TUNNE VOI TAPPAA

Joku voi ilmoittaa vihaavansa yli kaiken jotakin henkilöä, jotakin asiaa, jopa esinettä, koska ne muistuttavat jostakin epämielyttävästä kokemuksesta; menetyksestä, pettämisestä, hylkäämisestä, rankaisusta ja/tai häpäisemisestä. Kohde ei aina välttämättä ole syyllinen, se vain laukaisee pintaan oman tunnekokemuksen. Mutta kyllä kohde voi olla myös syyllinen, jos se on tunkeutunut yksilön elämään ulkopuolelta, sisäisestikin se onnistuu manipuloimalla. Jos on niin, ettei omaa tunnekokemusta osaa selittää itselleen, tunne voi olla sietämätön.

Tunsin ihmisen, joka laittoi television kiinni, jos esiintymässä oli Arja Saijonmaa, Jörn Donner tai Kalle Palander. Hän oli ihminen, joka eli tässä hetkessä sitku elämää, tavoitteet oli aina tulevaisuudessa. Hän ei paljon muistanut menneisyydestä, mutta siellä oli joitakin asioita, joita hän ei ollut antanut anteeksi. Ja se oli äidin lukema kirje ensirakkaudelle, ja sen jälkeen puuttuminen seurusteluun, joka sitten ikävästi päättyi. Muistan kuinka äitini paheksui kun 15v. ihastuin naapurin poikaan ja johtihan se maitolaiturilla suuteluun. Suhde loppui, kun äiti kertoi negatiivista pojasta, ihan typeriä, pelkäsi varmaan raskautta. Itse kuitenkin päätin lopettaa suhteen, eikä se jättänyt minulle vihaa kytemään. Mutta vihaa olen kokenut niin vahvasti, että se on karkoittanut muistista koko asian kahdeksi vuosikymmeneksi. Ympäristön häpäisemisen vuoksi asiaa ei saanut tuoda julki, siitä rankaistiin julmasti.

Joskus joku psykiatri luennoi, ettei ihminen kestäisi, jos ei siirtäisi eli projisoisi omaa tunnettaan ainakin osittain toisiin. Tällaista tunteensiirtoa tapahtuu esim. terapiassa. Mutta jos tunne on niin voimakasta, että se laittaa työnantajan potkimaan työntekijän työstään, aviopuolisosta eroamaan, lapsen tappamaan, ei voi sanoa, että se ei olisi vaaraksi toiselle, jos menettää elämän. Tärkeää olisi pohtia, miten saisimme omantunnon armollisemmaksi, ettei tunnekokemus veisi järkeä. Sillä monesti tunteen synnyttää ihanteen ja realismin ristiriita, odotamme ja toivomme asian olevan tietylla lailla, ja kun tapahtuu toisin, petymme, toiset raivostuvat silmittömästi.

Vihan kantaminen on raskasta ja vaurioittavaa. Itsellä ei onnistunut oppiminen hyvin ja koin repivää kauhua julmuudessa. Usein ihmisen mielikin tempoilee ja mielikuvitus laukkaa. Jo lapsesta alkaen olisi hyvä opetella käsittelemään tunteita. Siihen ei tunnu olevan koskaan aikaa. Tosiasiassa aikaa on, mutta sitä ei arvosteta.

Raija