VÄLINPITÄMÄTTÖMYYDEN JUURILLA

Välinpitämättömyyteen on monia syitä, tavat, uskomukset, asenteet, käytänteet ja opitkin lopulta, kuten rotuoppi, mutta liian vähäiselle huomiolla on jäänyt tunteiden hoitamattomuus. Maailma on kehittynyt sanakielen varaan, ja sen uskotaan olevan totuuden ytimessä. Usein unohdetaan, että sanakieli on myös sisällöltään asenteiden ja pahojen tekojen tyyssija, sisältää valheita ja rakentaa syrjiviä menetelmiä.

Läheisten ihmisten kesken tunteiden vaikutus on erittäin voimakkaasti vaikuttava ja synnyttää välinpitämättömyyttä, niissä ajaudumme helposti heijastevaikutuksiin, eli heijastamme tunteet toiseen. Tunteet syntyvät aina itsestä, niitä ei synnytä toinen. Näyttää siltä, että tunteiden heijastuvuus on kulttuurinen ilmiö, filosofiat opettavat tarkkailemaan toisia, ja oma itse jää sivuun, se on tieteen paradigma. Tunteiden kohdalla juuri itseen paneutuminen on avainasemassa. Estääkseen heijastevaikutusta omien tunteiden tunnistaminen ja analysoiminen on tuiki tärkeää.

Toisen ihmisen kohtaaminen subjektina ja kunnioitettavana henkilönä on avainasia. Monesti sanotaan, kohtele toista kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Se näyttää olevan vaikeimpia asioita heijasteisiin tottuneelta henkilöltä. Osammeko silloin tuntea myötätuntoa toista kohtaan? Kun toinen on loukkaantunut, sanommeko hänelle, älä välitä, kun voisimme sanoa, sinulle on tehty väärin. Kun ilmaisemme asianosaiselle teon vääräksi, osoitamme teon vääräksi, emmekä mene kenenkään puolelle syyllistäen toista.

Tunteiden hoitamattomuus johtaa heijastumiseen. Kun kiellämme omat tunteet, mieli ottaa voimakkaan heijastumisen, kuuleminen epäonnistuu, tunne estää kuulemista, koska pelkäämme omia tunnereaktioita. Omien tunteiden kieltäminen ryhtyy torjuntaan mielessä, ja kuuleminen epäonnistuu ja usein havaitseminenkin. Tunteiden vastaanottamiseen täytyy oppia pienestä pitäen itsen kautta, etteivät ne aiheuta liian suurta jännitettä, jota ei sitten kestä ja mikä johtaa heijastamiseen.

Joku aika sitten luin tutkimuksen, että Suomen koulujen Pisa tutkimuksissa on selvä yhteys oppimisen suhteen lapsuuden leikkioikeuksiin. Leikki on arvostettua Suomessa. Se on erittäin hyvä polku oppia tunnistamaan omia tunteita ja käsittelemään niitä. Tutkimustuloksissa leikin oikeuksissa eläneet oppivat paremmin kuin sanakielipainotteisessa varhaislapsuudessa eläneet. Euroopassa suositaan jo neljän vuoden iässä kouluun menoa. Se näyttäisi kuitenkin heikentävän oppimista. Vaikka me suomalaiset emme vielä ole oppineet tunteiden käsittelyä, olemme hyvällä tiellä leikin kautta. Meillä ei vielä kuitenkaan ole riittävästi koulutusta varhaiskasvattajilla tunteiden kohtaamisen oppimisessa lapsuudesta alkaen. Näyttä siltä, että ruumiskeskeinen kulttuuri ottaa vallan Suomessakin koulutuksessa varhaiskasvattajien suhteen.

Olen vakuuttunut siitä, että tunteiden hoitamattomuus johtaa vaikeisiin heijastusongelmiin tunteiden suhteen. Toisaalta se on kulttuurin tuoma opetus, Jeesus kantaa syntimme, niin se oppi tuo myös tavan, jossa toinen on syyllinen meidän tunteisiin. Välinpitämättömyys kasvaa, kun istutamme toisen syyllisen rooliin. Välinpitämättömyys kasvaa kun emme havaitse toisessa enää tunnereaktioita, vaan uskomme sanan kautta asenteisiin, jossa toinen on arvoton. Tunneraeaktiot eivät enää vaikuta meissä, kun oppi opettaa jo valmiiksi sen, mitä toinen on.

Tunteiden hoitamattomuus ja syyllisyyden siirtäminen omista kokemuksista johtaa runsaisiin syntipukkien syntymisiin, vaikeisiin mielenterveys ongelmiin, jotka tulevat yhteiskunnalle erittäin kalliiksi erilaisina hoitomuotoina.

Raija

KÖYHYYDESTÄ

Voi sanoa, että riippumatta siitä, mikä TV-kanava esittelee valmistujaisia nyt ylioppilaiden juhlien aikana, on kokonaan suljettu ammattiin valmistujaisten juhlat, no, tosin ei puhuta enää muusta kuin valmistujaisista. Mutta kenenkään köyhän ei ole varaa juhlia noin hulppeasti kuin ruokaohjelmat sen esittelevät. Ja sitä paitsi ne kakkupeijaiset voisi muuttaa erilaisiksi, aina ei ole pakko olla kakkua, juhlista ei tule tehdä pakkopullaa. Monet nuoret varmasti keksisivät mitä erilaisimpia tapoja juhlia, vaikka teemojen kautta, runomyllytys, luontokatsastus, muotiesitys jne.

Joskus muistelen omaa lapsuuttani ja materiaalista köyhyyttä siellä. Se oli tietysti 50 luvun aikaan sellaista, ettei tavaraa ollut paljon saatavillakaan, mutta mielikuvitus ja ratkaisukeskeisyys opettivat monia taitoja. Teimme puusta varvassandaalit veistämällä, ja päälle lehmännahkainen remmi, ja innostusta riitti.  Ei ollut paperia piirtämiseen ja niinpä ainoat muistot siitä on kun piirrettiin huurtuneisiin ikkunoihin kuvia, nukkeina olivat puuhalot, johon kietaistiin joku kangaskappale. Siinäpä tuli opittua hahmottamista ja kun harvoin tapahtui, se jäi hyvin mieleen. Mielikuvituksen rikkaus opetti monia asioita, ja antoi ehkä enemmän kuin monet valmiit ratkaisut. Lapsuuden mielikuvituksella on tärkeä rooli siinä, että ajattelun kyky ja taito kehittyy.

Eriarvoistuminen Suomessa on todellista. Köyhällä ei mitään kakkua ole varaa ostaa, lahjoja ei tule, eikä kukaan huomaa valmistujaa, joka on köyhyydestä huolimatta ponnistellut todella ahkerasti että on saanut koulun käytyä. On ikävä piirre, että Suomessa arvostetaan vain koulunumeroita ja ylioppilaita, ei ole tässä autoritaarisessa kulttuurissa vielä työläinen  samalla tavalla arvossa kuin ylemmän luokan opiskelija.

