieli. Sitä kautta voimme löytää yhteistä ymmärrystä. En pidä sanakieltä ensimmäisenä ihmisen kielenä, vaan tunnekieltä. Se on lapsen ensimmäinen kieli. Tunnekielestä alkaen opimme välittämistä, ja opimme huomioimaan toisia. Oppimalla tunnekielen, syvennämme tietoisuutta niin hyvään kuin pahaankin itsessämme. Mutta opettelematta se ei onnistu. Meidän on opittava tunteiden avulla välittämistä, opittava lukemaan toisten kokemuksista syntyneitä tunteita itsessä ja toisessa ja myötäelää niitä. Se on tie sivistykseen, jossa rakkauden yksi puoli voi olla elävänä.

Jos elämme vain kehollisten aistimusten varassa ja kehitämme itseämme kehollisesti, sisäisyytemme ei opi huomioimista. Pelkkä kehollinen aistimus tekee meistä kylmiä ja välinpitämättömiä. Omassa ihmiskuvassani löysin tuon kehollisen kurjuuden kun valintani oli estetty, minusta tuli kuori, jossa ei ollut sielua. Olin ahdistunut, vihainen ja kylmä. Olin vain kehollinen möhkäle, jossa oli kuoleman aistimukset, kivikovat ja aistimuksia kokemattomat. Siinä syntyi ruumisolento, jossa ei ollut sisäisiä kokemuksia eikä tunteita. Nämä eivät ole mielikuvia, jotka mieli olisi luonut, vaan sosiaalisen vallan avulla ja alistamisen seurauksena syntynyt olemattomuuden tila sisäisessä minuudessa, ja siten tunteet eivät voineet toimia, eikä niitä voinut olla. Paha olo tuli esiin kehonkielessä, ahdistuksen jäykistävänä kuvana. Minun tarvitsevuutta ja kokemusta ei kuultu, jossa tunteet olisivat viestineet kokemuksesta. Minulle oli jäänyt vain keho toimimaan. Kokemukseni toisista oli samanlaisia kuin itsellä, en nähnyt enkä kuullut muuta.

Tässä muistan aina ensimmäisen käskyn. Älä tee Jumalaa joukkovallasta.

Syntymäahdistuksesta, josta seuraa pelko ja siitä epäily, ovat vaarallisia kehityksen kannalta, ellei niitä opita hyvällä hoivalla kasvatuksessa käsittelemään. Jatkuvat epäilyt ottavat vallan ajattelussa, eivätkä ne silloin ole terveellä pohjalla. Valheellisuus syntyy taas mielen todellisuutta kaunistavasta olemuksesta, jossa pahalta suojaudutaan. Terveellä tavalla nämä pitää olla olemassa. Mutta maailmanhistoria ei ole vielä saavuttanut totuutta hyvää rakentavana.

Sivistyksen ideologia on perimmäisiä kysymyksiä kristinopissa.

Lapsi syntyy pelkoa täynnä. Ensisijaisen tärkeää on tuoda lapsen elämään turvaa ja luottamusta hellässä hoivassa niin, etteivät pelot pääse johtamaan mieltä, jolloin mielen varjo työntyy epämiellyttävänä esiin, epätodellistaen totuutta. Hyvässä hoivassa lapsen sisäisyyteen syntyy luottamus omiin mielikuviin ja hän alkaa rakentaa ajatuksia. Kun pelko johtaa, alkaa keho vahvistua. Ihmiskuva ihmisestä pahana on edesauttanut pahan lisääntymistä.

Raija