NUORTA LEMPEÄ

Meitä yli kuusi kymppisiä mollataan joskus ja turhankin usein muistihöperöiksi. Joskus se tietenkin voi pitää paikkansa, mutta vanheneminen voi merkitä huomattavaa elämän kehittymistä. Ainakin minulla muisti on kohentunut merkittävästi. Muutamat rypyt vain kaunistavat ulkoista olemustani. Jokseenkin on typerää, ettei Suomessa osata arvostaa vanhempia ihmisiä, heillä olisi paljon annettavaa nuoremmille.

Mutta minun piti kertoa nuoruuden lemmestä ja aikuisuuden rakkaudesta. Nythän rakkaus on luokiteltu mielisairaudeksi ja sitäkin se voi olla. Niin kutsutussa mielisairaudessa, jota se ei suinkaan ole, rakkauden kohde tulee jatkuvasti mieleen, eikä siitä pääse irti. Nuorena lempi leiskui ulkonäössä ja tavoissa. Mutta näin vanhempana olen saanut kokea rakkauden, jota kutsun Jumalan rakkaudeksi. Tunne syntyy ilman omaa tahtoa ja halua. Se koskettaa niin syvältä, että sen huomaa erilaiseksi kuin oman tahdon tuomat rakkaudet. Se antaa elämää, joka on vahvaa, uutta ja voimistavaa.

Ensirakkauteni oli naapurikylän poikaan ja se jätti kuin unelmia vaalean punaiseen ruusutarhaan, nuppuna odottamaan ruusun aukeamista kukkaan. Kun ruusu aukeaa täyteen kukkaansa, sen kauneutta ei voi muuta kuin ihmetellä. Sen suuruus ja voima aukaisee silmät näkemään oikein, jäsentämään arvot uusille mitoille ja ykseys on saavutettavissa. Sitä ihailee, sille on uskollinen, se tekee nöyräksi.

Aina näitä Jumalan kosketuksia ei kunnioiteta. Kuinka hyvin voin nähdä sen elämänkaaren, jossa rakkauteen on oppinut. En olisi ollut valmis keski-ikäisenä, en nuoruudessa, vasta nyt kypsällä iällä voin kohdata korkeamman rakkaustason, ja ottaa se autuutena. Nähdä ja kuulla sen kunnioituksen voiman, jonka se antaa, kun on valmis tällaiseen rakkauteen. Nuorena sen voima olisi pelottanut.

Kohdatkaa hyvät ihmiset vanhukset viisauden lähteenä, sillä heidän kehityksensä voi olla huimaa ylistystä arvoille, joita ei nuorena koe, ei kestä eikä näe.

Raija