LÖYDÄTKÖ VAPAUTESI?

 

Kesäkirjanen, lukuaika ½ tuntia.

On ilmeistä, että tunteiden tunnistaminen, kohtaaminen ja käsittely on ihmisille liian vaikeaa, koska he niin usein pakenevat niitä ja/tai projisoivat toisiin tunnesiirtona, oman taakan, tekojen ja vastuun kantajaksi. Terve välittäminen on eri asia. Tunnesiirrot on ymmärrettäviä joskus, jos elämä on liian raskas, elämänohjeena ja tavoitteena se on väärin. Onko tämä ihmisten vika? Ei ole. Kun olen harrastanut ja opiskellutkin tunteiden tutkimista vuosikymmeniä eri muodoissaan tiedon avulla, olen tullut siihen käsitykseen, että ne ovat osin syyllistäviä, harhauttavat pois siitä, mikä niitä aiheuttaa ja yritetään korjata vaurioita, mutta jätetään huomoimatta se, mikä aiheuttaa vaikeita tunteita, väärinteot. Tunteiden tutkimista on sysätty liikaa persoonallisuuden teorioihin, vaikka tunteet syntyy aina itsestä, ei voi unohtaa tekoja ja vuorovaikutusta, mistä ne vaikuttuvat syntyäkseen, mitä asioita ihmisiin kohdistuu.

Näyttää siltä, että ihmisyyskysymyksissä paetaan koko ajan totuutta ja todellisuutta niin yksilöiden kuin yhteisöjen taholtakin siirtyen sitä kautta järjestelmiin ja ylivaltaan. Tieto tunteista ja mielestä tulee olla kuin kelluvana ja riittävästi saatavilla erityisesi itsen etsimisessä vapauden säilyttämiseksi, mutta se ei voi olla irti siitä, mistä ne syntyvät, mistä teoista ja vaikutteista. Täysin järjetöntä on, että syytä päällekarkaukseen etsitään uhrista, hänen mahdollisesta narsismistaan tai pukeutumisestaan. Se on kuin uskon ytimiä haettaisiin ulkoisista todisteista, sen arvoja ihmisyyden kehitykseen, mitkä ovat kontrollikeinoja toisen kehityksen estämiseksi. Juuri luin yhden teologin näkemyksen, että rakkaus on kärsimystä, sitäkin, mutta minulle rakkaus tarkoittaa välittämistä itsestä ja muista, hyvää toivoen itsekullekin. Kristinuskossa onkin ajauduttu enemmän kärsimykseen, myös sen tuottamiseen ihmisen pahuuteen uskoen, eikä siitä ole irti muutkaan uskonnot, pahempaakin on esillä.

Kristinopin ytimessä Jeesuksen opetuksena on itsen löytäminen, vastuun ottaminen ja vuorovaikutteisuus itseen, toisiin ja Jumalaan. Avaimena tähän on jumalakuvan etsiminen itsestä, Jumala kuvattomana, katsominen ajatuksiinsa ja kokemustensa tutkiminen. Tästä on puhunut esim. filosofi Esa Saarinen rakkauden teesien kautta. Maailma on omaksunut tarkastelua ihmisyydestä ulkoisesta käsin, kontrolloiden ja havaiten siitä, mikä tulee myös luonnontieteistä. Kristinopissa on vaelleltu hyvä/paha akselilla, etsien syitä persoonallisuudesta, keskitytty Jeesukseen persoonana/personallisuutena, näkemättä vallan vaikutusta, mitä tulee ympäristöstä ja ympäristöön, teot, missä useimmiten valta on annettu eri menetelmin sekä arvo ja valta-asemiin tuotettuna järjestelmän arvoittumisen kautta.

Ihmistieteet lähestyvät ihmisyyttä sisäisen minuuden näkökulmasta, humanismina. Uskomusten hallitessa idän johtajat moittii länsimaita moraalittomuudesta, kun itse tuhoavat moraalin ja/tai päinvastoin.