Olen pohtinut sitä, miten toinen ihminen muistaa epäkohtia elämässä ja toinen ei. Ehkä ei ole kysymys niinkään siitä, ettei epäkohtia ole, vaan siitä, että toisen ihmisen tapa hahmottaa todellisuutta on keskittynyt tavoitteisiin, toisen ratkaisukeskeisyyteen todellisuudessa.  Meillä on erilaisia kykyjä, eikä niitä aina voi muuttaa helposti. Toinen vain näkee kuninkaallisia ja toinen ihminen työläisiä. Autoritaarisella kasvatuksella on vahvat vaikutukset tähän. Kun elää vain tavoitteiden maailmassa, maailma on kaunis, jos joku huomaa rikki menneet kalossit, elämä ei tunnu niin hyvältä.

Raija

KURITON KAKARA

Alkuun Donald Trump sai niskakarvani pystyyn, mutta nyt huomaan, ettei tuon kakaran kiukuttelu vaikuta enää mitenkään, ja se ei tietenkään ole hyvä asia. Trump suuttui vääristä sanoista Pohjois-Korean päämiehelle. Sanat voivat olla hyvin vaarallisia, tunteet voivat viedä järjettömyyteen, ja järki analysoida järjettömiksi kaikki viisaat ajatukset. Mutta toisaalta, ne ovat tärkeitä elämän elementtejä, jossa viisautta etsittäessä totuutemme ja sopimuksemme voi kehittyä ja muuttua.

Me ihmiset usein kuljemme tietämättömyyden poluilla, uskomme kohtaloon ja Jumalaan. Tiedon ja tietoisuuden rakentuminen minuudesta ei ole helppoa, eikä aina tiedä mikä totuuden rakentaa, ja useat ovatkin valinneet jonkin osan minän tietoisuudesta ja uskovat siihen pyhittäen sen. Vanhin oppi johon uskotaan, on Isä, Poika ja Pyhä henki. Siinä on ihmisen tiedostamattoman mielen ja tietoisen minän toiminnan kehys. Yhtälailla se voisi olla Äiti, Tytär ja Pyhä henki. Psykologiassa tämä kolmijako on yliminä, minä ja se, sekä, vanhempi, aikuinen ja lapsi. Tällä pyritään siihen, että tasapainoinen kehitys voi tapahtua minuudessa.

Pyhä kominaisuus voidaan nähdä yhteiskunnallisena tasona, demokratian toimimisena.  Se voidaan nähdä minuuden toimimisena, ja sekä uskon että tiedon välittäjänä.

Sanoissa on tasot, joita pitää avata, että ne nousevat näkyvämmäksi. On sovittujen merkitysten taso, kuten pöytä, tiedämme, mitä se tarkoittaa, kuten äiti ja isä. Jos jäämme tähän ihmisten kesken sovittuun tasoon, unohdamme Pyhän Hengen. Pyhä henki on meidän henkisen kehityksen aktivoinnin lähde, jonka merkitys on mielen kuvien takana, se on kuvaannollinen ja salattu kuva, jossa merkitys muuttuu. Kuten isä tai äiti, joka valvoo ajattelua ja tunteitamme, aikuinen eli järki, joka jäsentää tietoisuuden tuomat mielikuvat, ja lapsi joka on näytelmän päähenkilö, hänessä tunteet syntyvät. Sisäisessä lapsessa, jota sanotaan psykologiassa tiedostamattomaksi, mutta sanojen sopimusmerkityksessä kehollisesti pieneksi. Mutta tuo sisäinen lapsi on Pyhän Hengen lähettiläs, joka pitää meidät henkisen kehityksen tiellä.

Raija

SOSIAALINEN VALTA

Sosiaalista valtaa ja sen vääryyksiä ei tutkita kovinkaan paljon, koska sitä pidetään hyvänä, onhan se demokratian ydintä, joukkovallan sielu ja mystisen totuuden kannattelija. Minulle elämä on näyttänyt enemmän sen nurjat puolet, jossa mielipiteistä tehdään totuutta. Vaikka en itse lue Raamattua, en voi välttyä niistä lauseista, joita kuulen. Yksi niistä on se, että pahuus tulee ulkopuolelta, ja paholainen on itsellinen olento. Sen katsotaan tunkeutuvan ihmiseen ulkopuolelta. Olisiko sittenkin kysymys siitä, että yksilö heijastaa oman pahuutensa johonkin, ettei tarvitsisi kantaa syyllisyyttä teoistaan, mikä on myös raamatullinen näkemys? Minusta ulkoa tulleen pahuuden näkemyksessä kysymys on mielipidevallasta, joka syntyy joukoissa, ja elää omaa elämäänsä tuotettuina näkemyksinä, riippumatta siitä mitä todellisuudessa tapahtuu.

Pahuutta niin kuin hyvyyttäkin on monenlaista. Näyttää siltä, että ihmiskuvan takana on valta, jota kohdistetaan ihmiseen toimenpiteinä. Se on myös ammatillista valtaa. Siinä ei oteta huomioon ihmistä kohtaan tehty kohtelu, vaan myös tutkijat ja ammattilaiset lähestyvät asiaa ihmisen persoonallisuudesta käsin. Kun ihmistä lyödään henkisesti tai ruumiillisesti, ja hän alkaa käyttäytyä aggressiivisesti, hänen luonteestaan aletaan piirtää kuvaa. Minä pidän luonnollisena, että lyöty ihminen puolustautuu sekä psyykkisesti, että fyysisesti ja nostaa itseänsä ylös, ja se jopa näyttää ylpeydeltä, tehostettuna hän saattaa mitätöidä lyöjiään. Itse puolustauduin opiskelulla, halusin näyttää että olen jotakin, arvokkaampi kuin ympäristö arvioi, en niinkään uskaltanut iskeä puhumalla, joka sitten tuli myöhemmin. Jotkut eivät jaksa puolustautua lainkaan vaan ovat jo nujertuneet vallan väärinkäyttäjien alle.

Vaikeimpia kateuden ja lyömisen ärsykkeitä ovat naisella seksuaalisuus ja kauneus, miehellä komeus ja atleettisuus, jotka liittyvät ulkoiseen olemukseen. Nämä ovat usein toiseen tunkeutumisen taustalla. On brutaalia, että puolustuksesta aletaan tehdä luonnepiirrettä, kun ihmistä kohdellaan törkeästi.

