sunnuntai 28. tammikuuta 2018

VANHEMMUUDEN ONGELMA



Eräs tuttavani tuttava kertoi jo muutamia vuosi sitten hänen lapsensa isän ja heidän tyttärensä ongelmasta. Kun tyttärestä tuli esiin teini iässä jotakin normista poikkeavaa, pientä rikkomusta tai muutoin laiminlyöntiä jossakin asiassa, isä osoitti pettymystään ja sai raivokohtauksen tyttären käytöksestä ja rankaisi tytärtään julmasti tuhoten tältä itsetunnon kokonaan. Vielä vuosia myöhemmin, tyttö pelkäsi isäänsä niin paljon, että kielsi äitiä puhumasta isälle mitään hänen asioista.

Kun itsetunto on tuhottu ihmisestä, hän hakee hyväksyntää jopa loputtomasti, ja inhimilliset ihmiset joutuvat projisoinnin kohteeksi.

Mutta mielenkiintoisen tästä tapauksesta tekee se, että tytär jäi koukkuun ihastumisen ongelmaan. Kun lapsena toisaalta ihailee vanhempiaan, se on syvään juurtunutta kehittymisen probleemaa. Tästä syntyy kaksoissidos. Lapsi sekä pelkää, että ihailee vanhempaansa, mutta tuloksen liiallisuutta on se, että lapsesta tulee sokea näkemään vanhempansa negatiivisia puolia. Nämä lapsi heijastelee johonkin turvalliseen ihmiseen, ja heijastuksessaan näkee ne pelottavan vanhemman ongelmat turvallisessa ja todistaa niitä.

Kun ylipäätänsä ajattelee historiallisesti ihmisen kokemuksia, yleistäen voisi sanoa, että isät ovat olleet ankarampia ja äidit ovat saaneet huonon maineen purkukohteena.

Väkivalta, halveksunta, arvottomuus ja eriarvoisuus tuottavat ongelmia, jossa vääristyvät totuudet, kun mieli on heijasteinen. Ihastumisen ja pelon sekoitukset muokkaavat mieltä enemmän kuin osaamme kuvitella.


Raija

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

EUROOPAN KULTTUURIN TAANTUMINEN



Me sitten osaamme kumarrella aina sinne ja tänne suuntaan. Palasin juuri bussilla kaupungista ja sinne tupsahti koko luokallinen ensimmäisen vuoden oppilaita. Olivat tulossa uimahallista. Kaihoisana haikailin aikoja, kun lapset saivat olla vielä lapsia. Kuten moni tietääkin, Euroopassa lapset menevät kouluun jo 4 – 5 vuoden iässä. Lapset opetetaan jo varhain sitoutumaan sanakieleen, josta muodostuu ohjaava ajattelun konteksti. Vielä minun työaikanani lapselle toivottiin leikkioikeutta, mutta nyt Suomikin on menossa Euroopan suuntaan.

Tämä liiallinen sanakieleen ehdollistuminen riistää lapselta itsemääräämisoikeuden kokonaisena ihmisenä. Sana alkaa määrätä ajattelua. Kun leikissä lapsi oppii itsemääräytymistä, ensin tunteet aktivoivat mieltä, ja itse alkaa ratkaista etuaivolohkolla syntyneitä kuvia järjestykseen tai epäjärjestykseen. Kun sanakieli alkaa johtaa ajatuksia, ne ketjuuntuvat ajatusmuodostelmiksi ja  itsemääräytyminen ei ole turvattua.

Sanakielen kautta ehdollistetut ihmiset uskovat enemmän kuin ajattelevat itse, koska siihen ei ole tullut harjaannusta leikin myötä. Nimenomaan leikki opettaa etuaivolohkolla työskentelyä. Kun se nyt on jo YK lapsiasiantuntijan mielestä riistetty lapsilta, ei voi muuta kuin odottaa, että uskonnot tulevat nousemaan kulttuurin olennaiseksi johtajaksi.