Kun jouduin elämään ilman itseyttä ja tunteita, olin vain ruumis, kuollut ilman elävyyttä, kuin lahopuu, mikä ei hengitä, vailla mieltä, vailla omaa tahtoa ja halua, koska en alistunut väkivallan alle, marionetiksi. Sulkeuduin kuoreeni suojautuessani, kun yhteys toisiin katkaistiin ylivallan avulla, yhteisövallalla, se tuhosi sisäisen minuuteni, kokemukseni ja näytti sen, mitä on elää ilman mieltä ja tunteita, kun jäljelle jää vain ruumis, joka oli lopulta muodoton, hahmoton. Suojautuminenkaan ei riittänyt, vaan kauhun alla kaikki aistimukset hajosi, eikä yhteyksiä syntynyt.Tätä on näkyvissä kokoa ajan maailmassa, ihmisyys on viidakon lakien alla, milloin mihinkin suuntaan pakko-orjuuttavana, joskus hallitsee tunteet, joskus mieli, joskus yliaistimukset kehossa, kulttuuri luo omia itsetarkoituksellisia ulottuvuuksia, joissa yhteys on kadonnut ihmisyyteen, emme näe toisiamme, emme kuule, sanatkin vievät kohti ymmärtämättömyyttä, kieltä köyhdyttäen ja/tai muuttuen merkityksettömiksi. Vaikka juuri kielen kautta saavuttaisimme ymmärrystä lisää kokonaisuuteen nähden, taide mahdollistaa tutkimaan itsen eri puolia, mutta se onkin haarautunut erillisten tietoisuuksien verkostoon, mikä ei palvele ihmisyyttä löytämään rakkautta ja välittämistä toisiamme kohtaan, kuljemme lajitellen ihmisiä eri lohkoihin, erilaisuudesta on luotu erottelevaa ja syrjäyttävää. Ihmisyys on vasta useimmilla sotilaan funktiossa, on ollut sitä vuosituhannet, edistystä ei ole tapahtunut, yhäkin vain erillistämme itseämme ruumiiksi ohjautuen treenauksiin, kuten urheilussa voi käydä joskus, ihmisen kokonaisuus katoaa. Mitä voimme vielä nähdä, kun ruumiskulttuuri on valloillaan erilaisten aktiviteettien kautta, katoaako tai ylikorostuu mieli, tunteet ja välittäminen hukkuu. Uskon, että juuri näin käy.

Tunteet vaativat vapauden tilan tullakseen esiin, se on ja alkaa lapsuudessa alkujaan vapaana ja lapsi oppii leikkien kohtamaan tunnetilojaan ja saadessaan tukea itseilmaisun muodoissa, kuten sanoista. Tunteet voivat ehdollistua mieleen pakkotunteiksi, toistoiksi alistamisessa pakon alla. Lapsen olemukseen kuuluu kuin luontaisena vapauden hakeminen, kun elimistöön syntyy jännitettä liikaa, vauva hoitaa sitä liikuntana, villistikin potkien ja innostuen. Jos ja kun kulttuuri tuo liikaa minäkehitykseen persoonallisia piirteitä vaatimuksena olla tietynlainen, ihmisyydessä alkaa esiintyä vaurioita. Kun kulttuuri vie meitä yhä kaaosmaisempaan maailmankatsomukseen, emme herkisty näkemään miten mieli, tunteet, ajatukset ja keho toimivat, yhdistäen, rakentaen ja/tai erillistyen ymmärryksenä kokonaisuudessa, yhteyksin ihmisyyden eri puoliin. Biologismi ei aina huomioi henkisyyden puolia ja ihmisyyden kokonaisuutta. Irrationaalisuus alkaa johtaa kaaosten maailmassa. Kun tunteet kahlitaan mieleen keholliseksi, ne menettävät vapautensa, tunteet kuolevat, kun sisäinen minuus kuolee, tunnekokemukset, ja ihminen masentuu. Tunteet syntyvät aina itsestä, mutta ovat lähtöisin vuorovaikutuksesta itseen ja/tai muihin. Mieleen ehdollistuneet tunteet lukittuvat ja tulevat monesti esiin muihinkin suhteisiin, riippumatta siitä missä ne ovat syntyneet alkujaan, ne ehkäisevät vuorovaikutuksen kehittymistä.

