ONKO NIITÄ TUNTEITA?

Tunteiden ilmaantuminen kokemukseen on tärkeä viesti. Ja nimenomaan se on viesti kokemuksesta, jolle on tehtävä jotakin, se on tarve. Kokemuksen tutkiminen on pääasia, mitä se haluaa, mitä se kaipaa, onko sillä nälkä, onko se levoton mistä.

Kouluikäisen aikani muistan tunteiden osalta pelottavana. Pelkäsin kylän teurastajaa, joka uhkaili salvamisella. Se synnytti pelkoa, ja usein hän oli humalassa ja ajoi takaa, törkeää lasten pelottelua. Noina aikoina näin painajaisia, äiti oli teurastettu lavetilla, kuten todellisuudessa siat keskellä pihaa, ja jouduimme vatkaamaan verta vadissa teurastajan vieressä, ettei veri paakkuuntuisi. Unen Rem vaiheessa, jolloin todellisuudessa äiti hinasi raskasta jauhosäkkiä porstuasta pirttiin, uniin tuli kuva, jossa äidin ruumista vedettiin pitkin etupihaa.

Isä ja äiti riitelivät, mutta he myös sopivat ja se ei tuonut pelkoa. Luonnollisia kiistoja oli lasten kesken kuten kuuluikin, mutta ne opittiin sopimaan sanallisin keinoin.

Jokseenkin olen tullut siihen tulokseen, että maailma on kirjoitettu miehen vallan kokemuksen kautta, ei niinkään naisen, jolla ei ole valtaa.

Otetaan esim. kateuden tunne. Sitä ei ole, jos ei ole tietoisesti jotakin omaa tavoitetta ja tahtoa mihin pyrkii, siis toisenlaista kuin toisella. Kun olen pohtinut omaa elämääni, siellä ei juuri löydy kateutta, mutta pelkoa on runsaasti. Pelko estää tavoitteiden asettamista ja tunteiden syntymää, on elettävä kädestä suuhun myös tunteiden osalta.  Erikoistuneiden tunteiden sijaan pelosta kehittyy kauhua, mikä estää ajattelua.

Tiede tarvitsisi erilaisia ihmiskuvia, ei ainoastaan vallakahvassa olevien miesten, joiden halu ja tahto ovat pääosassa valta-aseman turvin. Miesten seksualisuus on hyvin vahva vaikuttaja ihmiskuvaan. Meidän tulisi nähdä myös ihmiskuvia, joissa ei ole valtaa, tahtoa eikä halua, ei myöskään tunteita. Tunteita ei synny, jos ei välitetä, ei ole vuorovaikutusta, on vain  pelkoa ja kauhua.

Raija