Raija 

lauantai 20. tammikuuta 2018

SULJETTU SUU


Minulle tapahtui iloinen asia. Sain aloittaa puhumisen, tosin vieraalla kielellä. Onhan se ihan kohtuullista, että voin aloittaa kuudenkymmenenviiden vuoden iässä. Kyllä minä olen puhunut, mutta sitä ei ole katsottu hyvällä, minua on rangaistu siitä. Minun ääneni on ollut liian matala, ja se ei sovi kauniiden vaatimusten maailmaan, täytyisi olla kauniisti sointuva ääni. Kuorossa ei otettu juhlalaulantaan. Ääneni on ollut matala, koska minä olen ollut ahdistunut ja olen myös osittain ollut vihainen niissä olosuhteissa, joissa olen joutunut elämään, koska yhteisövalheita on hyväksytty elämän arvoiksi.

Minun pääasiallinen elämäni on ollut työelämässä. Olen työskennellyt päiväkodissa, kokonaiset kolmekymmentäviisi vuotta. Olen havainnut, että henkilöstöä vaivaa ammattitauti. Koska lapsiin nähden ammattiosaaminen on kontrollia ja valvontaa, se on ulottunut myös aikuisten välisiin suhteisiin. Se ei tietenkään lapsenkaan kasvatuksessa tulisi olla pääsääntöistä.

Päiväkodissa on yhteinen kalenteri, johon merkitään kunkin henkilön läsnäolo paikalla. Se on tärkeää, kun suunnitellaan retkiä, ja täytyy olla tietty määrä henkilökuntaa lasten ohjaamisessa silloin. Joskus kävin säännöllisesti fysioterapeutilla, ja merkkasin allakkaan ohimennen huitaisten aikani. Yhtenä aamuna tulin töihin, ja henkilöstö oli kokoontunut kokousta varten, johon minua odotettiin, iltavuorolaista. Kaikki olivat kovin vakavia, ja kysyinkin ensi töikseni, onko joku kuollut. Ei, tuli vastaus, mutta kun sinä kirjoitat niin rumasti allakaan nimesi.

Se kertoo täydellisyyden ongelmasta, jokainen virhe on korjattava. Kasvattajien täytyy olla mallina ja ihanteita on luotava, mutta se ei ole nykytiedon mukaan paras oppimiseen johtava menetelmä.
Tämä kertoo henkilöstön kontrolliluonteesta, (ei kaikkien). Ammattiosaamiseen on pesiytynyt persoonallisuuteen liittyvää arviointia. Jos katsotaan, että ihmisellä on liikaa itsenäisyyttä, häntä nöyryytetään, että hän kasvaisi ihmisenä. Silloin mennään järjettömyyksiin. Itseni kohdalla tosi oudosti, sillä olen aika hiljainen ja vetäytyvä. Ja toisaalta kun tulkitaan ahdistus ihmisen itsekkyydeksi, ollaan valmiita rankaisemaan. Kutsuinkin jossain vaiheessa päiväkoteja rankaisulaitokseksi.  En ole juuri missään kokenut niin raskaita nöyryytyksiä kuin työssäni. Surua koen vieläkin niistä lapsista, jotka olivat säännöllisesti eteisessä rankaisussa, kun olivat uskaltaneet esiintyä. Kuinka he voivat kokea sen elämän ajan?


Raija

torstai 18. tammikuuta 2018

MERKITYKSIEN SYNNYSTÄ



Monessa psykologisessa näkemyksessä teoretisoidaan, että merkitykset syntyvät tietoisena kun sanojen arvot alkavat selkiytyä, ja ne liittyvät tapahtumakontekstiin. Merkitykset katoavat, jos niille ei anneta arvoa, eikä niitä kuulla eikä nähdä. Elämän ehkäpä tärkein arvo on kunnioitus. Sen on äitini opettanut minulle sydänjuuria myöten. Siitä ensimmäisestä katseesta, mikä syntyy lapsen ja äidin välille. Sellaista herkkyyttä ja vilpittömyyttä ei synny kaikissa suhteissa, ja ehkä se tulee esille parhaiten rakastumisessa.