Einstein on sanonut hienosti matematiikasta, ”löysin sen vasta ratsastaen säteiden harjalla”, tietoisuuden etsiminen ja saavuttaminen on kuin kauneuden ymmärtämistä kokonaisuudessa. Tietoisuuden eri puolet tulevat esiin, usein synnynnäisen tiedostamattoman kautta, ei ihmisten luomien erehdyttävien valtamekanismien avulla.

Ympäristö luo valtarakenteillaan tietoa estämisenä, vapauden kahlitsimisena ja monin keinoin vankiloina yksilöille, etteivät he voi puhjeta täyteen kukkaansa, ja lopulta yksilö omaksuu ne itselleen, uskoen omiksi valinnoiksi, ei aina. Niin monta kertaa pakenemme vastuuta olla yhteydessä toisiin, ”ei me voida häiritä”, ” se sanoi niin, ettei minä/me voida olla yhteydessä” ja näin hylkäämme ihmisen osallisuudesta olla kanssamme, pelot ja uhkat hallitsevat valintoja. Useimmiten tässä on keinona tiedon saamisen estäminen, ja ajamalla ihminen epätietoisuuteen, arvailujen varaan, saadaan mieli järkkymään ja tunteet katoamaan. Ihminen ei saa tulla näkyväksi ja kuulluksi itselleen eikä muille, vuorovaikutus estetään.

Psykologiassa pääosin keskitytään yksilön kehitykseen ja uskotaan sen olevan perusongelma ja unohdetaan sosiaaliset yhteydet, se on yksilötiedettä, korjaavaa, mikä ei auta, ehkä helpottaa, mutta perusyy jää korjaamatta. Aina ei ongelmat tule ympäristöstä, mutta ne ovat pääosin toimintamallina ihmissuhteiden hoidossa, ylivallan käyttö kunnioituksen puutteessa, projisoiminen, toiseen takertuminen ja epäterve riippuvuus monien oikeuksien olemattomuudessa, itseilmaisut, tunneilmaisut ja konkretia elinolosuhteissa. Olen vakuuttunut siitä, että tunteet tuhoavat liiallisena ahdistuksina ja/tai aggressioina yksilön kyvyn kohdata tunteita, koska seurauksena on niin hirveää kauhua, että se murtaa mielen, hajottaen kyvyn ajatteluun sen synnyttämiseksi, ja se on perusyy, että psykologiaa, tunnetietoa ja tunteita kartetaan. Ihanne on tietenkin se, että me osattaisiin käsitellä tunteita erilaisia tiedon muotoja apuna käyttäen, kuten taide ja tiede. Kadottaessaan itseytensä, ihmismieli masentuu ja tunteita ei pahimmillaan synny lainkaan. Ymmärrän täysin sen, kun elin kehollisesti kuolleena, ruumiina vuosia, minuun kohdistuneen pahan rikoksen jälkeen, itsemääräytymisen riiston vuoksi, muut eivät saaneet yhteyttä, koska tunteita ei ollut, eikä viestiä kokemuksesta välittynyt, olin kuin eläin, joka heittäytyi kuolleeksi, kun kuolema uhkaa. Minä en kuitenkaan voinut korjata sitä, missä käytettiin ylivaltaa ylitse minuuteni, sain julmia rangaistuksia, jos ilmaisin itseäni tai puolustauduin. Niin paljon korostetaan, älä puhu, se on mennyttä, se on salailun vahvistamista. Se on myös yksilön valheeseen kytkemistä, jos hän ei saa nähdä totuutta tapahtumista, hän ei saa tunnustaa itselleen kokemaansa ja näkemäänsä, eikä tuoda yhteisössä esiin.

