REVITYT SIELUT

Tein sydänverellä tutkielmaani, motivaatiosta ja sen syntymisestä dementoituneilla. En silloin tajunnut, kuinka syvällä olin itsessäni, juurillani tahdosta ja halusta osallistua, toimia ja tehdä itsensä hyväksi työtä. Siis olin ajautunut omalle radalleni vaistomaisesti, ja/tai viettien seurauksena, tiedostamatta omaan tilaani. Myöhemmin syventävissä opiskeluissa ymmärsin, että olin kuin valmistunut seuraavaan opinvaiheeseen. Opinnäytteestä tuli hyvä, yllättävän hyvä. Mutta opettajani ei uskonut minun tehneen sitä, sillä ulkoinen habitukseni oli epäselvä, katkonainen ja rikki. Kehopuseroni oli rikkirevitty, tikareilla reiitetty, ja se särkyi jatkuvasti kuosissaan, se ei pysynyt kasassa. Siitä käytettiin nimitystä, käyttäytyminen.

Sisälläni oli kuitenkin ehjä itse/minuus, joka osasi ja oli varma, se oli lapsuudessa syntynyt. Se näkyi tutkielmassani, se oli looginen ja hyvin kirjoitettu. Mutta tuo sosiaalinen minä oli tikaroitu niin tarkkaan, että se ei pysynyt koossa, puhe töksähteli, koska sitä ei sallittu kontrolloimattomissa vapaissa tilanteissa, siihen iskettiin puukkoja, naulattiin nauloja kuin ruumisarkkuun, siellä pysyt hiljaa. Siitä tuli ja oli sosiaalinen minäni. Toisilla tuo sosiaalinen minä on ja oli kuosikas ja hyvin koossa pysyvä, heitä kohdeltiin kunnioittavasti ja hyvin. Särkynyt sieluni näkyi sosiaalisessa minässä, johon iskettiin puukoilla repien palasiksi. Iskijä oli yleensä yksi henkilö, joka oli huomannut heikkouteni, väkivallan jäljet, ja hän mobilisoi yhteisön joukot vainoon, jossa henkisesti lyötiin yhä kovempaa, aina virkamiehiä myöten.

Tunnen monia tämän kovan kohtelun kokeneita, ja tiedän erittäin monta. He ovat virkavaltaistuneen Suomen häirikköjä, joiden vainoamiseen on virallinen lupa ja se kulkee työpaikan tiedostoissa. He eivät ole häirikköjä varsinaisen sanan merkityksessä, he ovat vain särkyneet tikarin iskuista. He eivät saa apua, koska Suomessakin heidät luokitellaan, kuten Ruotsissa, heikkolahjaisiksi, holtittomaksi, ja leväperäisiksi, suorastaan huoraksi. Eräs tuntemani rouva on pahoin dementoitunut epäilyn ja vainon vuoksi, kun virkamiehet ovat lytänneet hänet syyntakeettomaksi, kun on mennyt kertomaan kodin sisäisestä ongelmasta, pedofiliasta isän taholta tyttöihin. Korkealle koulutettuna hänkin meni rikki mielestään, kun virkamiehet väittivät hänen ymmärtäneen, kuulleen ja nähneen asian väärin. Tämä on virallinen toimintapa, tehdä yksilöstä syyntakeeton ja ymmärtämätön ja on sosiaalinen toimintamalli yhteisöissä, ja lopulta mieli särkyy, kun mitään ei voi puhua, sille vaan nauretaan.

Jotenkin tuntuu suorastaan brutaalilta tämä kaksinaismoralismi, jota nyt kohdistetaan maahanmuuttajien raiskaamiin naisiin, kun vuosikymmeniä lytistetyt naiset eivät saa puhua. Mutta ehkäpä kansa tajuaa paremmin kuin virkamiehet. Monet virallisen ja epävirallisen tuomion saaneet naiset, jotka on leimattu mielenterveysongelmaisiksi, joutuvat käymään läpi nyt sitä nöyryytyksen ja häpäisyn kokemusta, jonka he ovat saaneet osakseen virallisesti. Moni on yrittänyt korkeimpia oikeusjärjestelmiä myöten saada oikeutta kohteluun, mutta virkamiehet väistävät vastuunsa. Kun yhteisö hallitusvastuineen on tehnyt viralliset päätökset, ja kontrollivaltuuttanut hallintomenetelmin työntekijät, näihin ei puututa. Valvonta toimii kuin hologaustissa. Ei korppi korpin silmää noki. Suosittelen jokaiselle katsomaan Klaus Härön elokuvan "Uusi lapsi", jossa kerrotaan Ruotsin toimista köyhiä tyttöjä kohtaan. Tämä kansallisosialistinen rotuerottelu on yhä monelle totta tänä päivänä Suomessa.

Raija