Kunnioitukseni on kulkenut kehossani, sanakieli on ollut hitaampi, enemmän opittujen sanojen meri. Mutta kiusallista on ollut se, että kehokieleen on pesiytynyt myös häpeä. Ei ole ollut helppoa jälleen luottaa toisiin ihmisiin, kun on pettynyt niiden tekoihin. Olen pyrkinyt kunnioittamaan ja myötäelämään toista ihmistä ja hänen kokemuksiaan. Yhden ilkeän sanomisen muistan rakkausavioliitostani, jota häpeän näin jälkikäteen. Sanoin miehelleni, etteivät ehkä työtoverit huomioikaan häntä lapsen syntymän johdosta, kuten hän odotti, ja muut oli huomioitu. No yksi kerta, ja kaksikymmentä vuotta, tiedostamatta olen tietysti voinut loukata häntä. Vaikeinta on ollut se, kun on itse kunnioittanut ja ei ole saanut sitä toiselta itselle. Se on taas tuonut häpeää sille joka ei ole kunnioittanut, mutta myös kohteelle. Jokseenkin ajattelen, että häpeä on kaksisuuntainen, sitä saa sekä itseltä että toiselta, minulle kumpikin on yhtä merkityksellinen, koska olen suuren sisarusparven lapsi.

Kaikkein syväsyntyisin ihmisen merkityksen synnyssä on unet. Ne ovat osa sitä kehitystä, jossa emme tietoisesti operoi. Merkitykselle tulee antaa aikaa, eli unien pitää olla suojattua riittävästi, että mieli ehtii työskennellä alitajuisen kanssa niin, että valmius merkityksen kohtaamiseen on olemassa ja tunteet voivat tulla. Jos ihmisellä on huolia liikaa, ne voivat viedä unelta mahdollisuuden, kuten tavat ja normitkin. Joku huuhaa setä sanoi joku aika sitten, että on tekosyy olla nousematta viideltä aamulla juoksemaan. Tällöin hän toimi velvollisuuden alaisena ja antoi normin pakottaa häntä. No toivottavasti hän meni ajoissa nukkumaan eikä varastanut uniaikaa.

Merkitys vaatii kypsymisen, että se voi tulla ihmisen alitajuntaan käsittelyyn, siis tietoiseen mielen osaan. Minä siis erotan ihmisen mielessä tiedostamattoman ja alitajunnan. Tiedostamattomasta tulevat unet ovat useimmiten mielen omaehtoista hoivaa, joka edesauttaa ihmistä kohtaamaan mielen sisältöjä, ottamaan vastaan tunteita ja käsittelemään niitä.

Raija



tiistai 16. tammikuuta 2018

KAUNEUDEN KATALAT KURVIT



Yleensä kauneutta pidetään hyveenä, onhan ensimmäisiä tunnereaktioitamme ihastuminen. Mutta kun olen outo ihminen, minä kyseenalaistan suurin piirtein kaikki. Mielestäni Sauli Niinistö sanoi aika hyvin eilen haastattelussa. Hän ei halua olla arvojohtaja ja ryhtyä henkiseksi johtajaksi, ja kuitenkin johdatella arvopohdintaa.

Lapsenomainen kauneuden ihannointi voi viedä meitä harhaan, vaikka se on tuiki tärkeä kehityksen väylä juuri arvoihin, mitä arvostaa, mitä kunnioittaa, kuinka löytää hyvän ja pahan ellei se ole omassa kokemuksessa vahvoina tuntemuksina. Vaikka jokaisen tulee kuitenkin pohtia oman rehellisyyden oikeamielisyyttä, me emme ole toistemme kopioita, emme sovi monestikaan malliksi toiselle, mutta vuorovaikutuksemme on tarkoitus vaikuttaa että kasvaisimme ihmisinä.

Lapsena me luemme satuja, joissa usein hyvä ja paha taistelee, ja sitä kautta opimme erottelemaan niitä. Noin seitsemän vuoden iässä pitäisi osata erotella, mutta entä jos ei niin käykään. Yhäkin 70 vuoden iässä saatamme vain katsoa kauneutta elämässä, ja hylkiä todellisuuden, jossa pahaa tapahtuu. Tämä näyttäisi olevan jopa yleistä. Se kertookin enemmän siitä, että elämäntilanteet vaativat tasapainottamista, ei niinkään siitä, että emme osaisi erotella oikeaa ja väärää. Kun elämä on raskasta, emme jaksa kuunnella kaunista, tai sitten hamuamme kaunista, se on kuin mielen kykyä, kohdata peilejä, mieli suojautuu ja puolustautuu vallitsevia oloja vastaan ja puolesta. Silloin mieli on liiallisessa rasituksessa.

Kauneus on arvona muuttuva. Kun se lopulta muuttuu totuuden puolesta taisteluun, kauneus saavuttaa mittasuhteen, jossa se tuo tyytyväisyyttä, pelkkä kauneus tuo vasta tunteita. Valhe synnyttää meissä kiihkoa, joka ruokkii itse itseään.

