SUOLAPATSAAN IHMISKUVA

Twitter ystäväni Pekka kirjoitti jossakin keskustelussa sanayhdistelmän anatoomis-eettinen. Googletin asiaa, eikä sieltä löytynyt tietoa asiasta. Tähän on varmaan oikeus vain asiaan vihkiytyneillä. Mutta sanayhdistelmä avasi minulle kyllä oikeutetun pohdiskelun, jossa on syvät juuret kokemuksissani.

Olen sitä mieltä, että tieteen ongelmana on havaitsemisesta tulkinta, jossa ei kuulla eikä nähdä yksilöä. Lukeudun niihin ihmisiin, jotka pohtivat asiaa monelta kannalta. Mitä näemme ja kuulemme? Tiede on pitkään ollut mieskulttuurinen, ja hypoteesit syntyvät sieltä käsin. Miehillä on ollut valtaa, jossa asiat näyttäytyvät eri tavoin kuin esim. naisilla, jotka ovat alistettuja ja erityisesti, naiset joihin on kohdistettu väkivaltaa. Raamatussa puhutaan Lootin vaimosta, joka muuttui suolapatsaaksi. Toki nykyään valtaa voi olla tyhmästi sukupuolesta riippumatta.

Suolapatsaaksi muuttuminen voi vertauskuvallisesti tarkoittaa henkistä kuolemaa, ihmisyyden muuttumista kuolleeksi, jossa henkiset toiminnot ovat loppuneet. Itse koin tämän väkivallan seurauksena. Tätä ihmisyyden kokemusta eivät ihmiset osanneet havaita eikä lukea. Kasvoni olivat täysin jäykistyneet, kuoleman varjo eli elottomana  ilmeissäni, olin osin puhumaton, ahdistus karheutti ääneni karhumaiseksi, ja tuska oli niin lihassyissäni, että kehoni tuntui puupölkyltä. Ihmiset ajattelivat, että opettamalla saadaan tuo karhu ymmärtämään. He pukivat minut 50v. päivänä karhuksi ja ostivat Kalevala Karhukorut muistoksi ja leikkien kautta toivat kuvaa itsestäni minulle. Ja näinhän minä tuon itseni, ja siitä irtaantumiseen tarvitsin vapauden itseilmaisuun, jota yhteisö ei suonut, vaan hiljensi. Teatterilaiset harrastelijateatterissa sulkivat korvat käsillään, kun vihaisen naisen roolissa huusin tuskaani ulos.

Tuon tuskan avaamiseen eivät tarinat riitä, ei puheet eivätkä opetus. Huolestuttavalta tuntuu ne maahanmuuttajiin osoitetut opit, joilla tuskaisia yritetään opettaa maan tavoille.

Ihmiskuvani, joka minulla oli kehossani ei koskaan löytänyt opintojeni kautta sitä tieteellistä kuvaa, joka ihmisyydestä voi olla ihmiskuvana. Ne oli juuri sellaisia hyväosaisten mahdollisuuksia, joita halun ja tahdon synnyttämänä syntyy. Ihmiskuvani syntymää olen kuvannut tarkemmin kirjassani, "Kuoleman kädet". Ihminen suolapatsaana ei sovellu näihin tieteen ihmiskäsityksiin.

Kun ihminen laitetaan väkivallalla, päätäntävallalla ja lakivoimin ruotuun ja rooliin, jossa ei ole itsemääräämisoikeutta, ja siitä rangaistaan julmasti, ihminen hiljenee ja primitiiviset ahdistuksen ja tuskan reaktiot nousevat johtamaan kokemuksia. Rooli tulee kuin keskittymiseksi olemaan olematon, puhumaton ja osallistumaton, jolla ei ole sanakieltä, joskus voi murahdella, huutaa ja hermoilla levottomasti. Ihmisestä tulee kuuro, hän ei kykene oppimaan. Esim. itselläni vieraiden kielten oppiminen ei onnistunut lainkaan. Liiallinen keskittyminen olemaan hiljaa vei kyvyn kuuloaistimiseen, ja puheen tuottaminen ei onnistunut. Yhteisöissä on aina yksi tai kaksi henkilöä, jotka alkavat vainota ahdistunuttta, ja rakentavat häirikön kuvaa yhteisöön ahdistuneesta. Näin yhteisö rankaisee aina lisää kovia kokenutta ja ahdistus lisääntyy, tuska yltyy ja eikä puhe, kuuleminen ja näkeminen onnistu, mieli hajoaa. Tämä hajoaminen on erityisesti juuri esim. raiskatuilla. Väkivaltainen halkaiseminen tulee mieleen halkaisevana.

Jäykistyneet ja suolapatsaaksi muuttuneet kasvot ovat ulkopuolisen havainnoijan näkemyksessä itsekkäät, narsistiset ja öykkärimäiset. Mutta kokijan kokemuksessa koossa pitämisen vuoksi keskittyneet pysymään kohdillaan hajoamisen estymiseksi. Näin kovaa kohtelua saanut saa yhä enemmän kärsimystä ulkopuolisen havainnoinista. Kokijan kasvot on niin voimalla keskittyneet, että ne punoittavat verenkierron voimasta, ja ulkopuolinen havaitsee vain sen haluksi ja tahdoksi. Siksi yksilön kokemusten kuuleminen on tärkeintä kohtaamisissa, eikä vallan väärinkäyttäminen, ylimielinen havaitseminen tee muuta kuin tuhoa ihmiselle.

Raija