MIKSI KRISTINUSKO?

Uskontojen ristiriidoissa saadaan paljon pahaa aikaan, jos hyvääkin. Jokseenkin minua harmittaa, että uskosta on tehty enemmän uskoa, kuin viisautta ja perusteluja, mikä siinä on hyvää ja miksi. Olisi hyvä avata sitä ihmiskuvaa, jonka uskon ihmiskuva tarjoaa.

Ei ole paha, jos tieteen ja uskonnon eroja selvennetään. Tiede edustaa kohteellista ja todistettua aihetta, usko taas sitä mitä ei voi todistaa. Tuo todistaminen on se, jossa pitäisi ymmärtää asiaa monella tapaa. Onko juuri Raamatun tarkoittama näkymättömyys ja todistamattomuus ihmisen sisäisyyden olemuksesta? Ja juuri sitä sen täytyy olla, että ihminen säilyttää itseytensä, että hän voi ja saa pitää itsemääräytymisensä.

Tieteessä kuvataan asioita näkyvinä, että niitä voisi ymmärtää paremmin. Kun olen opiskellut itse mielen ja tunteiden syntymekanismeja, niiden kohdalla olen joutunut miettimään sitä, etten kajoaisi tiedostamattomaan, eli tuon ihmisyyden syvimpään osaan. Mielen ja tunteiden kokemuksessa tiede tarjoaa näkökulman, jossa ihminen itse vastaanottaa tunteen ja sitten kohteena käsittelee sitä.  Juuri tuosta suojelusta on kysymys Kristinuskossa, suojella ihmisen sisintä ja antaa tilaa rakentaa itsensä hallinta niin, että Jumala on joka puhuttelee tuohon hallintaan pääsemiseksi. Jos mieltä ja tunteita määrittelee ja määrää joku ulkopuolinen taho, itsen määräytyminen on menetetty.

Sanojen kautta maailmaa lähestyttäessä unohdamme tuon ihmisen syvimmän sisäisyyden, joka on elämän voima. Uskomalla ainoastaan sanaan, menetämme ihmisyyden.

Ruotsin hallitus teki viisaan valinnan. Jumala on sukupuoleton. Se juuri suojaa siltä, että sukupuolisuutta ei liitetä mieleen ja tunteisiin, vaan ne ovat omanlaisiaan toimivuudessaan, kuten psykologian professori Risto Vuorinen Helsingin yliopistosta on todennut kirjassaan Persoonallisuus ja minuus.

Uskon asioissa naisen puheet ovat usein kiistettyjä ja miehen puheet jumalallisia. Raamattu on mieskeskeinen ja palvoo miehisyyden kautta Jumalaa. Minun Jumalani ei ole sukupuolinen.

Raija