Olen nähnyt elämässäni, että on liiallisen järkikehityksen ongelma, jos ja kun syväsyntyiset tunteet jäävät pimentoon, alitajuntaan, kuten sitä tieteessä nimetään, mutta itse otan vielä käsitteisiin tiedostamattoman, jossa ei alitajunta vaikuta, syvemmän vaikutteen, kuten unissa voi käydä, on ylitajuntaa ja alitajuntaa ja sitten on vielä ihmeitä tekevä tiedostamaton, kuin toivon siemeniä, ehkä se on hengellisyyttä. On olemassa elämää estäviä tunteita toistoina ja kehittäviä, jolloin ihmisen voimavarat joko palautuu ja/tai tulevat liian raskaiksi painajaisten kautta. Sen ymmärtämiseksi on tie, tieto ja työ itsetuntemuksen kehittämiseksi.

Tunteiden tutkimisessa voi löytää eron juuri ehdollistuneissa ja lukittuneissa tunteissa mieleen ja vapauden tilassa syntyneisiin. Mieleen lukittumiset tulee pakkorooleista ja alistamisesta, joita kaikki osaamisalueet voivat pitää yllä, kuten sanakielikin. Autonomia on yksi tärkeimpiä ihmisyyden tekijöistä. Uskon, että moniin sairauksiin löytyy taustalta väkivalta ja pakko-oleminen tietynlaisena.

On turha pelätä tunteiden liiallista vyöryä, sillä tunteita esiintyy harvemmin, riippuen yhteyksistä, laadusta ja määrästä, ja jos tunneriippuvuuksiin/ehdollistumiin ajaudutaan, on kysymys kasvatuksen ja opetuksen virheistä, pääosin alistamisesta ja väkivallasta. Masennukseni aikaan ikään kuin minussa uinui lapsuuden hyvät tunnekokemukset, joiden ylösnousu tuli vapaan leikkisyyden ja luovuuden avulla, mutta vasta lähelle kuuttakymmentä sain takaisin mielen hallinnan ja rauhan sieluuni, kun lähdin alistavasta yhteisöstä. On kasvatuksen ja opetuksen virhe pitää ihmistä elävänä kuolleena melkein elinikänsä. Palauduin kirjoittamisen ja teatterin avulla, sekä psykoanalyyttisen tiedon, josta muistettakoon, että kristikunta on hyväksynyt sen ihmiskuvaksi oppiensa mukaan. Psykoanalyysin avulla löysin takaisin itseyteen, tunteisiini, aloin elää ja aistia, muisti alkoi palautumaan kokemuksista ja tapahtumista, tarkentua. Se on eri asia kuin hengellisyys, jota en aina ymmärrä, koska se on minusta riippumatonta.

Yhteisöissä usein, kuten jo päiväkodeissa lasten kohdalla joskus huomattiin, ongelmaiset johtavat, kuten esim. työpaikoilla alkoholistia suojellaan. Erilaisia ongelmia käsitellään eriarvoisesti, narkomaania tai mielenterveysongelmaista häpäistään ja paheksutaan kovastikin ja syrjäytymistä edistäen.

Riittävä leikin aika lapsuudessa tuo selkeyden eritellä tunteet, kielen ja mielen, leikkimisen oikeus tuo kyvyn kohdata ne liikaa jännittämättä ja sen on jatkuttava ajattelukyvyn kehittämisenä ja säilyttämisenä läpi elämän. Leikkiin kuuluu myös rakenteelliseti aivojen toiminnan harjoittelu, jossa luovuus ja mielikuvat voivat vaellella vapaana eri toimintamenetelmissä ja teoissa, kuten vaikka leipominen tai puunhakkuu, ne ovat välineitä oppimisessa ja aivotoiminta kehittyy niin, etteivät ne villiinny liikaa eikä kauhu pääse kehittymään hajottamisen suhteen. Sanakieli on kuin rakennuspuu, samoin kuin toiminnalliset taidot, oppia siirtämään muistiaan lyhytaikaisesta pitkäaikaiseen ja tunteiden säätely. Tunne on viesti kokemuksesta.