Raija




perjantai 12. tammikuuta 2018

LUOTTAMUKSEN MENETYS



Luottamus on perustarve. Ihmisen on luotettava johonkin niin pysyvästi, että se vahvistaa hänen identiteettinsä kestämään vastoinkäymiset. Mutta elämässä on valitettavasti niin, että on enemmän luottamuksen horjuttajia kuin sitä tukevia. Hybris tarkoittaa itsevarmuutta, jonka uskotaan saavan aikaan sen, että yhteisö tuhoaa yksilön. Viimeisellä matkallani tapasin rouvan, jonka kanssa keskustelimme itsevarmuudesta. Hän iloitsi siitä, että hänen tyttö oli itsevarma, koska hän katsoi tämän mahdollistavan maailmassa pärjäämisen. Sitä epäilin, mutta lienee kulttuurisidonnaista.

Kun mieltäni on horjutettu kaikin keinoin, se on tarkoittanut minulle sitä, että olen itse tehnyt kaikkeni, että mieleni pysyisi koossa.  Hajoamisen koettuaan ei halua uudestaan sellaiseen tilaan. Sitten on selkeästi nähtävissä, että kun sanakieltäni on pilkattu kaikin tavoin ja rangaistu julmasti, olen vahvistunut pitämään huolta siitä, että kieleni on tarkka. Alkuun ja osaamattomana tällaista ei kuitenkaan kyennyt toteuttamaan.

 Eräässä kunnassa kirjoitin paikalliseen lehteen mielipiteen, jossa arvostelin kunnan tapaa, jossa eri sektoreilla maksettiin huomattavasti eroavaa palkkaa vasta opintonsa alkavan ja jo valmiin osaajan kesken. Sattui niin, että tämän luki ystäväni, jonka lapsi oli työssä kunnassa. Työntekijänä hän joutui kiristyksen uhriksi kunnan työntekijöiden taholta, että saatiin selville, kuka oli nimimerkin takana. Ystäväni katkaisi suhteemme kolmeksi vuodeksi, sillä syy oli hänen mielestään minussa, että olin kirjoittanut kirjoituksen.

Kun menetin itseluottamukseni ja turvallisuuden tunteeni, en luonnollisestikaan hallinnut asiaa ensin. Hajoaminen ja psyyken katoaminen romutti myös fyysisen kokemuksen kehon pysyvyydessä, se tärisi aivan kauttaaltaan aivoja myöten. Kun kaikki kehon osat tärisevät, ei voi synnyttää eheyttä sanoihin, ei muistiin, ei psyykeen, eikä sieluun.

Kidutusmenetelmissä, juuri tämä ihmisen perusolemus tuhotaan, niin että hän alkaa tehdä virheitä, ja sillä todistetaan hänen heikkoutensa ja sopimattomuutensa yhteisöön ja ihmissuhteisiin ja lopulta myös hänen identiteettinsä, jossa voi lopputuloksena olla mielenterveyden menetys.

Raija


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

ENTÄ JOS EI KUULE!


Olen tutkinut omaa oppimistani varmasti lähes koko elämäni, miksi se ei jossain kohtaa onnistu lainkaan. Erityisen tarkkailun osakseen on saanut Englannin kielen opiskelu. Me opiskeltiin sitä neljä vuotta opistossa, ja voin sanoa, että lopputulos oli suurin piirtein -1. Olin jo opiskellut sitä kansanopistossa kaksi vuotta aiemmin. Minut valittiin opiskelijaksi sosiaalialan oppilaitokseen ammattivalintapsykologien ohjauksessa. En halunnut sille alalle, haaveeni oli psykiatrin tai psykologin ammatti. Toisaalta muiden aineiden oppiminen oli erinomaista, kun se oli Suomen kielellä.

En ole löytänyt opinnoissani tällaista teoriaa, jossa oppiminen nähtäisiin yksilön omaehtoisen motivaation kautta, vaan enemmän ohjatusti asenteina ja tottelemisena. Tällöin ei kysymys ole todellisesta oppimisesta, jossa ihmisyyttä olisi kunnioitettu, vaan toistamalla pakotettua. Väitän, että kuulo heikkenee, jos yksilö ei saa valita, ja se on oppimisen karsimista.

