perjantai 11. joulukuuta 2015

TODELLISUUDEN JA TOTUUDEN KIELTÄMINEN


Mitä todellisuutta todella tarkoitan? ”Tietoisuuden torjunta on keskeinen psyykkisen ja fyysisen sairastumisen aiheuttaja”, Simula Pertti, kirjasta, Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä. En tänä päivänä ole ollenkaan vakuuttunut siitä, mitä todellisuutta ja tietoisuutta torjutaan, ja kenet oikeastaan voidaan sairaaksi nimetä.

Maaret Kallio on juuri kirjoittanut kirjan raiskattujen kokemuksista, kuinka he joutuvat psykiatrien hylkäämiksi, suurin osa. Näyttää siltä, että omaa todellisuutta ja tietoisuutta on vaikea muuttaa, vaikka kuinka toiset kertoisivat toista, mitä niihin sisältyy, näin näyttäisi olevan psykiatreillakin. Kasvatustieteen professori tutki päiväkotien henkilökunnan menestymistä työssään. Innovatiiviset ja kehittäjätyypit eivät päässeet töihin, ja heitä syrjittiin. Kasvatushenkilöstö oli tässä varsin laajassa otannassa konservatiivista ja pidättäytyvää vanhoihin menetelmiin.

Jokseenkin voin sanoa, että minulle on ollut tärkeää säilyttää se tietoisuus, mitä on tapahtunut oikeasti. Se on useimmiten juuri silmin havaittua, korvin kuultua, sanottua ja toiminnassa toteutettua. Tuo havainto on usein se, joka jää mieleen kuvina ja sanoina. Jos sitä rikkoo tietoisuudestaan, se aiheuttaa ahdistusta. Tietenkin on myös ihmisiä, joilla on aistiharhoja, mutta ne ovat harvinaisia. Ajatteluharhat ovat yleisempiä.

Sitten on tunteiden syntymästä aiheutuvaa todellisuutta, mikä tallentuu erilaisina mielikuvina tietoisuuteen, ja se värittyy oman kokemuksen kautta. Mutta näistäkin jää muistikuvat, jotka muuttuvat ihmisen todellisuudeksi, maailmankuvaksi ja tietoisuuteen.

Oman tunnelähtöisen todellisuuden ja aistihavaitun tietoisuuden erottaminen on tärkeää. Tietoisuudesta torjuttu painuu alitajuntaan, josta se useimmiten pyrkii ulos.

Kuinka me näemme toisen oman todellisuuden kautta, on merkittävä kysymys? Torjumme epämiellyttävän ja haluamme nähdä maailman lähempänä omia ihanteita, koska  se tuntuu suojelevan meitä. Torjumalla toisen todellisuuden, voimme torjua myös totuuden elämästä. Tietoisuuden säilyttäminen eheyttää, mutta se ei ole realistista arvojen siivittämässä todellisuudessa, jossa miellyttäminen nousee päällimmäiseksi arvoksi.

Kohteliaisuus on tärkeää, eikä omalla tietoisuudella voi rasittaa kohtuuttomasti toisia. Kun ihminen on vapaa tunnekuormituksesta, tiedon välittyminen ei rasita mieltä, sinne mahtuu mittaamaton määrä tietoa.

Väitän kuitenkin, että liian ihanteelliset tarinat rasittavat ihmisen mieltä enemmän kuin totuus, joka voi olla hyvinkin raskas. Omat ihanteet ovat tärkeitä, mutta ne eivät saa olla pakokanava todellisuudesta ja tositapahtumista. Oman ihanteen ja totuuden vastainen ajattelu aiheuttaa ristiriitoja, jotka rasittavat mieltä enemmän, kuin havaitun hyväksyminen. Hyväksyä se mitä on, ei ole ollenkaan hassumpi miete. Kuka loppujen lopuksi torjuu tietoisuudestaan totuutta? Miten psykiatrit voivat kieltää raiskattujen kertomukset. Eikö tässäkin ole kysymys oman tietoisuuden suojelemisesta, jossa totuus jää kauas, ja potilas kärsii. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, kuka suojelee mitäkin totuutta. Varmaa on kuitenkin se, että potilaan tietoisuuden torjunta on varmin tapa masentaa ihminen. Kasvatustieteessä luin joskus lauseen, ”ihmisen maailmankuvaa ei saa murtaa”. Ammatti-ihmisten tulisi kuitenkin osata pitää erillään omat kokemukset, eikä antaa mielen torjua epämiellyttävää.


Raija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti