HYVÄKSYNTÄÄ NIIN JA NÄIN

Jokseenkin närkästyin joistakin lauseista Jari Sarasvuon viimeisessä aamulenkin näkemyksissä. Ja se oli empatian suorasukainen määritelmä. Tuo myötätunto laitettiin ikään kuin oman itsensä menettämisen synonyymiksi, ja vihan syntymisen taustaksi. Mutta pidän silti Jarin kyvystä analysoida ja aukaista sitä moninaista vyyhteä, missä nämä arvot näyttäytyvät, ja mitä muuta ne ovat. Vihaksi muuttunut tunne ei ole kuitenkaan empatian pohjalta kehittynyttä, se on inhon ja sietämisen pohjalta lähtöisin, itsekkyydestä ja itsen korostamisesta.

Jos pohdimme sitä, ettei hyväksyntää ole, ihminen voi kadottaa kyllä kokonaan itsensä, ja alkaa olemattoman itsen elämänkaaren. Jatkuvassa psyykkisessä puolustuksessa oleminen voi nostaa pintaan aggressioita, jotka näyttävät itsekkyydeltä. Olen sen kokenut totaalisesti, kun ympäristö ei hyväksynyt, ja käytti valtaa väärin.  

Eilen jouduin hyväksynnän kipeisiin kokemisiin. Pitkäaikainen ystäväni oli yllättäen menettänyt kyvyn käytännön askareisiin. Tiedän hyvin, että siinä on dementian oireita, onhan hän jo lähes kahdeksankymppinen. Ilmaisussaan hän oli entisensä, mutta selkeän analysoiva omiin tapahtumiinsa.

Joskus joku tutkija sanoi, että olen sairastunut varhaisiän dementiaan. Minua ohjasivat silloin pelot, ja aistini vaelsi villisti moniin mielikuviin. Se oli pitkään jatkunutta eheytymisprosessia. Turvaa, luottamusta ja myötäelämistä ei ollut elämässä, paitsi mieheni taholta, jonka viranomaiset saivat murrettua. Vain sinnikäs itseyteni pelasti minut näiltä ihmisten näkemyksiltä. Pakenin korpeen moneksi vuodeksi ja löysin takaisin omaan itseeni ja ”dementiani” parani.

Pohdin ystäväni elämänkaarta, hänen vahvoja kognitiivisia kykyjään, liikunnallisia taipumuksiaan, kuudenkymmenen vuoden tanssiharrastusta. Minne katosi hänen toiminnalliset kykynsä? Itsekin olin kokenut tämän tanssikurssilla. Yhtäkkiä mielikuvia ei saanut koottua, eikä käskyä lähtenyt aivoista kehoon. Se oli vahvan kehotunteiden aikaa, liikekieli ja sen tunnistus tuli kehomuistista. Silloin ei itseä vielä ollut syväkokemuksena, se oli kadonnut vallan rattaisiin, joita yhteisö ylläpiti.

Olen iloinen Jarin viisauksista, itsensä voi menettää, tunteiden taustalta voi löytyä empatiaa ja hyväksyntää, mutta myös hyljeksintää ja vihaa, inhon ja itserakkauden jälkeistä omahyväisyyttä, jossa sosiaaliset suhteet eivät ole kehittyneet välittämiseksi. On kuitenkin syytä varoa sitä, ettei lähdetä itsekkyyden tielle. Arvoja on analysoitava tarkkaan, miten ne rakentuvat ja mitä niihin kuuluu.

Raija