TUNTEIDEN KOHTAAMINEN

Tunteiden kohtaaminen ei aina ole helppoa. Sieltä löytyy kerrostumia takaa, tapahtumia, joita ei ehkä ole ollutkaan helppo käsitellä, unelmia ja ihanteita, joiden haluaisi olevan läsnä käsittelyssä. Mutta elämä ei mene niin kuin käsikirjoittaa. Tunteet ovat tärkeä viesti kokemukseen, mutta ei elämän totuus, jonka johdatuksessa pitäisi kulkea. Ne ehkä avaavat väylän omien arvojen tunnistukseen.

Totesin juuri, että suurimmaksi osaksi elämääni olen saanut olla läsnä tarinan kertojana, mutta en eletyssä elämässä, vain julkaisuna. Tarinani eivät ole saaneet osallistua, minua ei ole haluttu kuulla. Miksi? Koska olin kokenut murtumisen pahasta rikoksesta, mikä kohdistui minuun, raiskaus, siksi minua pidettiin tyhmänä, mielenterveysongelmaisena persoonan ongelmiin uskoen, ei kohteluun. Käveleminen kadulla oikeutti kolmen tuntemattoman miehen päällekäyntiin. Sitä ei uskottu.Yhteisön valta on ollut aina niin vahvasti läsnä ja päättämässä niin, ettei minulla ole ollut sijaa majatalossa. Tästä kehkeytyi niin vahva kauhu tunteisiini, että  se hallitsi tunteiden kohtaamista nelisenkymmentä vuotta, esti oppimista, ja toi vuorovaikutukseen häiriöitä, itsensä koossa pitäminen toi kehoon jännitteen, mikä tulkittiin itsekkyydeksi, jäykistyneet kasvot.

Hylkääminen, pettäminen ja menettäminen on tunteista vaurioittavimpia, mielen murtajia liiallisuudessa. Kymmenisen vuotta sitten kävin erään lehden toimituksessa tapaamassa päätoimittajaa, lehden joka oli julkaisuut kolumnejani. Olin hyvin hämmentynyt kohtaamisesta. Kunnioittaminen oli koskettanut minua syvästi, kokemukseni sai valtavan tunnereaktion aikaan, en ollut tottunut kunnioitukseen, ja lehti oli kuullut minua.

Elisabeth Roudinesco on kirjoittanut kirjan, "Miksi psykoanalyysia tarvitaan yhä". Siinä hän merkittävällä tavalla avaa yhteiskunnan ja yksilön tunteiden syntymisen problematiikkaa. Olemme sidoksissa yhteisön arvoihin vahvalla tavalla. Häpeä ja tuska voi musertaa ihmisen ja tunteet ovatkin osin vain peilausta toisiin, toisista.

"Klassinen freudilaisuus-se jonka Freud kehitti Wienissa-nojaa siis sekä Oidipuksen että Hamletin hahmoihin: sukurutsan ja rikoksen tiedostamaton tragedia toistuu syyllisen tietoisuuden murhenäytelmissä"  Lainaus edm. kirjasta.

Työelämässä olen havainnut, että yhteisöä johtaa 2 -3 henkilöä, jotka taistelevat johtajuudesta usein ohi virallisen johdon. Muut kulkevat heidän vanavedessään. Yhteisön moraali on näiden henkilöiden saartamaa, joskus uskonnollista, joskus rikollista, montaa versiota mahtuu. Kun Freud puhuu sukurutsasta, sen alkuperäisenä ajatuksena on; tytär haluaa naida isänsä, poika äitinsä, ja sitä kautta mustasukkaisuus sekä kateus olisi taustalla aina toisen kohtaamisessa. Haluamme omistaa ja hallita toista. Pelaamme ja näemme toisessa aina omat arvomme, pyrimme niihin. syytämme omasta rikoksestamme toista, ja halumme että hän toteuttaa arvojamme. Minä esim. toivon kaikille luovuuden kykyä, koska olen sen itse kadottanut ja saanut suurella työllä takaisin. Se on minulle arvokas.

Tunteet on vaarallisia totuuden kannalta, mutta tärkeitä itsetutkiskelussa.

Raija