Sitten rakastuin Englannin kieltä puhuvaan mieheen ja oppiminen alkoi luistaa. Aloin kuulemaan äänteitä, kun tunteita oli kokemuksessa, oma motivaatio toimi. (Motivaatiopsykologiassa ei tunnusteta, että ihminen olisi motivoitunut, ellei itse aktivoidu oma-aloitteisesti. Tämä ei tarkoita sitä, että ympäristö ei anna ärsykkeitä). Ennen rakastumista en kuullut äänteitä juuri ollenkaan oikein, nytkin niissä on pieniä ongelmia. Lapset ihastuvat vanhempiinsa ja opettajiin, ja sieltä syntyy tunneyhteys.

Kun ajattelen nyt Suomessa pakko-opettamista ja suuntaamista ulkopuolelta tulleena aktiivimallin kautta, pidän sitä uhkana yksilöllisyydelle ja oppimiselle. Kun pakotetaan ihminen oppimaan muiden ehdoilla, oppiminen heikentyy huomattavasti. Tiedän, että minun oppimiskäsitys on konstruktiivinen, yleisesti ottaen se on Suomessa behavioristinen. Behaviorismi on melkein yhtäläinen Pavlovin koiraoppien kanssa, kuolaten ja ehdollistuen ilman yksilön omaa valintaa.

Muistan myös ajan, jolloin oppimiseni oli pelon kautta oppimista. Opin normeja, joita ympäristö syötti ja se vei hiljaisuuteen sekä pakenemiseen, kauhuun ja mielen hajoamiseen. Tällöin vaisto-oppiminen oli vahvaa, kuulin ääniä liikaakin ja pelästyin yhä kauheammin. Muistan ne yöt, jolloin tuulen puuskat saivat sydämeni jyskymään. Keskiajalla opetettiin näillä menetelmillä, ihmisen virtsarakko täytettiin niin tuskallisesti, että vaistot alkoivat kehojännitteisesti kuulla ja nähdä tilanteissa. Näitäkö kidutusmenetelmiä halutaan takaisin?

Raija



maanantai 8. tammikuuta 2018

VALHEMIELI



Tutkimuksissa on osoitettu, että ihmisellä ja eläimellä on luontainen taipumus valehteluun. Eläin vaihtaa jopa ihonsa väriä puolustautuessaan. Ihmisen mieli voi olla myös sellainen, että se luo kauniimman tarinan kuin tapahtunut on, joskus myös painvastoin, jos masennus ja aggressio ovat päällä. Tärkeää on kysyä, ovatko nämä opittuja vai synnynnäisiä olemuksessamme. Mielestäni tärkeää on myös kysyä, tulevatko ne vain puolustuksessa, ja kun puolustus on päällä, me vaistomaisesti valehtelemme tai ilmaisemme suuttumuksen aggressiona.

Jokseenkin minulla on ollut siitä kummallinen elämä, että olen joutunut olemaan vailla mieltä pitkiä aikoja. Olen siten oppinut erottelemaan mielen ja tunteet. Olen joutunut kuolettamaan mielen, koska minulle ei ole sallittu itseilmaisua, omaa tahtoa ja halua. Siten olen voinut tarkkailla mielen olemusta. Silloin aistimuksia ei ole, ne ovat kuin kuolleet, ja ruumiiksi jäänyt keho on raskaan tuntuinen.
Kun itsemääräämisoikeuteni ja itseilmaisuni on ollut suljettu, minun on pitänyt elää omassa maailmassani, eli tarkoitan tässä mielikuvituksen voimalla. Muistan sen ajan hyvin, haaveilin rakkaudesta ensirakkauden muistot mielessäni.

Pidän tätä toisaalta erittäin tärkeänä ihmisen kehitykselle, kykyä kokea sisäisiä tunteita. Ja ikään kuin pitää mieli erillään kehossa ja luonnollisesti nauttia myös kehollisuudesta. Kova kohtelu sai siis minut menemään sisäiseen maailmaan, mutta sen ei tarvitse olla kovaa kohtelua päästäkseen sinne, vaan hyvä kohtelu tuo paremman sisäisyyden havaitsemisen ja havainnoimisen.

