RISTIRIITOJA

Alkujaan hämärien muistikuvien tai mielikuvien katsotaan kumpuavan aivorungosta, ainakin hahmojen, joita sitten voi käyttää pohjana havaitsemiseen. Ihmiskuva on tällöin biologinen, ja eläimellinen. Elämme kuin eläimet jatkuvien kehoaistimusten ajamina, halujen ja himojen orjana. Toinen tie on valita kulttuurievoluuttinen näkemys. Se tarkoittaa, että olemme moraalisia, pyrimme hyvään ja valitsemme halua, tahtoa ja tekoja tiedon pohjalta, jossa järki ja tunteet vaikuttavat.

Koska varhaislapsuuteni oli turvallista ja luottamukseen perustuvaa, luotin ihmisen hyvään hyvin pitkään, en nyt sinisilmäisesti, mutta peritaatteena ja halusin kunnioittaa ihmisiä niin kuin minua oli kunnioitettu. Jossakin opiskelun vaikeessa ohjaava opettajani oli mielenterveyden asiantuntija, psykiatri ja yliopiston dosentti, elämää nähnyt vanhempi henkilö. Hän sanoi, että suurin osa kehityksestä perustuu epäilyyn. Meitä ei ohjaakaan arvot hyvyydessä vaan epäluulo. Valintojamme eivät ohjaa hyvyys , kauneus ja totuus, vaan luulot.

Voisi kuvitella, että alkujaan mielemme on vain solutason jakautumista. Jo pienenä meidän on opittava sitomaan kuvia yhteen, alkuun tunteita, jotka on jännitettä sisäisesti, ja minuuden rakennuspuut asettuvat pitämään minuutta pystyssä. Niitä kuvia, joita tunteet aluksi synnyttää tai pelkästään hahmottamatonta kehon jännitettä ilman kuvaa, mikä tuo pelkoa ja hätää, mutta myös intoa. Ympäristön suhtautuminen määrää kuinka nämä kehikot pysyvät pystyssä. Vain erittäin harva henkilöt kykenee toiminaan vastoin ympäristön tahtoa.(psyk.prof. Turunen, Persoonallisuus ja minuus).

Kun lapsi sitoo jännitteitään jatkuvasti, alkaa minärakenteet tulla pysyviksi. Jännite pitää yllä aktivaatioita. Kiinnostus ja motivaatio on jo kokemuksen tuomaa halua ja tahtoa. Jos ympäristö mitätöi säännöllisesti yksilön ajatuksia ja tunteita, tuo jännite laukeaa ja ajatukset hajoaa, minuutta ei ole eikä sitä synny ainakaan yhteisössä osallisuuden kontekstiin. Yksilö ei voi sitoutua mihinkään, jos häntä ei huomioida eikä liitetä mukaan yhteisöön. Vuorovaikutteinen minuus ei kehity, mutta voi kehittyä yksilön synnyttämä omien kokemusten, aistimusten, tunteiden ja mielen sekä kielen synteesi, josta voi tulla mitä mahtavimpia teoksia musiikista kuvataiteeseen tmv.  Sivullinen ja osaton tarkkailija on hyvä havaitsija, puhui joskus kirjalija Eeva Kilpi Vammalassa kirjallisuuspäivillä.

Vuorovaikutus on kuitenkin ihmisen pystyvyden kannalta hyvin tärkeää, erityisesti mielenterveyden suhteen. Tarvitsemme toistemme tukea. Jos yksilö havaitsee todellisuutta ja tuo sen esiin, ja se mitätöidään, hän joutuu armottoman ristiriidan kantajaksi, ja se musertaa mieltä, joskus lopullisesti. Epätoivo vie toivon, luottamuksen ja turvallisuuden. On raskasta olla ihmisenä, jos annetaan vain pelkästään negatiivista palautetta.

Kulttuurievoluution lähtökohtana on oppiminen. Jos ajattelemme kehitystä vain biologisesti, ei hyvyyttä ole, on vain ahne eläin, joka saalistaa. On vain solujen taistelua, jotka jakautuu, lohkoo kokemukset, jopa aivojen toiminnassa. Kun ympäristö kunnioittaa yksilöä, hänelle on mahdollista kehittyä korkeampitasoista ajattelua, ja mielen hallintaa, ja valinnat perustuu arvojen pohjalta hyvään, ei mielihalujen eläimellisyydessä.

Raija