Roolien ihanuus

Rooli voi olla sekä suojaava että vahingoittava, sekä itselle, että yhteisölle. Rooleja annetaan ja otetaan. Niitä on virallisia ja epävirallisia. Itse en millään ottaisi hauskuuttajan roolia, vaikka joskus harrastankin vakavuuden ja ahdistuksen keskellä huumoria ja kevennystä. Mediassa näkyy selkeimmin tällä hetkellä valittajan ja ylistäjän roolit. Muutama vuosikymmen sitten oli vahvoilla syntipukin roolit.

Ilman roolia viattomasti ja omana itsenään elävä voi joutua kovan pilkan kohteeksi, sillä hän paljastaa peilinä omat valheet ja roolit, joissa ei aina ole puhtaat jauhot pussissa.

Pakkorooli voi olla niin ahdistava, että sen alle murskautuu. Nuorena menin erään näyttelijän oppiin päästäkseni eroon esiintymispelosta. Tarkoitus oli harjaannuttaa esiintymistä erilaisten roolien avulla. Mutta se ei onnistunut lainkaan, ahdistuin valtavasti, muistini ei toiminut ja esiintymiseni muuttui levottomaksi, suorastaan hätääntyneeksi, kuin olisi uhattu aseella. Annoin myöhemmin palautetta ohjaajalle, kuinka pakkorooli oli päällä, ja minun oli mahdoton mennä rooliin, näin hänen kokevan epäonnistumista ohjauksessa. Myöhemmin menin esiintymään kesäteatteriin ja se onnistui, olin päässyt eroon pakkoroolista.

Pakkoroolini oli töissä. Olin valmistunut ammattiin, jonka kelpoisuutta ei hyväksytty juuri missään virallisissa elimissä, ja olin kunnalla töissä. Sosiaaliohjaajan nimike muutettiinkin sitten takaisin sosionomiksi. Päiväkodeissa ei ollut pätetvyyttä, jonka kuitenkin koin omaksi alakseni. Ammattiamme vastaan taisteltiin opetushallituksessa 20v. Niinpä työkavereiden ei tarvinnut pitää minua minään, en ollut pätevä.

Yhteisön tarjoamat ja  murjomat mielen kautta syntyneet roolit voivat olla raskaita. Eräs johtaja harrasti neulomista/kutomista ja hänellä oli mitä ihanampia asuja päällään. Hän tuli niin niistä ylistetyksi, että se näkyi jo hänen käytöksessään. Varsinaista johtamista ei sitten päässyt syntymään, hän oli vain niin ihana ihminen, että se alkoi olla hänelle sietämätöntä. Hän ei päässyt johtajan rooliin. Antaako yhteisö oikean roolin vai pakkoroolin? Se voi tuhota koko ihmisen kehityksen, kaventaa mahdollisuudet minimiin.

Kevyen katsastajan rooli on työpaikoilla useimmilla julkisesti, salatusti tarkkailijan roolit. Katsastajat ovat hyvin menestyneitä, sillä he esittävät, että asioita osataan käsitellä kevyesti ja se on mukavaa. Tarkkailijat heijastavat mielen tuskat ja inhon työkavereihin salaa selän takana, eikä se onnistuisikaan julkisesti, sillä sitä ei yleensä voi todistaa, se on luuloa.

Asiarooleissa on sellaiset henkilöt, jotka havaitsevat hyvin, heistä voi tulla myös yhteisön pelokkeja, sillä he voivat kertoa totuuden ja siinä voi paljastua oma osuus. Asiaroolin kantajaan suhtaudutaan varauksellisesti, ja vakavasti, mutta hän joutuu usein näyttämöltä pois, mapittamaan. Pellen rooli on ehkä  raskain, sillä hänen osansa on dramatisoida valheet vitseiksi, ettei omatunto ahdsistaisi ketään liikaa.

Raija