Tässä on hyvin tärkeä filosofinen näkemys ihmisyydestä. Ihmisen on saatava kokea varhaislapsuudessa riittävästi mielikuvitusta ja riittävän pitkään, että hän voi elää hereillä tietoisuudessaan. Olen ihmetellyt sitä, kuinka minun mieleni ei lähtenyt valheen tielle siinä mielessä, että ulkoisen maailman havainnointi olisi ollut myös valheellista. Minä suljin pois kaikki mielen aistimukseni, olin kuin kuollut, sillä minä en halunnut sitä maailmaa, johon minut pakotettiin. En halunnut valhetarinaa, joka minulle tyrkytettiin. Miksi minun mieleni ei sitten luonut valhetarinaa mielen suojaksi, loihan se, mutta muistikuviin perustuen, luoden tavoitteita? Olin syntynyt lapseksi, jolla oli erittäin vahva oppimisen into. Uskon, että juuri lapsi on avoimen rehellinen, hän erottaa valheet ja todet ja minä olin mennyt lapsuuden kokemuksiin sisäisessä maailmassani. Ja minun vahvuuteni oli oppimisen ulottuvuus, leikin muistikuvilla etuaivolohkolla.

Osittain oleN sitä mieltä, että meillä jatkuu valheellinen mieli, ellei lasta opeteta havainnoimaan toden ja valheen eroa. Yksi tie tähän on sadut, joita voi sitten kritisoida, miten ne vaikuttavat.

Raija


perjantai 5. tammikuuta 2018

MIELIVALTA



Mielivaltaa ei tarvitse etsiä Turkista, Recep Tayyip Erdoganin leiristä, sitä löytyy kevyesti Suomesta. Suomessa se on piilotettu virkavallan alle, asiat ovat salaisia, asiakirjat tuhotaan, ja virkavallalta tukitaan suut.
Wikipedian määritelmä; mielivaltainen, tapauskohtaisesti sovellettava kirjoitettuihin sääntöihin tai lakeihin perustumaton vallankäyttö
viranomaisten ja poliisin mielivalta
vallitsee hallinnon mielivalta
Wikipedia ei avaa mielivaltaa sen kummemmin, vaan tyytyy toteamaan olennaisen, kuka sitä käyttää. Mielivaltaa on kuitenkin kaikkialla, se ei ole hävinnyt tänä päivänä. Kun on kysymys ihmisestä, hän on valmis aina pahuuteen.
Yritän esittää muutaman kokemani mielivallan muodon, niitä on tuhansia erilaisia.
Kuuntelemattomuus. Ihmistä ei kuulla, hänen sanomisiaan tulkitaan, kertomusta muutetaan ja ylipäätänsä kävellään yli antamatta ihmisoikeuksia. Raiskauksen uhriksi jouduttuani (en jaksanut taistella kolmea miestä vastaan, olin siis heikko) terveysviranomaiset eivät kuunnelleet, eikä myöskään lähiomaiset. Hain apua, mutta en saanut. Ymmärrän lähimmän, äitini kohdan, sillä hänellä oli todella vaikea kausi meneillään. Viranomaisilla ei ollut kykyä kuunnella. Minun kertomukseni tulkittiin käyttäytymisen perusteella, sillä olin levoton, epämääräinen ja pelokas, siksi tulkittiin, että on liikaa mielikuvitusta. On sekin odotus, kun kuvitellaan, että järkyttynyt olisi selkokielinen.

Viestinnän heikkous. Seurustelin erään miehen kanssa pienen ajan ja matkustelimme paljon. Liikuimme yhdessä ja erikseen. Kun tuli tapaamispaikan sopiminen, hän sanoi, tavataan tuolla ja sitten siellä. En ehtinyt kysyä lisää, kun hän jo pyyhälsi menoihinsa. Kun sitten saimme yhteyden puhelimitse, hän sai raivokohtauksen, ja haukkui minut pöljäksi, joka en ymmärrä mitään. Onneksi yhteiselo päättyi pikaisesti.
Väärä tieto ja informaatio kulkevat sekä sanallisesti että kuvallisesti, jossa ihminen joutuu epäilyn alle, kun mihinkään ei voi luottaa. Luottamus ja turvallisuus ovat perusasioita ihmisen tarpeista. Kuvitelkaa tilanne, jossa te selkeästi kuulette ja havaitsette asioita, mutta sitten sanotaan, ettei niin tapahtunut, mitä se tarkoittaa teidän itseluottamukseen.