Kun ihmisen totuutta kohtelusta ei oteta huomioon, näkemyksiä johtaa seurausten todistelu, jonka perustelu on ihmiskuvassa. Näyttää siltä, että tämä on asia, jota vasta nyt aletaan tutkia, ja käydä taistelua, kuten esimerkiksi nyt seksuaalirikokset. Kuinka on mahdollista, että oikeusoppineet esittävät näkemystä, että lapsen on annettava suostumus asiaan, jota hän ei ymmärrä, ja se ei olisikaan rikos, jos ymmärtämätön lapsi suostuu tottelemaan aikuista, johon hän luottaa? On kysymys hyväksikäytöstä, niin kuin se on ihmisillä, jotka eivät ota huomioon kohtelua, vaan etsivät epäoleellisesta tiestä vastauksia. Rikolliset eivät pääsääntöisesti tunnusta tekojaan. Tämä on valtaa, josta emme puhu, se on sosiaalista valtaa, se on ammattivaltaa, se on sukupuolivaltaa.

Yksi asia on ihmiskuva, jonka olen analysoinut Raamatusta. Se on Jeesus, joka syntyy uudelleen ja joka jättää vanhan minuutensa, sen pahan, joka ei kykene lähestymään asioita kuvittelemalla, vaan on asenteidensa orja, mielipiteiden vanki.

Raija

PELKO OHJAAJANA

Herran pelko on viisauden alku, sanotaan, se voi olla myös tuhon siemen. Ihmisessä on tavallaan mielessä kaksi napaa, jotka ovat kuin kilpailutilanteessa keskenään, pelko, luottamus ja turvallisuus. Pelko, mikä on alkujaan syntymäpuristuksesta syntyneen ahdistuksen seuraus ja luottamus sekä turvallisuus sisäisten kokemusten, unien ja mieltymysten tyyssija. Nämä molemmat on otettava huomioon ihmisen kasvussa ja oppimisessa.

On arvokysymys, valitsemmeko me brutaalin ihmistyypin, vai miellyttävän ja sivistyneen, hyväkäytöksisen sekä inhimillisen. Kun ruokimme pelkoja, ihmisen aistillisuus vaatii yhä enemmän toiminnassa voimaa, herkkyys katoaa ja ihmisestä tulee usein aistimustensa orja, yliaistillinen. Seksuaalisuus pursuaa yli aistimusvirran, eikä mikään tuo tyytyväisyyttä, ihminen ajautuu aina väkivaltaan saakka kokeakseen tyydytyksen, mutta se ei tule pelon yllyttämänä. Mieli voi hajota ja ihminen alkaa lohkoa kokemuksiaan, lopulta halkomaan näkemäänsä, mikä on erilaista kuin eriyttämistaito, lohkomisessa suljetaan osat ulos, eriytymisessä nähdään kokonaisuus. 

Ihminen tarvitsee mielihyvää, ja sen lähteet ovat mielen syvyyksissä.

Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, kuinka meidän tulee olla läsnä tässä hetkessä. No, läsnä voi olla, mutta samaan eetokseen vaaditaan menneisyyden hylkäämistä ja hetkessä elämistä. Mikäli ihminen haluaa syvällisen luovuuden, uuden synnyttämisen lähteelle, hänen on löydettävä pelkojensa takaa takaisin unien syntysijoille, ydin itseen. Niinpä ne pelot, jotka ovat syntyneet sisäisesti minuudessa tai ulkopuolelta tuotettuna, niitä on käytävä menneisyydessä niin paljon läpi, että vapautuu pelosta ja alkaa nauttia itsestä ja omista tunteista, omista ajatuksista. Mielen asiantuntijoiden mukaan tämä voi kestää vuosikymmeniä, joten ei ole viisasta uhkailla unohtamaan menneisyys. Peloista ei voi täydellisesti vapautua, niitä tulee uusia ja ne voivat nostaa traumoja pintaan. Eheän minuuden löytämiseen tarvitaan hyvät sosiaaliset suhteet. Jatkuva toiminnallisuus ja vuorovaikutuksen ajallisesti hallitseva tapa, voivat tyrehdyttää minän kasvua ja itseyden löytämistä.

Menneisyys on voimavara, josta voi ammentaa uuden luovuutta, se on juuri sitä lapsen iloa ja eheyttä, jonka jokainen muistaa lapsuudesta, kuinka syntyi uutta ja se alkoi kukkia, jos se hyväksyttiin. Ei muistikuvien siirtely luo uutta. Itsekasvatuksen tehtävä on siirtää pelkovuoret edestään ja iloita aidosti itsestään.

Raija

IDEOLOGISIA ONGELMIA

Karkeasti voi sanoa, että maailman kolme napaa vallan käytössä on sosialismi, kapitalismi ja uskonnot. Ne ovat auttamattomasti tuhoamassa maapalloamme. Politiikka, jossa ajetaan edustajien kautta omia etuja, on valjastanut aatteensa ahneuden alttarille ja omistamisen ikeeseen. Uskonnot, jotka eivät tutki ja analysoi omaa oppiaan, kulkevat satojen vuosien taantumassa sanan vankeina. Sosialismi yrittää päästä omistamisen ongelmasta estämällä omistamista yksilöillä, kapitalismi tekee omistamisesta ihmiselle helvetin ahneutta ruokkimalla.

Ongelmat ovat pitkälle puutteellisen ihmiskuvan tuomia. Pelon alla kasvanut ihminen on raadollinen, saalistava ja ahne. Sen sijaan vilpittömyyden, kunnioituksen ja luottamuksen alla ihmisen lapsenomainen innostuneisuus säilyy ja hän on lojaali toiselle ihmiselle. Innostuneisuudesta, ja uteliaisuudesta syntynyt jatkuva oppimisen into ei muutu kyltymättömäksi ja negatiiviseksi riippuvaisuudeksi intohimona, jos sitä ei koko ajan lyödä pelolla ja uhkilla. Terve pelko on hyvä olla olemassa, mutta ei pelko, joka uhkaa koko ajan elämää menetyksenä. Lapsen innostus on tässä ja nyt, ja palkinnoksi riittää tämä hetki, lapsi on tyytyväinen hetkessä. Negatiiviset intohimot ovat lähtöisin peloista.

Maria Pettersson kirjoitti hyvän kolumnin ihmisen hyvyydestä YLE:n sivuilla. Kun tutkittiin ihmisen auttamisen halua Orleansin hyökyaallon, ja Thaimaan tsunamin jälkeen, todettiin, että media vyörytti esiin ihmisen ahneutta, kuinka ihmiset ryöstelivät kauppoja ja brutaali saalistus alkoi. Pidemmissä tutkimuksissa kuitenkin tuli esiin, että ihmiset halusivat auttaa hädänalaista. Ryöstöihin orientoituneet näkemykset ovat lähtöisin omistamisen näkökulmasta, elitisti pelkää, että häneltä viedään omaisuus. Ryöstö- ja murhajengit, samoin kuin poliiseja metsästävät tappopartiot, olivat mielikuvituksen tuotetta, sanoo Pettersson.

Nyt on nähtävissä tämä elitistinen vallankäyttö Suomen politiikassa. Ihmisten uskotaan olevan laiskoja, ellei niitä lyödä. Kaikelle on tarkoitus suojella omaa valtaa ja omistusta.