Mielen hallinnan puutteessa joskus ikään kuin kaaosta ilmentää erilaisten toimintojen kautta täydellisyyden tavoittelu, liikunta, ruokailu, ulkonäkö, toisiin kohdistuvat vaatimukset, liiallinen järjestyksen vaatiminen, missä sitä ei tarvita, tavallaan vapauden puute näkyy kaikkialla. Traumatisoituneet ihmiset toistavat usein asioita, muistissa toistuu tavat ja teot. Ihmettelen usein sitä, että pyydetään elämään tässä ja nyt, kun ihmiselle tekisi hyvää, että löytäisi menneisyydestään, lapsuudestaan ja kokemustensa avulla takaisin leikkiin ja luovuuteen sekä tunteisiin, jotka on menettänyt kyvyistään. Erilaiset vapausharjoittelut voivat vapauttaa traumoista, kuinka paljon hyviä kokemuksia olisinkaan saanut, jos joku olisi välittäyt, mutta jos joku yritti, häntä rangaistiin tapojen ja valtasäännösten rikkomisesta.

Syrjintää esiintyy, kun ei puhuta mitään, mutta ei huomioida, ja eristetään toisista ihmisistä valheiden avulla, se on julmuutta. Ei voi olla niin, että yksi on vain aina syyllinen, kyllä se on kaikkien soppa. Ulkokultainen käyttäytyminen on sietämätöntä, se ei tarkoita kohteliaisuuden hylkäämistä, se tarkoittaa valheellisuuden hylkäämistä. Ihmisten asenteet, tavat ja tunteet kyllä näkyvät syrjitylle, hänelle toivotaan kuolemaa, ettei hän rikkoisi muiden täydellisyyttä ja virhettömyyttä, se on uskonnollista uhraamista. Muistan ikuisesti ihmisen, kuinka suuri halveksunta häneltä ryöpsähti pintaan kehonkielessä, kun kohtasimme ensimmäisen kerran. Hänelle oli kerrottu rumia minusta etukäteen. Kuinka paljon olenkaan kokenut surua, ettei asioistani keskustella kanssani, vaan tiedot kulkee mielikuvien kautta ympäristön ihmisillä. Taustalla vaikuttaa mieleni murtuminen.”Ylivaltaa pidetään yllä häpäisemällä”, kirjasta, Mielen alkemia, Kaisa Peltola.

Me niin helposti kohtaamisissa unohdetaan ja kielletään avoimuutta, itsenä tulemista todellisena, on vain pelejä ja manipulointia, valtaan pyrkimystä. On helppo uskoa kaunis tarina, ikävämpi kuulla totuutta, mitä tehdään. Kauneutta pitää olla, emme me muuten kestäisi, pakeneminen kauneuteen valheiden verkossa on vaarallista ja tuhoavaa. Ei ole pitkä aika, kun eräs henkilö haukkui minua kirjoittamisesta, kun sinä aina kirjoitat, laittaisit kuvia kuten minä, ne eivät rasita ketään. Minä kirjoitin sille palstalle kerran kuukaudessa, hän postasi joka päivä kuviaan. Tässä on huomiotava juuri sitä ihmisyyden ydintä, miten yritetään alistaa tietyn osan kehoaistimuksiin, kuten näköaistimuksiin. Tapojen avulla lukitaan ja estetään ihmistä olemisessa ja oppimaan uutta. Tässä ja nyt elämävaatimus voi hallita ihmisen elämää kohtalonomaisesti alistumaan kulkeviin toimintatapahtumiin, niissä oleiluun, ettei voi irtaantua pakonomaisuudesta. Kohtuus kaikessa. Tässä ja nyt tarvitaan olemisen tasapainoon, aistimiseen vapaasti ja keskittyneesti sitä mitä on, tapahtumavirroissa se voi viedä väärille poluilla, ylivaltaan kulttuurin tavoissa, kollektiivisten mielten valtaan, se on tapahtumaketjujen kautta hallitsemista.

