RIISUTUT NAISET

Laura Lindstedtin Finlandia palkittu romaani ”Oneiron” on lukemisen arvoinen, sillä se työntyy fantasian avulla syvälle kulttuurien laskoksiin, piilotettuihin ongelmiin ja avaa seitsemän kuolleen naisen kautta todellisuutta, mistä harvoin uskalletaan puhua. Se on taidetta parhaimmillaan, fantasiaan piilotettu todellisuus. Liiallinen kuvailu lankeaa tämänkin kirjan ongelmaksi, kuten kovin usein tänä päivänä, sillä alussa tuntui, että halusi lopettaa koko lukemisen. 

Mutta elämänkertomukset tempaisivat mukaansa, niin että sitä luki himoiten.

Kuolleena naiset avaavat elämänhistoriansa toisilleen näkyväksi. Kuinka naisen sielun ytimessä on äitiys, jota se halajaa yli kaiken sortuen järjettömyyksiin ja kuitenkin jossakin välissä tajuaa, että haluaa lapselleen vain sen kaikkein merkittävimmän, kuvittelun kyvyn syntymisen leikin avulla. Sen jonka äiti jätti tekemättä, voi antaa taiteelle. Mutta äitinä hän sortuu vainon lailla hallitsemaan lastaan keittiön ja ruuan avulla. Huimaavalla kielikuvalla, naapurissa seinän takana asuva lapsi saa ruokaa piirongin (kirjahylly) kautta, johon on reikä tehty seinän kautta ja tuputtamalla tukehduttaa lapsensa anoreksiaan, halliten solutasolle vietynä tieteellisen maailmankuvan toteumaa, jossa kuvittelulle ei jää tilaa.

Kuolleet eivät ruokaile, sillä se on jo elämää. Shlomithin tarina on anoreksiaan kuoleminen, jonka hän tuo performanssina taiteen kautta esiin. Kuolema on teille hallitsijat. Vaietuin ja hyljätyin on alkoholiin sortunut yksinäinen, joka hylätään kuolemankin jälkeen heikoimpana lenkkinä. Rakkauden puutteesta ja lapsettomuudesta, sekä kohtukuoleman kokeneista jää toivon oikeus, mutta ei elämään. Kurkkusyövän kokenut menettää äänensä, eikä puheoikeutta ole enää kuoleman jälkeenkään. Tarinoita elämästä, joksi maailma on tullut järkitarinoiden kanssa, joka on totuutena toteutettava, ja puheelle ei jää tilaa, omille kysymyksille.

Kirja on kaikin puolin manifesti taiteen puolesta, ihmisyyden puolesta, jossa esim. ortodoksijuutalaisten järjestelmällinen ideologia tuhoaa ihmisyyden, sillä ihmisyyteen ei kuulu yksilön oikeutta ajatella ja tuottaa omia näkemyksiä.

Niin kuin ilman ruokaa katoaa nälkä, niin myös katoaa äitiys uskon alttarille, ihmislapsen kyky tulla yksilöksi jää syntymättä. Äitiydestä on tehty rujo, ja silmuja rakkaudelle ei anneta. Riipaisevalla tavalla myös mies jää seksuaalisuutensa vangiksi, ja ruhjoo naistansa rakkaudettomaksi.

Raija