PSYKOLOGISOINTI

Nykyään tuntuu siltä, että kaikki ongelmat selitetään käytöksellä, jota psykologia tutkii. Kovin helposti ajattelemme, että ihmisten ongelmat johtuvat käyttäytymisestä, ja niin suuri määrä psykologeja yrittää kouluttaa yksilöitä käyttäytymään. Entä jos ongelma ei olekaan käytöksessä. En väitä tällä, ettei häiritsevää käyttäytymistä olisi, vaan sitä, että villakoiran ydin voi olla vallan väärin käytössä.

Elämäni on malli esimerkki siitä, kuinka psykologisoimalla voidaan tuhota ihmisen psyyke. Ilman psykologin koulutusta lastenhoitajat tulkitsivat käytöstäni pelon ja vapinan vuoksi epärehellisyydeksi, vaikka kysymys oli ahdistuksesta. Kun persoonaani yritettiin muuttaa toiseksi, siinä aktivoitui sekä ahdistus, aggressiot, että kehonkieli. Lopputuloksena oli vaikea esiintymispelko, jonka vuoksi sitten menin näyttelemään kesäteatteriin, saadakseni sen kohtuulliseksi.

Työpaikoilla käytetään, ainakin niissä missä minä olin, runsaasti tätä demokratiaksi kutsuttua tulkitsemismenetelmää, jossa käyttäytymistä analysoidaan ulkoisten piirteiden perusteella. Kohdallani se meni täysin pieleen ja sai tuhoa aikaan, ja uskon niin käyvän monien ihmisten kohdalla. Tulkitsijat peilaavat omaa kokemustaan arvioitavaan. Parhaassa tapauksessa, jos on psykologin koulutus, tämä estyy.

Sen sijaan, että manipuloitaisiin ihmisiä psykologismin keinoin, voidaan asiaa lähestyä vallan näkökulmasta. Sosiaalisuus on vain ihanne, jossa käytännössä on brutaalit toimintamenetelmät. Valtaa käytetään härskisti ja vastuu toisesta ihmisestä on kaukana. Välittäminen on sekin vain ihanne, olemme susia toisillemme. Vain erittäin harva itsensä selkeyttänyt ei projisoi omia kokemuksiaan toisiin. Vallan väärin käytössä kunnioitusta ja kuuntelua ei ole, on keskittynyt valta, jolla alistetaan toinen omaan muottiin.

Pääsääntöisesti tätä voidaan estää, jos ylhäältä johdosta ei anneta valtuuksia toisen ihmisen kontrollointiin. Työpaikalla työn ohjeistaminen tapahtuu työnkuvan kautta. Tunnereaktioiden ja valtasuhteiden hoito vaatii perustavanlaatuista ihmistuntemusta, jossa osataan kohdata syntyviä tunteita hyväksyen ja ymmärtäen niin ettei niistä synny vahinkoa. Suorastaan inhorealismilta tuntuu se näkemys, jossa ruokitaan negatiivisia tunteita, kuten ahneutta, vihaa, kateutta jmv. uskoen sen tuovan kilpailua. Todellinen kilpailu ei synny näistä, se syntyy ihmisen kyvystä luoda uusia mielikuvia.

Valtaan perustuvassa kulttuurissa on enemmän tuomioita, jotka pahentavat asiaa.

Valtaan perustuvassa kulttuurissa tuomitsemisen myötä on tottelevaisuus konteksti. Ehkä se juuri on minun näkemyksessäni vahvana, kun olen työskennellyt kasvatuksen ja opetuksen yhteisöissä. Kun aikuisetkin odottavat tottelemista toisiltaan, ei synny vuorovaikutteista kehitystä, vaan valtasuhteita.

Raija