Raija

VAARALLISILLA VESILLÄ

Voiko ihminen valita uskon ja tieteen väliltä, kyllä voi, mutta vaarallisin seurauksin? Presidentti Donald Trump veti uskontoon perustuvan päätöksen, että Jerusalem kuuluu kirjoitettujen todisteiden mukaan Israelille. Kirjoituksiin uskotaan kuin pyhään Jumalaan, niin myös arabit uskovat omiinsa. Tämä ainoastaan sanan totuuteen uskominen on ihmisen ja yhteiskunnan kehitykselle vaarallinen yhtälö. Sanalla on tärkeä arvo ja merkitys vuorovaikutuksessa ja Jumala on siinä ytimessä rakkaus, hän ei ole ja maita ja mantuja, ne ovat ihmisten valintoja. Sana merkityksineen on ihmisen tuottamaa ja sopimaa. Sanan totuus on vastoin Jumalan oppeja ensimmäisen käskyn mukaan. Jeesuksen mukaan ihmisen tie on minuudessa, totuus löytyy sieltä, elämä löytyy sieltä ja Jumalakin löytyy sieltä. Minulle Jeesus on viisas opettaja.

Miksi näin? On eräs tarina siitä, kun eri elimet ihmisessä päättää ruveta johtamaan ihmistä, maksa, keuhkot, sydän, aivot jne. Kun kaikki kiistelevät asiasta, lopulta perse puuttuu keskusteluun. Kun te yritätte johtaa elimistöä yksittäin, minä laitan tulpan ja kaikki toiminta päättyy.

Minäkeskeisyydellä sen hyvässä toiminnallisuudessa ihmisen vuorovaikutus on pääosassa. Jos analysoisin, niin kuin nyt teen, pyhä kolminaisuus on vuorovaikutuksen ja tavallaan demokratian kuva. Se on muuttunut hierarkkiseksi kolminaisuudeksi autoritaarisen kulttuurin seurauksena. Autoritaarinen ja hierarkkinen kulttuuri taas on kehittynyt eläinpopulaation tutkimuksesta syntyneeseen käsitykseen, että se on luontolähtöistä. Kulttuurinen näkökulma taas syntyy sitä, että me tuotamme vuorovaikutuksen, jossa valta on säänneltyä viisautta, yhteisesti sovittua. Usko Jumalaan on myös vuorovaikutuksellinen prosessi, jossa ehkäistään hierarkkista maallista valtaa, uskossa Jumalaan luodaan ajatteluun ja tunteisiin kehityksen edellytykset. Mieli hoitaa välitystehtävää minuudessa, kielen ja tunteiden kontekstissa.

Ihmisen vuorovaikutukseen tarvitaan tunteet, mieli, kieli, sosiaalisuus. Niitä ei voi jättää pois, ja valita vain joku niistä. Vuorovaikutuksen virta minuudessa ja elimistössä on edellytys hyvään terveyteen. Jos estämme tätä kehityksessä, tai ohjaamme vain tiettyjen osien käyttöön, seurauksena on sairauksia. Ihminen on kokonaisuus, jossa eri elinten toiminta takaa toisen elimen toimintaa. Uskomukset siis voivat tuottaa sellaisen yhteiskunnan, jossa ongelmat tuotetaan ja niihin sitten luodaan järjestelmä, jossa valvotaan ja hoidetaan tuota tuotettua ongelmaa. Lääkäreille riittää työtä.

Raija

VALEHTELEVA MIELI

Opistotyön tutkielmassani tein lopputyön dementoituneiden muistin näkyvyydestä katsellessa valokuvia menneisyydestä. Enemmän kiinnostuin heidän kertomuksistaan ja elämän kokemuksista, kohtelusta ympäristön suhteen, niitä salattuja juttuja, joita ei kerrota lääkäreille vastaanotolla, onhan se niin häpeällistä, jos tajuaa loppumetreillä, kuinka paljon on joutunut valehtelemaan.

Valehtelemisen taito on mielen ominaisuus, kun kokemukset todellisessa elämässä on epämiellyttäviä, jopa karmeita, mieli hoitaa nämä kokemukset esimerkiksi unessa, mutta myös todellisuudessa kauniimmaksi hyvässä mielen suojassa, ja pahassa lykyssä painajaiseksi. On ympäristön asia ruokkiiko se valhetta vai totuutta, saako olla oma itsensä. Tervehdyttävä mielen suojautuminen tulee hyväksyä, muuten ihminen ei kestä, vaan sairastuu.  Eettinen kysymys on se, pitääkö lääkärin lisätä moralisoimalla potilaan taakkaa ja vilauttaa, että valhe on tautisi takana.

Siinä pienessä otoksessa, jossa tutkin muistin esiintyvyyttä asukkailla, ei löytynyt lääketieteellistä syytä aivojen otoksissa dementian syntymekanismiin. Olen sitä mieltä, että koko muistisairauteen tulisi suhtautua kulttuurisesta näkökulmasta. Kuinka paljon meitä on opetettu ja vaadittu valehtelemaan? Kuinka paljon halvemmaksi voisi tulla kulttuuristen sairauksien hoito psykologisesti, mutta ongelmana on se, että psykologiakin tutkii muistia persoonallisuuden näkökulmasta. Omasta kokemuksesta tiedän, että totuuden puhujia rangaistaan rankasti, ja turpiin tulee rajusti. Kauniita tarinoita ja kilttiä käytöstä odotetaan.  Erityisesti naisilta odotetaan sellaista kauneutta, mitä ei ole olemassa, miehillä on vallan oikeutta odottaa muilta jotakin.

Eräs dementoinut kertoi elämästään, kuinka hän oli joutunut valehtelemaan isälleen, koska oli erityisen kiltin vaatimus. Julmia rangaistuksia tuli, jos ei odotuksiin vastannut. Jo kymmenen vuoden iässä hän menetti näkönsä, kun isä antoi remmiä solkivyöllä, ja solki vei näön toisesta silmästä. Sitten hän elämän onnettoman toiston vuoksi valitsi väkivaltaisen miehen, ja joutui valehtelemaan koko avioliiton ajan. Loppuelämänsä hän vietti valehtelevan mielen seurassa, sillä se valehteli myös aistimukset toiseksi. Eräs mies, joka oli joutunut isänsä pakottamana murhayritykseen äidin suhteen, dementoitui loppumetreillä, koska ei koskaan uskaltanut ottaa asiaa esille, vaan toisti isän kertomusta pahasta äidistä.

