RIKOKSEN TEKIJÄT

Rikollisuus kasvaa ilmiömäisellä tavalla, vaikka luulisi, että sivistyksen, koulutuksen ja työnteon myötä se olisi vähäisempää. Eilen YLE ykköseltä tuli karmaiseva esimerkki ”Päättymätön painajainen” pedofiliasta, ohjelma, jossa organisoitu lasten hyväksikäyttö näkyi aina korkeita virkamiehiä myöten.

Jokseenkin jaottelen rikollisuuden opituiksi tavoiksi, sekä persoonallisuuteen liittyväksi, sekin opituksi. Uskon, että opittu persoonallisuus on enemmän kehon oppia kuin mielen. Mieli, mikä syntyy merkityksistä ja kokemuksen sisäistämisestä jää jälkeen kehosta, mikä oppii toistomekanismin. Pitkä kausi elämässäni olin ilman mieltä. En voinut luoda merkityksiä sille, mihin minut pakotettiin ja alistettiin. Siksi kai jäsennän mieltä, tunteita ja kehoa erillisinä, koska ne ovat joutuneet elämään erillisinä.

Ainoastaan kehollisena aikana ilman itsemääräämistäni keho eli niin kuin käskettiin. Valinnan vaihtoehtoja ei ollut, sillä alistettuna ei osaa myöskään  valita vaan toistaa käskyt. Niinpä kasvoin äidin rooliin kuin syöden päälleni äitiyden kasvoja ja kehoa. Kehoni oli kuin suu, joka nieleksi koko ajan syötettyä roolia, kuin kala kuivalla maalla. Uskon, että tämä on yksi pakotetun roolin antamia valheellisuuksia, valheen oppituoli, jossa oli pakko elää valheellisesti. Ikään kuin mieltä ei ole olemassa, sillä merkityksiä ei synny, kun ei itse saa valita, eikä itse saa olla olemassa.

Miksi ihmiset lähtevät mukaan valheisiin ja vallan väärinkäyttöön ryhmissä. Jos tarkastelen elämääni yhteisöissä, se on kuin natsi-Saksan toimintaa. Ihmiset eivät reagoi, kun joku käyttää valtaansa väärin. Lukemattomat kerrat olisi ollut mahdollista virkamiesten puuttua kohtaamiini rikoksiin ja heillä olisi ollut siihen jopa virkavelvollisuus. Mutta toisaalta ymmärrän heitä. Kun itsekin olen puuttunut joihinkin rikoksiin työpaikalla, siihen ei ole reagoitu. Ongelmana on todistaminen. Se on hankalaa, sillä rikokset tehdään salassa. Salaaminen on järjestelmän ominaisuus, ja se loppujen lopuksi pysyy yllä, koska laki vaatii todistamista. Mutta mielivaltaankaan ei voida mennä.

Erityisen raakaa on tänä päivänä seksuaalirikollisuus. Katson tämän paljolti johtuvan juuri kehokulttuurin suosimisesta. Liian paljon painotetaan kehon treenaamista, jossa sitten etsiessään tuntoa, ikään kuin väkisin tunkee itseään aistimaan kokemusta, väkivaltaa käyttäen. Seksuaalisuudesta tulee paineiden kokemista puristuksen voimalla.

Ihmisyys on vieläkin vailla oikeutta kasvaa itsenäiseksi omien merkityskokemusten kautta, se on koulutuksen ongelma. Meistä tehdään ruumiita, jotka juoksevat vain kilparadoilla.

Raija