SAISIKO IHAILLA!

Jostain syystä meillä on harhainen käsitys siitä, että ihmiset voivat vapaasti valita ihailunsa ja kiinnostuksensa kohteet. Ihailu on perusta ihmisyyden elämänhalulle. Toki kehomme luonnonlakien mukainen elämän syke edesauttaa elämänhalussa, mutta se tarvitsee tuekseen mielen, jossa halu ja tahto asuvat.

Ensimmäinen ja tärkein minuuden kantavista voimista on itseensä ihastuminen varhaislapsuudessa. Tuhoavinta, mitä ihmiset ovat saaneet aikaan, on itsekkyyteen uskominen synnynnäisenä ja kuljettaa niitä totuutena asenteiden kautta, mikä vain ruokkii aggressioita ja itsekkyyttä, syyllistää ihmistä yhä pahempiin tekoihin, jopa sotaisaksi. Ihmiselle kehittyy ongelma, jossa syyllisyys häviää ja se siirretään toiseen ihmiseen. Kun lapsi ihailee itseänsä, rakastaa ja hyväksyy, johtaako tämä itsekkääseen itserakkauteen. Ei johda, ihminen on heikko, ja ei luota itseensä, hän tarvitsee kaverin, jo Jumala sanoi tämän, kun loi ihmisen. Niinpä itsensä rakastamisesta tulee vahva vasta sitten kun toinen on hyväksynyt sen, ja lapsi on saanut peilin itselleen.

Ihailusta seuraa useimmiten empatiaa. Kun tunteet hyväksytään ja iloitaan niistä, siitä seuraa toisen ihailua. Ihmiskäsitys, joka lähtee itsekkyys ajatuksesta, ja siitä useimmiten seuraa rankaisuja, ihminen vieraantuu itsestään itsestä. Hän alkaa heijastella kokemuksia toisiin, niin kuin toinen on kohdellut häntä, hän heijastaa sen ulos samalla tavalla. Kun tunteet hylätään ja kielletään, ihmiseen kehittyy kuin toinen minä, mikä on negatiivista. Alkujaan ennen hormoneja ja lähtökohtaisesti aggressiot ja seksuaalisuuden ilmentymät ovat seurausta tunteiden kieltämisestä ja hylkäämisestä. Näin järki voittaa ja ihminen unohtaa itsensä. Myös sanakieli voi peittää tunteet ja tehdä kokemuksista uskoa, missä elävyys katoaa. Palvonta on pahimpia ihmisen tuhoamisen lähteistä. Ei ole yhdentekevää, kuinka ihailun kohteet valikoituvat. Sidommeko sen omaan mieleen satujen kautta, vai näemmekö sen todellisessa elämässä ja konkreettisesti.

Itse olen kokenut parhaimpana itsensä rakastamisena iloa luovuuden syntymästä. Silloin iloitsee siitä, että syntyy jotakin uutta itsestä. Se on kuin ihailua sille ihmisyydelle, mikä on mahdollista. Lapsen ensimmäinen  kieli on tunnekieli.

Raija