#DIGITALIST

Charles Chaplin teki vaikuttavan elokuvan, "Nykyaika". Siinä ihminen joutuu konkreettisesti teollisuuskoneen osaksi, pyöriväksi rattaaksi. Tänään twiiteissä on pyörinyt sana  #digitalist. @mkvesala kirjoittaa ihmisyyden tärkeästä puolesta, sisäisestä minuudesta.

Sunnuntaina olin syntymäpäivillä. Eräs 70v vieras oli saanut pari kuukautta sitten sydänkohtauksen. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, sydämentahdistaja oli laitettu, kohtaus oli ollut vakava. Kuulumisia vaihdettaessa hän sanoi, " ei vaikuta mitään hyvä kunto sydämeen". Hän on koko elämänsä urheillut säännöllisesti. Sen verran olen opiskellut fysiologiaa, että tiedän sydämenkin tarvitsevan mieltä. Ahdistus voi pysäyttää sydämen. Niin paljon edm. henkilö on menettänyt itseään työpaikan saneerauksen vuoksi, häpeää ja toivottomuutta. Hän on kokenut arvottomuutta. Se ainoa minuuden tukipylväs työ, oli menetysten listalla. Antaako digiaika vastineen kokonaiselle ihmiselle, vai jäämmekö juoksemaan arvomatoilla lopun elämää, yhteisö ei annakaan mitään muuta kuin viihdykettä, leipää ja sirkushuvia! Eikö tuo vanha sanonta jo joutaisi romukoppaan ja kunnioittaisimme ihmistä oikeasti.

Kaikilla sisäelimillä on niiden toimintaa ohjaavina vastine aivoissa. Fyysinen hyvinvointi on henkistä hyvinvointia ja päinvastoin, ylilyöntinä sairastuttavaa.

Onko digitalisti paljon muuta kuin lauman perässä juoksija, kelloa tuijottava mediahölmö? TV saneerauksissa tuijotellaan katsojalukuja ja tiputetaan armotta heikomman katsojaluvun saanut pois ohjelmistosta. Yhteinen kiinnostavuus on hyvin kapea kuja, siitä harvoin koituu muuta kuin yksinkertaista viihdettä, mikä ei vastaa ihmisen tarpeita kokonaisena. Kehoviihdettä on tyrkyllä runsain mitoin, mikä sekin on hoidettava, mutta mitä jos ohjelman tekijät ottaisivat suuremman vastuun ihmisestä. Ei tarpeiden tyydyttämisessä tarvitse mennä brutaaliin aisti-irvokkuuteen, jossa mässäillään ahneesti.

Yhteiskunnassa tulisi kantaa vastuuta moni-ilmeisemmin. Emme kaipaa tulisaarnoja ja melankoliaa. Mutta tarvitsemme muutakin kuin liikkeen ja ruoan. Emme ole kaukana fyysisten ilakointien melskeessä Chaplinin rattaasta. Kehollisuutta tuodaan liian paljon esiin monissa TV-ohjelmissa, niille etsitään seuraajia. Ne kuljettavat meitä kohti epätervettä menoa. Sydämemme pysähtyy oikeasti. Mielemme tarvitsee tunteita voitelemaan kehomme koneistoa, innostuvan, iloisesti leikkivän ja ajattelevan ihmisen.

Raija