Tasa-arvo ei ole mikään klisee. Uskonnot, jotka syrjivät naista, ovat erityisen vahingollisia. Ihmisen arvo ja asema saattaa muodostua niin ratkaisevaksi tekijäksi sairastumiseen muistin suhteen, että se tulee erittäin kalliiksi yhteiskunnalle. Erityisesti Suomessa on paljon dementoituneita, tässä rehelliseksi kutsutussa kansassa, olisiko sittenkin niin, että olemme hyviä valehtelemaan. Mutta sehän näyttää ihan rehelliseltä, kun on niin kaunista, ja mieli kun tykkää siitä miellyttävästä. Ehkä on viisasta seuraavissa eduskuntavaaleissa miettiä ideologiaa, jota puolue kantaa. Onko se satuja vai todellisuutta, syrjintää, joka toteutetaan arvojen kautta? Mutta kun ei noista valehtelijoista ota selvää, sama valhetta toistavat suurin osa puolueista.

Raija

AUKTORITEETTIPELOT

Kasvatuksen tärkeimpiä tehtäviä on saada aikaan emansipaatio, eli itsenäistyminen. Kun kasvatus on autoritaarista ja hierarkkista, se synnyttää syntipukkeja yhteisöön, yksilöt eivät koe vastuuta teoistaan, ihaileminen on pelkopohjaista palvomista, jossa otetaan johtajia, mikä on laumasieluisuutta ja perustuu kehollisiin reaktioihin ja aito itse kadoksissa, persoonaa ei ole olemassa persoonallisena ja yksilöllisenä.

Jos ja kun ihminen ei ole saanut itsenäistyä, itse ei ole saanut syntyä, alkaa tunteissa heijastava suhtautuminen toiseen ihmiseen. Salaisuuksia varjellaan, ja paljastajat tuomitaan, ja totuus hävitetään näkyvistä, ihannetarinat hallitsevat tietoisuutta, kuten natsi-Saksassa. Tämän pohjalla on se salaisuuden osa syvällä ihmisyydessä, josta tunteet syntyvät, itse alkaa kehittyä ja salaisuuden verho peittää sen olotilaa. Se ei ole saanut tulla näkyviin. Niinpä henkilöt yhteisöissä, jotka puhuvat totuudesta, lynkataan, syrjäytetään ja vaietaan kuoliaaksi. Salaisuus, jota ei uskalla katsoa itsessä, ei myöskään saa tulla näkyväksi julkisesti muissa ja yhteisöissä. Elämä on näytelmää, jossa valitaan puolet ja ihmiset joihin liitytään, ja missä uskotaan luotuun totuuteen. Syntipukit eivät saa tykkäyksiä.

Kun itse ja tunteet jäävät taustalle, alkaa auktoriteettien palvonta ja ihailu. Auktoriteetti saa tehdä kuinka paljon rikoksia ja moraalittomuutta hyvänsä, häntä totellaan ja uskotaan. Ihailusta on tullut pelon kautta sokeaa. Oma sisäinen itse on piiloutunut, ja ihminen alkaa pelätä itseään. Suuret johtajat, jotka saavat tämän sokean ihailun pelolla liikkeelle, johdattavat uskollisiaan johtajan omiin päämääriin, ja silloin ei ole hyvä, että yksilö osaa ajatella itsenäisesti, sillä se on uhka johtajalle.

Usein olen miettinyt sitä, että onko päiväkodin ja kotikasvatuksen mahdollista antaa itsenäistymiskehityksen tapahtua, se on varmaan monesta tekijästä kiinni. Molemmissa voidaan tuhota tai turvata itseyden kehitys.

Jälleen kerran totean, että ensimmäinen käsky suojelee itseyden kehitystä, eikä auktoriteettipelko pääse ohjaamaan yhteisöllisiä ja yksilöllisiä ratkaisuja. Kun kuuntelee sisällään Jumalaa ja on uskollinen hänelle, ja samalla omalle itsenäiselle ajattelulle, se estää sokeaa palvontaa, ja asioiden salailua, sekä valhetarinoiden muuttumista totuudeksi. Jumalalle uskollisena totuus saa tulla näkyväksi kun yksilön oma todellisuus tulee ensin näkyväksi. Kun yksilöllä on oikeus omiin tunteisiinsa, ja hän oppii käsittelemään omia tunteitaan, hänen ei tarvitse mennä negatiiviseen sokeaan palvotaan, jossa tuetaan valtaa, ja liitytään joko joukkoihin, tai yksilöihin, jotka ottaa vallan käsiinsä mielipidevaikuttamisella. Tällöin ei haeta perusteluita ja kokemusperää uskolle, koska tietämättömyys johtaa ajattelua, tunteita ei synny, ne ovat pelon alla, eikä yksilö uskalla ottaa niitä vastaan sisältään, kun ne tuovat liikaa jännitettä, kun käsittelyä ei ole ollut. Vuosikymmenten kauhut tulevat niin voimallisesti, ettei niitä kykene hallitsemaan, siksi valta ja vastuu siirretään auktoriteeteille. Auktoriteetteina voi olla mielipiteet, ihmiset, tunteet, järjestelmä, jne.

Autoritaarisen kasvatuksen jälkiä on se, että ihminen puolustaa rikoksen tekijää, eikä uhria. Luottamusta synnyttävät tarinat, vakaa, melkein sanomaton viesti, korkea asema, sukupuoli jne.

Raija

Wikipedian määritelmää kasvatustieteen teorioista.

1.       Emansipatorinen intressi: Tämä aivan perustava intressi liittyy ihmisten vapauttamiseen perinteen ohjaamasta ajattelusta ja olemisesta, yhteiskunnallisesta pakotuksesta ja yleensäkin jonkin määräämästä olemisesta. Tämä intressi toteuttaa sekä itsereflektiota että pyrkimystä kypsään ihmisyyteen. Emansipatorisen intressin päämääränä on viimekädessä emansipoitunut yhteiskunta, joka toteuttaa jäsentensä kasvamista kypsyyteen ja mahdollistaa pakosta ja vallankäytöstä vapaan kommunikaation ihmisten kesken. Ajatus emansipaatiosta ihmisen sivistyshistoriaa määrittävänä perustekijänä muodostaa näin kriittiselle teorialle normatiivisen perustan.

VALHEEN KANTAJAT

Kun psykiatri tai terapeutti kuuntelee yksilön todellisuutta, hänelle on tärkeää, että hän kunnioittaa potilaan todellisuutta, sitä jota hänen mielensä on luonut, vaikka se olisi valheellinen. Tästä suojelemisesta olen tullut hieman eri ajatukseen, onko sitten syyttömyyden suojelu valehtelijalle hyväksi. Syyttömänä syytetty joutuu kantamaan valhemielikuvaa ja se tuntuu olevan raskaampaa, kuin valhe hyvälle patologiselle valehtelijalle. Silti maailma on täynnä hyviä valehtelijoita alkaen Saksan natsiajoista. Näyttää sitä, että tämä valheen suojeleminen on niin raskasta kokijalleen, etteivät he kykene sitä tunnistamaan. He ovat olleet osallisena hirmuteoista, vaikka eivät varsinaisesti ole olleetkaan, ovat vain totelleet ja uskoneet valheeseen. Ja juuri tässä on kysymys luodusta valheesta, jonka auktoriteetti on luonut oman valtansa saavuttaakseen.

