NUORTEN VOIMATTOMUUS

Suomi on käskytyksen maa. Usein kuulee sanottavan etteivät nuoret  viitsi, makaavat sängyn pohjalla, pelaavat pelejä ja muutenkin laistavat velvollisuuksistaan. Keinona ongelman poistoon on aikuisten taholta liikunta, työ, opiskelu, harrastukset ja/tai muu vastaava fyysinen toiminta. Jos velttouteen on ainoastaan syynä fyysinen heikkous, nuo keinot auttavat, mutta jos takana onkin muu voimien puutos, nuo eivät auta yhtään mitään. Niin minuakin koulutti loppuunpalamisen aikoihin mahdoton joukko kuntouttajia, lääkäreitä ja muita tohtoreita. Mutta ei auttanut, putosin romahdukseen keskellä piirimestaruustason hiihtokautta. Fyysistä kuntoa kyllä löytyi. Jä tämä hoitomuoto maksaa maltaita.

On kummallista, kuinka päättäjät ja korkeat viranomaiset yhä uudelleen ja uudelleen sortuvat yksipuoliseen ihmiskuvaan ja ajattelevat ihmisen olevan vain fyysinen olento. Tunnepuoli unohtuu täysin, ja suurin syy siihen on se, ettei ole riittävästi koulutusta tämän puolen ymmärtämiseen, taitoja ei ole. Voi sanoa, että median ongelma tulee virkamiesnäkemyksestä, jossa kodit ja vanhemmat on syyllisiä.

Kun nuoria syytetään velttoilusta, mediakin on mennyt täysin julkisiin näkemyksiin, luonnollisesti virkamiesten perässä ja mikä nojaa liikaa lääketieteeseen. Nykyinen SOTE malli lisää tätä näkemystä ja on lääkärivetoinen. Harvalla lääkärillä on koulutusta tunnepuolen osaamisessa. Esim. psykoanalyytikko Pertti Simula on kirjoittanut hyvin voimaannuttamisesta, kirjassaan "Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä". Ei psykoanalyysi ole yhtään lääketieteen näkemystä kummempi, se vain tutkii enemmän syväsyntyisiä tunteita. Voisi tylysti sanoa, että ihminen, joka näkee ihmisen vain kemiana, käyttää häntä lannoitteena.

Suurin ongelma on siinä, että alle kolme vuotiaita on hoidettu liian fyysiskeskeisesti ja unohdettu tunnekieli ja tämä näkyy erityisesti päiväkodeissa, mutta ei vanhemmatkaan aina osaa, ei heillä ole sen vertaa tietoa kuin ammatti-ihmisillä. Tunnehoitamisessa voimaanuttava tekijä on ottaa haltuun tunteet, kohdata ne ja niistä syntyvien mielikuvien jälkeen sanoittaa ne. Aikuinen jakaa alle 3v. kanssa nämä tunteet ja opettaa yksilöllisesti lasta kohtaamaan ne. Kun lapsi on kehittynyt. n. 3v. hänellä on sanakieli jo hallussaan ja hän voi ryhmässä jakaa toisten lasten kanssa tunteitaan. Mutta ne on ensin opittava turvallisen ja huomioivan aikuisen kanssa. Voisi sanoa Simulan tavoin, että tunnehoitamattomuus vie voimat.

Suurissa ryhmissä päiväkodeissa ei ole aikaa yksilölliseen kohtaamiseen lapsen kanssa, sitä ei myöskään arvosteta, kun ei ymmärretä sen merkitystä kehitykselle. Mennään suoraan sanakielen oppimiseen, kun ammattiosaamisesta puuttuu tunteiden osuus, ja se on riittämätön.

Syrjityt, vainotut, halveksitut ja mykäksi alistetut ovat erityisessä vaarassa tunteiden osalta. Tällöin tunteet kehittyvät kauhuksi ja peloiksi, joita ei otetakaan haltuun noin vaan, vaan ne sekoittavat ajattelun kokonaan ja muisti rakoilee, koska tunteet saa aikaan niin voimakkaan jännitteen aivoissa. Näin kävi itselleni, kun yhteisö lyttäsi ja sulki suuni täysin. Lopulta minun oli huudettava tuskani ulos teatterissa, niin että kivet kaikuivat yli taivaanrantojen. Suljettu mieli ei antanut voimaa vaan luhisti romahdukseen. Liian vahvaksi muotoutunut pelon synnyttämä mieli oli avattava kovalla työllä, että sanakieli saattoi tulla selkeäksi, eikä mieli purkanut sattumanvaraisesti muistikuvia. Laulaminen ja huutaminen voi vahvistaa mielen hallintaa, ainakin minulla kävi niin.

Tunteet on voimaannuttava tekijä ihmiseen. Ne on hoidettava hyvin. Ei opetussuunnitelmissa ole riittävää koulutusvaatimusta ammatti-ihmisille tältä osin. Pitää sekin muistaa, että alkujaan tieto ihmisyydestä tuli kirkon taholta ja perustui uskoon, sitten lääketiede kulki kirkon vanavedessä ja sieltä opit siirtyivät kasvatustieteelliseen.

Raija