VAPAUS, VAPAUDESTA, VAPAUTEEN

En usko, että ihmisen tahto on vapaa, olemme tietyllä tavalla muistin ja aivotoiminnan orjia, jotka johdattavat meidän ajatuksia joskus täysin epäloogiseen suuntaankin. Luen parhaillaan Malcolm Gladwellin kirjaa Välähdys. Siinä paneudutaan välähdykseen, joka nimetään ohutsiivutukseksi, lyhyesti ensireaktioihin, jotka voivat viedä sekä harhaan, että viisauteen.  Esim. muistin vaikutus havaitsemisen muotoihin liittyen. Ihmiselle kuvaillaan sanakielisesti ihmisen kasvoja ja toisessa osiossa annetaan havaita ihan vain ohimennen. Kun testataan jälkikäteen, kummassa tavassa muisti toimii paremmin kasvojen tunnistamisessa, sanakielessä ei juuri lainkaan, mutta itse havaitussa huomattavasti paremmin.

Tiede tunnetusti pitää objektiivisena ulkopuolelta havainnointia. Minusta tällöin menetetään ihmisen subjektiiviset kokemukset, joiden vaikutus on erittäin suuri havaitsemisessa. Subjektia voi tutkia vain subjektin näkemyksistä käsin. On suorastaan vaarallista, että tieteessä on paljolti kysymys keskiluokkaisesti eläneiden havainnoista. Yksi tällainen on psykoanalyyttinen näkemys, että tunteen synnyttyä kokija luo kohteen, ja aktivoi mielensä suhtautumaan siihen, eli valitsee asenteen ja valitsee kuinka siihen suhtautua. Jos ja kun ihminen on ahdistunut, hänen tunteensa ei synny vapaasti, vaan menneisyyden kokemuksen kautta toistaen ja pakkokuvin. Hän ei siis voi valita, vaan ahdistus, aggressio, tunteet tai sanakieli valitsee. 

Siis tuo Freudilainen näkemys valinnan vapaudesta on vain mielekkäässä elämässä tapahtuvaa ja voi olla vain ihanne.

Kun tiede keskiluokkaistuu, niin myös hypoteesit muotoutuvat niiden näkemysten kautta. Kun tiede on ollut mieskulttuurinen, minäkäsityksiin on muotoutunut seksuaalilähtöinen kehitys, koska se on miesten kokemusmaailman johtava kokemus, lisääntyä(ei aina), jota johtaa liiallinen valta ja vastuu, jumalkompleksi.

Esimerkkinä voisin kertoa kauhun, pelon ja ahdistuksen aiheuttamasta ongelmasta. Kauhua kokeva jäykistyy elottomaksi kasvoistaan, kovettuu kivikovan näköiseksi, ahdistuu lyhyesti itseään ilmaisevaksi, ja jäätyy eleettömäksi harmaakasvoiseksi ja kokemattomaksi olennoksi. Ulkopuolinen tulkitsee tuon itsekkyydeksi, omahyväisyydeksi ja narsistisuudeksi. Kauhun kokenut yrittää pitää itseään koossa keskittymällä jäykkänä olemisella ihmiseksi, ettei kaikki hajoaisi pirstaleiksi ja romahdus veisi viimeisetkin voimavarat olla toisten joukoissa. Mutta tätä ei näe ihminen, joka ei ole tätä kokenut.

Kun havaitseminen on kovinkin monimutkaista, ja se kohdistuu omien kokemusten kautta näkemyksiin, tiede ei tule näkemään maailman ja ihmisten todellisuutta. Hypoteesitkin syntyvät omien kokemusten ja näkemysten kautta.

Raija