Monet kaunokirjalliset tuotteet ovat kollektiivisen mielen valheen kuvaamista. Kirjan juoni kannattelee kollektiivisen mielen valhetta ja maalailee maisemia, jossa valhe säilyy, kauniina ja/tai rumana. Onko se terapeuttista, sitä kysyisin? Sitäkin kysyisin, onko sittenkin niin, että valta-asema on se joka edellyttää valheen olemassaolon. Siten se sisältää hierarkkisen valtajärjestelmän. Monia valtioita on tällaisen hallinnon ylläpitäjinä. Osittain taiteen tehtävä on vapauttaa totuudesta luomalla helpottavia mielikuvia, mutta ei sen pidä viedä sitä. Saako sitten ihailu olla todellista, vai onko sen pakko mennä sadun kautta?

Valhemielen ylläpito estää ihmisiä kehittymästä. He ovat mielikuvien vankeja, sallitun totuuden mukaisia kulkijoita. Silloin suojellaan yhteisön mainetta, ja uhrataan yksilöitä. Se on yhteisövaltaa, jossa valhemielikuvan alla olevat ovat juuttuneet mieleensä. Tämä on erittäin raskasta heille, ja ainoa tie tästä on totuuden etsiminen. Vaikka sanotaan, että mieli on valheeseen altis, se on myös totuuteen altis. Totuus vapauttaa ihmisen mielen pakkopaidasta.

Puheissa näkee usein mielikuvapakon vankeja. He toistavat itseään. Kielellinen ilmaisu ei kehity, puhe takkuilee, ja ajatukset ovat epäloogisia. Loppujen lopuksi olen tullut siihen tulokseen, että on kuin Jumalan tarkoitus, etten ole oppinut Englannin kieltä, ja olen säilyttänyt Suomen kielen syvyyden. Ei, minulla ei ole laajaa sanavarastoa, joilla kuvailisi asioita, mutta se ei ole ollut elämäntarkoitukseni, tarkoitus onkin ollut löytää syvät ja yksinkertaiset tietoisuuden tasot. Jos olisin väkisin opetellut kielikanavien kautta aivoihin kielen äänimaailman, se olisi estänyt minua löytämästä eri mielen puolia, tunteitani ja minuuttani.

Silti olen sitä mieltä, että vain puheoikeudella saavuttaa ja löytää sen totuuden, jonka kinesteettinen muisti on tallentanut, jossa mieli hallitsee. Mielikuvan kielikuvaksi muuttaminen avautuu parhaiten puheen avulla. Valhe estää aina henkistä kehitystä ja erityisen raskasta se on kun kollektiivinen totuus pakottaa siihen. Uskonnolliset hirmuvaltiaat alistavat kansoja mielikuville, jossa on uskottava tuotettuun totuuteen, jonka valtiaat ovat luoneet. Tässäkin suhteessa olen kristityn kasvatuksen saanut, uskon yhä Jeesuksen oppiin, jossa minuus on tie, totuus ja elämä.

Raija

HALOO, KUULETKO

Varsin usein törmää asiaan, ettei ihmistä  kuulla. Ihmiset kertovat lääkärilleen traumastaan, se muuttuu lääkärin tulkinnaksi, ja syrjäytetään. Tämän on huomannut monissa muissa yhteyksissä, meetoo kampanjassa, kuinka avunpyytäjää ja kertomusta ei ole kuultu eikä uskottu. Monissa ammateissa kohtaa kuulemattomuuden ongelman. Se on kunnioittamattomuuden ongelma, se on kielen heikkouden ongelma, mutta ennen kaikkea se on arvo-ongelma, nainen ei ole vielä saavuttanut ihmisarvoaan, hänet luokitellaan vähä-älyiseksi.

Meille opetetaan kirjallisuutta, muistikuvia kartutetaan, etuaivolohkomme on kuin taivas täynnä tähtiä. Niitä voi olla jopa niin paljon, etteivät vuorovaikutuksessa olevan osapuolen vähäiset sanat riitä, vaan värjäytyvät kuulijan kuviin.

Kuuleminen on monimutkainen asia. Ensin on opittava kuulemaan mielen ja tunteiden synnyttämien mielikuvien jäsentely kieleen, rakentamaan lauseita, jotka ovat ymmärrettävissä. Tämän sisäisen minän kuulemiseen on opittava, siksi varhaislapsuuden pitkä leikki-ikä on erityisen tärkeää, että oppisimme kuulemaan mielen tuotoksia. Pelkkä äänteiden tunnistaminen ei riitä, emme kuule ainoastaan korvilla, kuulemme myös mielellä. Henkisessä kasvussa eriytyminen ja äänien erittely eri aistikanavista on oleellista. Emme voi luottaa vain sanakieleen, on opittava kuulemaan mielen ja tunteiden kieltä.

Sanakieltä ei voi arvostaa yli sen todellisten arvojen ja vaikutusten. Viimeisinä vuosina on korostettu kirjojen lukemisen tärkeyttä oppimiseen. Kuulemista se ei kuitenkaan tuo. Sivistynyt ja oppia päähänsä päntännyt ei kuule, vaikka kuinka olisi lukenut paljon. Puheen tuottamisen ja keskustelun puute on vienyt kuulemisen osaamisen. Siitä on tullut äänteiden toistoa. Me opimme koulussa sen, kuunneltiin opettajaa, ja tunnistettiin sanoista äänteiden kautta. Niistä opeista ei juuri ole jäänyt juuri mitään muistiin. Sen sijaan merkitykselliset keskustelut ystävän kanssa, ovat muuttaneet suhtautumista asioihin, arvostamista ja elämän kunnioittamista. Kuulemisessa merkitykset nousevat erityisen tärkeiksi, jotka ovat enemmän mielen puolelle syntyneitä, kuin asenteista ja tavoista tulleita. On opittava psyykkinen kuuleminen niin, että se avautuu sanakielen kautta ymmärrettäväksi.

On opittava puhumaan, että voi oppia kuulemaan. Vuorovaikutus ja keskustelu ovat avainasemassa kuulemiseen, jossa on saavutettu tasavertainen asema. Suuri syy poikien oppimisongelmiin on se, etteivät he tule kuulluksi.

Raija

VÄKIVALLAN JUURILLA

Elämän alku on väkivaltainen. Paratiisissa, jota kohtu edustaa, olotilamme on pehmeä, miellyttävä ja helppo, äiti hoitaa hengityksenkin. Kunnes kaikki pysähtyy synnytyskanavassa, keho puristuu äärimmilleen. Lihakset jännittyvät ja sikiö yrittää päästä ulos tuosta kammottavasta olosta synnyttäen sisältäpäin työntöä ulos lihaksiin. Luonnonlakien mukainen liikkuminen maan vetovoimien voimasta, on ollut lihaksien toimintaa tähän asti. Psykoanalyysi tulkitsi liikkeen syntymisestä tapahtuneet imemiset seksuaalisuudeksi, kun aistimus syntyi liikkeen voimasta. Ja tuon seksuaalisuuden se nimesi halusta ja tahdosta syntyväksi, jopa niin hurjilla mielikuvilla, että sikiö imee penistään.