           Esimerkkinä olkoon Rauli Badding Somerjoki. Hänellä oli itseilmaisua kielen kautta,                  hän kykeni esiintymään, hän toi kielen avulla tunteita esiin, mielikuvaviestiä. Mutta hän               masentui. Oliko kysymys siitä, ettei niitä syvätunteita saanut tuoda esiin arjessa, jakaa ja               osallistua kokemuksineen kohtaamisten riemuun, saada vastakaikua, oliko vain tapojen               kulttuuria. Sitä en voi tietää, kun en tunne tapausta.

           Vainoaminen on yhteisöjen aika yleinen ongelma. Masennusta syntyy, kun saa elää vain             ruumiissa. Ennakkoluuloja, eristämistä ja vihamielisyyttä luodaan yhteisvoimin sopien.                Vainoamisen muotoja on monelaisia. Tunteita projisoidaan toisiin eikä vastuuta oteta                    niiden tutkimiseksi itsestä.

Kun mieli alkaa kuiskia todellisia tapahtumia tietoisuuteen, sen jälkeen ei psykologisoi ennakkoon tai jälkeenpäin selitettyjä, nähtyjä, todellisuutta, ei unia, toiveita, pettymysten ja odotusten sekamelskaa, ei luonteenpiirteiden ominaisuuksia, eikä sukella terävöitettyihin tunnelmaefekteihin eri ärsykkeissä, niiden tuomiin illuusioihin, ei manalan kuiluihin, silloin alkaa uskoa totuuteen, silloin saavuttaa vapautta, tunteet tulevat sellaisina kuin ne ovat, ei opetettuina ja ehdollistettuina mieleen. Silloin alkaa ymmärtää ihmisen perusoikeuksia olla olemassa omana itsenään ilman pakotettuja rooleja. Silloin ymmärtää, mitä on kehitetyt persoonallisuudet, ja mitä on avoin, vapaa ja kokeva ihminen kokemuksineen.

Älä tee analyysiä toisesta, katso mieluummin omaan sisimpääsi, älä ryhdy toisen puolesta valitsemaan oikeita ja vääriä, tunteita tai kokemuksia, ja säädä hänen valinnan mahdollisuuksia, opettele ihmisen perusoikeudet ihmisyyteen ihmisoikeuksien perusteella. On olemassa universaaleja tekoja, joista voi sanoa, ne ovat väärin, kuten tappaminen, on parempi suunnata katse niihin, kuin itse säveltää, minä tiedän kaiken ja osaan sanoa, mikä toiselle on hyväksi tai pahaksi.

Kun pelkoa ei osata tunnistaa. Muistan hetken, kun pelkoni oli äärimmäisillään, silmät seisoi päässä ja keho oli jäykistynyt patsaaksi, lääkäri kysyi, käytätkö huumeita. Ehkä se oli tarpeellinen tarkistus, mutta silti jäi tunne, ettei hän uskonut kielteistä vastaustani. Tavan ihmisillä tällaiset kehopelon ilmenemiset tulkitaan itsekkyydeksi, narsismiksi, välinpitämättömyydeksi tmv. Aivotutkimuksissa ja hermoston toiminnassa kauhu näkyy eri aivon osien toimimattomuutena ja hermoston reakatioina. Jokaisen muisti on erilainen, havaitsemme eri asioita, silti se ei tarkoita, että toisen oikea olisi erityisesti oikeampi, toki kohtuullista tarkkuutta tarvitaan, liian usein havainnointi perustuu luuloihin.