Ihmisen mitätöinnissä hänen sanomisensa muutetaan toiseksi. Näin tapahtui myös korkeasti koulutetun psykiatrin kohdalla, vaikka toimitin hänelle riittävän selkeästi tiedot. Ihminen eliminoidaan pois, hänen sanomisensa on tyhjää, väitetään, ettei hän ymmärrä ja niinpä se ymmärrys kaikkoaakin, kun se häväistään, ja ihminen leimataan syyntakeettomaksi. Hänet eristetään. Työpaikoilla kuljetetaan väärää tietoa. Kerran löysin tiedotteen työpaikan pöydältä, jossa kehotettiin olemaan luottamatta minuun ja valvomaan koko ajan. Muistan aina sen, kuinka vaikeaa tämä oli työntekijöille, he ahdistuivat, kun he huomasivat, että olen asiallinen. Tämä oli hallinnollista mielivaltaa. Koskaan en voinut nostaa oikeusteitse syytettä, sillä kaikki kiellettiin. En älynnyt kulkea äänityslaitteet mukana.

Useaan otteeseen virkamiehet syyllistyivät rikoksiin, eikä heitä voinut syyttää mistään, asiat laitettiin virkasalaisuuden suojaan.

Mielivalta on tekoja ja viestintää, ihmisen todellisuuden muuttamista toiseksi, ihmisoikeuksien riistoa. Se on varmasti paljon muutakin. Surullista on se, että vielä 2000 luvulla, kun traumani purkautui, ei ollut valmiutta kohdata sitä.

Raija





keskiviikko 3. tammikuuta 2018

KIUSAAJALUONTEET



Olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että kiusaajilla on persoonallisuushäiriö. Heidän täytyy hallita muita ja alistaa tahtonsa alle. Tätä he usein kutsuvat sanonnalla, synnynnäinen johtaja. Ja tuo johtajuusvimma juontaa juurensa itsekkyyteen, piirteeseen, jossa on vain yksi ja oikea, oma keho, oma ajatus. Kun olen itse käynyt johtamiskoulutuksen, olen tullut yhä varmemmaksi siitä, että koulutus johtajuuteen täytyy olla vankka. Luonteenpiirteeseen liittyvää ja useimmiten uskonnollista johtamisvimmaa on uskomus omien mielikuvien oikeellisuuteen, johon muut on alistettava.

Opistokoulutuksessani, johon ensin valmistuin, oli ryhmäytymisen vaihe. Koko luokka huusi kilpaa luokan sääntöjen muodostumisesta, ja huuto sekoitti kaikki ajatelmat. Ehdotin, että voitaisiinko valita johtaja luokkaan, tarkoittaen puheenjohtajaa luokkakokouksiin. Tämä nosti ylös taisteluun nuoren neidon, joka oli vain parikymmentä vuotta vanha. Hän alkoi kiljua kurkku suorana, ”vai johtaja”. Ja tästä alkaen tämä neito hyökkäsi kaikkia ajatuksiani vastaan. Minut eristettiin luokasta, kukaan ei koskaan pyytänyt ryhmätyöhön mukaan. Vaikka suurin osa opiskelijoista oli 40 – 50 vuoden iässä, kukaan ei puolustanut minua. Ja kysymyksessä oli sosiaalialan opiskelijat. Ymmärrän hyvin, ettei puolustaminen ole helppoa, olen saanut monesti rangaistuksia, kun olen puolustanut heikompia.

Tämän johtamisvimmainen persoonallisuushäiriöinen ihminen on usein esimerkiksi koulumaailmassa ihailtu ja arvostettu henkilö, jolloin laumasieluisuus tuo kovaa kohtelua hänen kauttaan. Monesti he saavat hymypatsaita, sillä he osaavat käyttäytymisen julkisesti, he eivät jää kiinni. Kukaan ei juuri uskalla heitä vastustaa, sillä heillä on sädekehä pään päällä. Luonteenpiirteen pohjalta kehittynyt johtajuus on ongelmallinen, ja johtaa hierarkkisiin valtajärjestelmiin, menestyjien nuolemiseen ja moneen inhottavaan sekä luotaan työntävään yhteisökäyttäytymiseen. Palvotut ja palvojat.

Raija