Parhaan opetuksen sain tästä lihasvoimasta nuorena äitinä, kun vaihdoin kaksiviikkoisen vauvan vaippaa olohuoneen pöydällä, mikä oli kapea ja juuri leveydeltään vauvan pituinen. Yhtäkkiä vauva jännitti lihaksensa kaarelle, ja ponkaisi itsensä yli pöydän, ja putosi lattialle. Onneksi pöytä oli matala, mutta pelkäsin monta yötä, mitä siitä seuraisi. Terve on poika vieläkin.

Kaikessa tässä ruumiin palvonnassa unohtui tuo sisäinen itse, mieli ja tunteet, jotka olivat unien näkemisessä saaneet alkunsa. Mutta dogmit opettivat toisin, niin tieteen kuin Kristinuskon valossa. Ihmisen itse oli syntinen ja se oli tuhottava, muutettava, ja opetettava uudelleen, kun ei uskottu että Jumala osaisi sen tehdä. Niinpä itseä, tunteita ja mieltä alettiin kieltää. Tällöin tuo syntymäpuristuksesta syntynyt kehovoima alkoi vahvistua ja aistimukset kokivat yhä voimakkaammin aistimuksia. Seksuaalisuudesta tuli paineen synnyttämää tuntoa, jonka uskottiin olevan nautintoa. Yhä rajummin seksuaalisuus oli väkivaltaista, jonka paine sai aikaan. Ihminen ruumiillistui, kehoa ei enää ollut.

Ja tämä kaikki tapahtui oppien vuoksi. Sisäisen minuuden kieltämisen, häpäisemisen ja taltuttamisen vuoksi synnytyksessä tullut kehopuolustus aktivoitui, ja itse kuoli. Nuo tunteiden ja mielen vaikutukset kehoon tuottaisivat herkkyyttä aistimukseen, ja väkivaltaa ei enää syntyisi, eikä kehovoimaisuus johtaisi valintoja. Tunteiden kieltämisen ja piilottamisen vuoksi ne esiintyvät niin voimakkaina, että niitä vastustetaan, niillä on vuorien voima ja ne pelottavat. Mutta ne olisivat miellyttäviä kohdata, jos ne saisivat olla alusta alkaen hyväksyttyjä ja avautua vuorovaikutuksessa, tässä ja nyt.  Tunteita tulee vaalia ja suojata jo ennen syntymää, että ne säilyttäisivät ihmisessä herkkyyden aistimuksissa ja että väkivalta ei ottaisi voittoa elämästä.

Raija

EI KIINNOSTA

Kuinka usein sitä kuuleekaan sanottavan, että tunteet ovat vähäpätöisiä, ne halutaan unohtaa. Sen jälkeen niistä tuleekin kuin vuoria, jotka hallitsevat kaikkea. Me juoksemme kaiken maailman markkinoilla, himoitsemme aistinautintoja, juoksemme kilpaa kaikkien kanssa ja olemme jatkuvasti tyytymättömiä. Ihmisen muuttuminen konemaiseksi kuluttajaksi on kuin markkinatalouden vetämä filosofia, jossa uskotaan, että se tekee ihmisen tyytyväiseksi. Vaan kun ei tee. Kävin eilen sisareni kanssa tutustumassa uuteen ostoskeskukseen. Nopeasti hävisimme sieltä toiseen paikkaan, koska se materian hulluus oli kuin isku jo tottuneellekin näkemiselle. Ihan turhaan kai haaveilen suomalaisesta kulttuurista, mutta se krääsä, joka myymälöihin oli sullottu, on vanhaa turismihoukutinta. Kun vaate ei edusta enää suojaa vaan koristetta, sen merkitys muuttaa kantajan arvoa.

Miksi tunteet ovat vähäpätöisiä? Koska ne ovat olleet sitä vuosisatoja ja valtiot ja yhteisösysteemit ovat niitä halveksineet. Ei kulttuurit olleet inhimillisiä ja kehittyviä alkuasukkaiden aikana. Ihmisten uhraamista oli monenlaista, Jumalille, jotka uhkasivat turvallisuutta ja tulevaisuutta. Taikausko kukoisti järjettömästi. Mutta tänä päivänä ei tarvitsisi olla niin, tietoa on tarpeeksi. Ongelmana on että uskontoa käytetään hyväksi ja apuna omiin tavoitteisiin, ja uskotaan Jumalan hoitavan kaiken kuntoon. Siinä käytetään Jumalan nimeä väärin. Ei Jumala hoida meidän tunne-elämää, se on meidän itsemme tehtävä. Jumala tulee sanan kautta ja antaa erityistä tehtävää itse kullekin. Jokainen on ainutkertainen, jokaiselle on tehtävä suuressa kuvassa. Tunteet tulee kuitenkin hoitaa vuorovaikutuksessa ihmisten välillä itse.

Viime aikoina on ollut surullista todeta, että ehdotetaan jopa historian poistamista opetusohjelmista lukioissa. Villeimmissä teorioissa on näkemys, että meidän geeneihin on kirjoitettu kohtalomme. No silloinhan ei tarvitse yrittää mitään, kaikki on kirjoitettu. Itse en usko. Sen sijaan uskon siihen, että syvimmät ja vanhimmat osat aivoissamme saavat liikkeelle tunnevyöryjä ja ellemme opi niitä tunnistamaan, ne hallitsevat meitä mielivaltaisesti. Tunteet ovat viestejä näistä kokemuksista. Tunneviestin ymmärtäminen on avainsana ymmärtää itseämme ja kokemuksiamme ja sanakieli on apuväline, joka auttaa jäsentämään tätä.

Uskonnot ja yhteiskunta tarvitsevat uusia näkemyksiä, jotka rakentavat siltaa ymmärrykselle, ettei niiden tarvitse muuttua toistensa näköiseksi, uskomusten suoksi, jossa ei osata erottaa oleellista.

Raija

AUTORITAARISUUS

Autoritaarisuus liitetään yleensä persoonallisuuteen. Kuitenkin sitä voi tarkastella myös arvojen kautta. Jonkin asian tai osan liiallinen korostaminen voi johtaa kokonaisuuden toimimattomuuteen. Äitini, jota kunnioitan suuresti, opetti minulle jo varhain nuoruudessa, että ensimmäistä käskyä voi soveltaa moneen asiaan. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän kunnioitan tätä näkemystä.