Toivoisi todella, kun täällä maailmassa kilpaillaan niin kovin monista asioista ja milloin mitenkin algoritmit säätelee kiinnostusta, edes joskus arvot nousisivat pintaan, ihmisyyden oikeudet, tunneoikeudet, ylipäätänsä ihminen kehoineen, kun usein kilpailevat ärsykeet usein vievät pois näitä, harhauttavat pois kokonaisuudesta.

Valitettavasti en ole löytänyt sellaisia tutkimuksia ja analyysejä, jossa kerrottaisiin, mitä todella tapahtuu kun ihminen menettää täysin oikeutensa valita ja suunnitella elämäänsä, vaan hänet alistetaan milloin mihinkin rooliin ja pakkopaitaan. Tavallaan kaikkein pahimmmin sorretuista ja itsemääräytymisen menettäneistä ei ole tietoa, miten heidän minuutensä käy. Voin vain sanoa, ettei minuutta ja itseyttä enää silloin ole, on vain psykkisen puolustuksen tuoma liiallisesta kauhusta syntynyt jännite, mikä hajottaa ajatukset. Eikä silloin tarvitse olla lapsuudessa tapahtunut psyyken turvattomuus, vaan se voi tulla milloin tahansa pahan väkivallan jälkeen.

Epätietoisuuden avulla tehdään paljon rikoksia ihmisyyttä kohtaan, vallanhimoitsijat ja -pitäjät kuvittelevat itsensä vilpittömiksi, kauniiksi ja virheettömiksi. Yhtä lailla kuin täydellisyyden kuvitelma voi olla yksilössä, se voi olla yhteisön tiedon fokuksessa. Olemme myös määritelleet sen, miten Jumala saa tulla näkyväksi, me todistamme mitä Jumala on, vaikka juuri sen pitäisi olla opin ytimessä, ettemme tiedä Jumalan suunnitelmia, merkityksiä voimme tutkia. Näemme niin usein itsemme toisessa, joskus vastakkaisuutena kuin todellisuus on, kieltämisenä, oikeassa olemisen pakkona tmv. On erinomaisia havaitsijoita ja havannoijia, mutta ne ovat harvassa.

Hyväksyttävyydellä pelaamisen valtaa on kun reagoi ylinegatiivisesti, vaikka joku tuo fiksusti esiin asian, alkaa vääntö, valtataistelu ilman perusteluja, ei tuo pidä paikkaansa. Se on osin normaaliakin keskustelua, inhimillisyyttä, mutta sitten kun aletaan antaa rangaistuksia, ollaan hylkäämisen tiellä, ja jos käyttäytyy kuinka fiksusti hyvänsä, niin toinen ryhtyy vain tarkkailijaksi, hän kaataa omaa pahaansa toisen syyksi. Kohtelu ja huono käytös on syytä erotella toisistaan, se ei ole itsetuntoa, sanoi Freud. Epätietoisuus ja uuden tiedon tuonti on oppimiseen kuuluvaa. Itseäni on syyllistetty itsenäisyydestä ja vaadittu riippuvuutta hyväksyttävyyden keinoin, alistamalla uskomaan ja tottelemaan järjettömyyttä. Kun sanotaan, anna sen olla mihin et voi vaikuttaa, ihminen voi jäädä ikuiseen syyllisyyteen ja roolit ottavat valtaa. Parempi olisi sanoa, aina voi vaikuttaa, ainakin siinä, että pääsee eroon järjettömästä syyllisyydestä, kun tuo totuutta esiin eikä anna valhetarinoiden luoda ennakkoluuloja ja vihaa. Syyllistämisen ja syyllisen roolissa olijat joutuvat kokemaan tuskaa, mitä he pakenevat, eivät kestä, tuomarin ja uhrin rooli on raskas ja tuhoava, vie mahdollisuuden vuorovaikutukseen. Aatteet ja ideolgiat vievät usein pois totuutta.

            Raija