Mieli on otollinen Jumalan kaikkeuden ymmärtämiseen. Kun ihminen ajattelee mielessään Jumalan puhuttelevan, hän oppii tutkimaan omia tunteita ja ajatuksia. Tämä tavallaan eroaa uskosta, ihminen on elävässä yhteydessä Jumalaan ja keskustelee hänen kanssaan. Kuunnellessaan Jumalaa, ihminen luo mielikuvan, ja tarkastelee sitä, ja niin pohdinta luo oivalluksia. Jos ainoastaan uskoo ja toistaa julistettuja ajatuksia, ei oma henkinen kasvu toteudu.

Arvot voivat myös johtaa autoritaarisuuteen. Työssäni saavuin kerran aamuvuoroon. Työkaverit olivat kokoontuneet pöydän ääreen ja sanoivat, että on palaveri. Kysyin, onko joku kuollut, sillä niin vakavat olivat ilmeet. ”Ei, sinä vaan olet kirjoittanut niin rumasti lääkärin aikasi allakkaan”. Ajat piti olla näkyvillä, että voitiin suunnitella ryhmässä työskentely. Kauneudesta oli tullut auktoriteetti, joka ohjasi tekoja. Ihmisten virheitä vartioitiin ja huomautettiin, jos se ei täyttänyt kauneuden käsitettä ja se johti epäinhimillisyyteen, ihmiset pyrkivät virheettömyyteen.

Sosiaalisissa suhteissa jonkun nostaminen toisen yläpuolelle johtaa moniin ongelmiin. Tarpeeton vertailu tuottaa negatiivisia tunteita, jos ihailuakin. Se voi estää yksilöitymistä, jos samaistuminen on liiallista. Kun jouduin tulemaan äidiksi vastoin omaa tahtoani, äitiys tuli kuin roolina minuun, kasvoin sisältäpäin kuin pullistuen ja kehoon ruumiillistuen, keskittyminen oli ruumiin liikkeissä ja malleissa, itse ei valinnut, vaan toisti nähtyjä asioita. Kun hyväksyntä ja ihailu ovat vain ylistetyille, vaara liialliseen samaistumiseen vaanii yksilöä, ja hän menettää itseytensä, vallankin jos häneltä estetään kaikki oikeudet itseilmaisuun. Pakkoroolit vahingoittavat vakavasti ihmisyyttä.

Autoritaarisuus on kuin arvostuksien kautta kehittynyttä persoonallisuutta, jota yhteisöt tukevat. Todellinen persoonallisuus ei pääse esiin, koska yksilö ei pääse toteuttamaan ja rakentamaan sitä sisäsyntyisesti. Persoonallisuus on nimenomaan yksilöllistä, ja vaatii omaa sisäistä kasvua ihmisenä. Kun taas ihmisen luonne ja temperamentti on kehon kautta kehittynyttä.

Raija

Wikipedian määritelmää autoritaarisuudesta.

Tutkimuksen tuloksena oli niin sanottu F-asteikko. Sen mukaan autoritaarinen persoonallisuus on todettavissa ja tutkittavissa yhdeksän ominaisuuden yhdistelmänä, jotka ovat:

1.   Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin

2.   Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen ihannoituja moraalisia arvovaltoja kohtaan

3.   Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys etsiä, tuomita ja torjua epäsovinnaisia ihmisiä

4.   Anti-intraseptio: mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen

5.   Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huonoon moniselitteisyyden sietämiseen

6.   Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen

7.   Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja inhimillisyyden pilkkaaminen

8.   Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa

9.   Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään.

MUISTIN KARKAILUA

Kaipaan aikaa, jolloin sain unilääkettä. Nukuin erittäin hyvin ja näin valtavasti unia. Mutta lääke otettiin pois, kun Englannissa oli tutkittu, että se yleisesti aiheuttaa muistin heikentymistä. Minulle kävi kuitenkin päinvastoin, muistini parani, sain takaisin tunnekokemukset ja elämästä nauttimisen. Vaikka söin hyvin pienen määrän tuota lääkettä kaksikymmentä vuotta, minulla ei ollut vaikeuksia päästä siitä eroon, minä vain lopetin. Ilmeisesti minulla oli juuri sisäinen tunne-elämä kuollut, ja olin joutunut keskittymään liikaa etuaivolohkolle, etten tekisi virheitä, joista sain julmat rankaisut.

Muisteja on luokiteltu eri tavoin toimiviksi, ja ne kehittyvät erilaisia reittejä. Kuulomuistin ja kinesteettisen muistin sanotaan olevan vahvimpia. Lyhyt jako on lyhytkestoinen ja pitkäkestoinen, tapahtumamuisti, kuulomuisti, näkömuisti, lisäisin vielä omasta kokemuksesta sielumuistin. Onneksi nykyään ollaan jo tutkimassa toiminnallisia sairauksia, kuten se muistin takana voi olla. Muistia voi tarkastella sekä biologiselta, fysiologiselta, että toiminnalliselta kannalta. Muutakin varmaan on, muttei minun osaamisalueella. Mielenkiintoinen on myös kulttuurinen oppimismalli, joissa on vuosisatojen perinteet. Kun suuri osa ihmisistä ei ole saanut puhua, on puhumattomuus ollut pääsääntöinen toimintamalli. Itse uskon, että puhumattomuus voi estää ja johtaa aivojen toimintaa, muistista tulee reaktiivista.

Joskus vanhemmat närkästyivät siitä, että lapsille oli paljon askartelua päiväkodissa. Ja itse asiassa se on ihan tarkoituksellista. Aivojen aktivoituminen lähtee käden ja silmän yhteistyöstä, ja alkujaan liikkeen oppimisessa suurten raajojen liikuttelusta siirtyen pieniin lihaksiin, mikä kehittää erityisesti analyyttistä ajattelua. Sosiaalisten taitojen ja tunne-elämän lähtökohdat ovat mielen aktivoitumisessa, jossa tunne ensin on tärkeää motivoitumisessa, ja mielen aistimukset johtavat nautintoon. Tämänkin taidon oppiminen vaatii harjoittelua, että voi tarkastella omia tunteita, ajatteluaan, ja että voi tunnistaa omat reaktionsa. Reaktioiden tunnistamiseen tarvitaan sekä sanakieltä että vahvaa leikin aikaa, niin että muistikuvia voi pitää lyhytaikaisessa muistissa, etuaivolohkolla, ja jäsentää ne sitten kielen alueelle pitkäaikaiseen muistiin ymmärrettävään muotoon. Pahimmillaan masennuksessa en reagoinut juuri mihinkään.

Yhteiskunta on valinnut mielen harjoitukset muistin alueelta, tunnealueet ovat kuoliossa. Se ei ole hyvä ihmisen kokonaiskehityksen kannalta. Ihmisen positiivinen kokemus vaatii monipuolisen aktivaation kokonaisessa ihmisessä. Tunteet tuovat voimavaroja, motivaatio lisää aktiivisuutta, ja pelkkä lihasten harjoitus ei anna ihmiselle tyydytystä oloonsa. Liiallinen muistaminen ei ole hyväksi.

Raija