MIKÄ ÄRSYTTÄÄ VUOROVAIKUTUKSESSA?

 

Lukuaika 20 – 30 min.

Ihmiset ajautuvat liian herkästi vastakkainasetteluihin, yliaggressioihin, tuomitsemiseen, inhoon, mielipide-eroilla puhkumiseen, jopa tiedon valta sumentaa käsityksiämme vieden käsirysyihin, turvaten toiselle oikeuksia ja toiselle ei, ja/tai muihin tuhoaviin voimiin, mitä voisi pahuudeksi nimittää. Emme osaa väitellä asiallisesti, kunnioittaa toisen mielipidettä, iloita oppimisena. Alistaminen toista itsensä näköiseksi ihmisyyden suhteen on ylivaltaa, sitä on kaikilla enemmän tai vähemmän, usein tiedon puutteesta. Itselleni sosiologisten oppien lisäksi yhteisön toimivuudessa ja ihmisen hyvinvoinnin syntymässä on opettanut parhaiten Jeesuksen kärsimyksen ymmärtäminen, yhteisön valta ja alistaminen, ikävää että sen pitää tulla noin brutaalisti. Hierarkisissa yhteisöissä opetus Jumalasta on vienyt ihmisluonteiden vuoksi sekä itsen että toisten ylistämiseen ja palvontaan. Minulle opetuksena tarinan kautta Jumala on ohjaaja henkisyyteen, henkisen kasvun kanava, jossa ihmisen on tutkittava itseään. Opetusmenetelmät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, osaako ihminen tutkia itseään, jos mieli/muistikuvat vaeltavat vain etuotsalohkolla katselemassa omia ajatuksiaan, ei mantelitumakkeen kautta syntyvät tunteet aktivoidu syvällä aivoissa, ja emme opi välittämään toisistamme, ja tämä voi tulla sekä yhteisön kautta alistamisesta että yksilön pyrkimyksissä, sitä ruokitaan vallan ja järjestelmän avulla. Mielivaltaa syntyy, kun ihminen ei opi tunnistamaan mielensä toimintaa.

Sosiologian opinnoissa edm. kuvattiin piirustuskaaviolla viivamäärinä ihmisten välillä, jossa eriarvoisuus kukoisti, kuinka toinen sai huomion ja suosion ja toinen sysättiin eristyksiin, pois yhteydestä toisiin. Miellymme ja hyväksymme toisiamme eri arvoisesti eri seikoista johtuen pääosin ymmärtämättömyyttämme, mutta myös vallanhimosta. Koemme toiset uhkaksi. Sanoisin, että me suomalaiset olemme enemmän umpimielisiä kuin avoimia toisillemme. Näistä kehittyy kuppikunnat sekä eriarvoisuus ja niitä sinetöidään yhteisillä sopimuksilla, jopa yliopistoja yritetään alistaa tietynlaisiksi näkemysten, oppimisarvon ja ideologian avulla, ylivaltaan, ymmärtämättä että tutkimukset kaventuvat tietona ja se voi viedä harhaan ja tuhoamiseen.

Koska olen kummallinen ihminen, pohdin kummallisesti asioita. Ensimmäisiä asioita kohtaamisessa on kehonkieli ja vaistot, mitkä syntyy aisteista, ei vietit, jotka syntyvät haluista, joissa on motivaatiota, eli pyrkimystä vaikuttamaan itseen tai toiseen. Mitä enemmän kehoa trimmataan, sitä enemmän vaistot vahvistuvat, harvemmin vapauttavat ja voivat olla yhtä harhaisia kuin viettien tuomatkin teot. Olen pohtinut avoimuuden ja vapauden tilaa Marilyn Monroen henkilökuvan kautta ja tietysti myös itsessäni ja muissa. Tutkimusten mukaan Marilyn oli psyykkisesti vaurioitunut, pelokas, ahdistunut ja vetäytyvä, esiintymispuoli oli viehättävä ja kutsuva, seksuaalinen julkiminuuden käsityksissä, ja hän sai seksisymbolin arvon mediassa, se luotiin vallan avulla.

Mitä on seksuaaalinen vetovoima? Nk. normaalisti se taitaa syntyä vällyjen välissä normien maailmassa. Marilynin kohdalla näin useimmissa esiintymisissä hänessä vapautumiseen pyrkivän ahdistuneen ihmisen, mikä näkyi kehonkielessä ja tällaisen pelon olemuksen tullessa esiin ihmiset pyrkivät hallitsemaan henkilöä ja omaa pelkoaan, kiihottuvat, koska se on mielentila, mikä ei ole niin miellyttävä, se tuo liikaa jännitteitä. Mietin jopa kasvonpiirteiden avoimuutta, herkkyyttä ja mieltymystä silmien kautta, mutta en halua nyt analysoida viettelyksen voimaa, avoimuuden kutsua, vaan enemmän pelon vaikutuksia, mitä on tutkittu eläintenkin kesken, minkälaiset ilmeet ja eleet katseineen vaikuttavat, kun pelkkä vaisto vaikuttaa.

Kehitysopillisesti lapsen ensivuosissa on tärkeää, että lapsen ajattelu ja tunne-elämä aktivoituu, syntyy kykyä tunnistaa omia kokemuksia, etteivät ne karkaa minne sattuu, unohduksiin ja/tai liiallisena muistiin. Alkuun lapsen tunteet pommittavat, Jari Sinkkosen mukaan, eli synnyttävät mielikuvia ja tunteita vuorovaikutteisesti hoivaajasta ja lapsesta heijastuen, ei vielä projisoituen, mikä on psykologisesti kehittynyttä ja muutaman vuoden kuluessa tästä kehittyy kyky halun ja tahdon havaitsemiselle ja hahmottamiselle. Kun tällöin ohjataan kehon aistimuksiin liikaa reaktioina, huomioina ja palkintoina sekä nimetään seksuaalisuudeksi, keskittyminen ohjautuu ulkoiseen keho-olemukseen, eikä ajattelutaidot kehity mahdollisimman parhaaseen. Lapsen ikä vaikuttaa siten, että lapsi samaistuu vahvasti, kun sisäinen minuus ei ole vielä kehittynyt. Nämä alkuvaiheet ovat vaikeita, ponnahtelevina taitojen harjoitteluna, oppimista. Tämä ihmisen sisäinen minuus on alkujaan olemassa, ja usein se juuri opetuksella kadotetaan, luodaan oppien kautta kulttuurit, jotka eivät ole luontaisesti ihmisyyttä. Symboleja tarvitsemme ymmärryksen syntyyn.

Kun sosiaaliset moralistiset hirttosilmukat kytketään liialliseen kehon aktivaatioon, ne vain lisäävät psyyken puolustusta ja kehon ylivireyttä. Tunne-elämää kuvatessa kohtaa monta kertaa ilmiön, jossa tapahtuneet ja kokemukset selitetään kuvitteluksi, sitäkin ne voi olla, mutta on myös todellisia tapahtumia olemassa.

Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Oppimiseen liittyy vahvasti kiinnostus, innostus ja vaikuttavuus, leikkien syntyy aivorakenteellisesti toimiva kyky havainnointiin. Pakotetusti oppiminen ja opetus, toisen taholta luotu oppimistavoite ei kannattele eikä pysy muistissa hyvin, mutta ei ainoastaan sisäiset innostukset suojaa, kun en saanut harjoitella fyysisesti kieltä puhuen, siinä oppiminen häiriintyi. Se ei tarkoita, ettei ympäristön pidä tarjota oppimisasioita, se tarkoittaa sitä, että yksilöllisesti ihmisen annetaan kiinnostua omien muisti/mielikuvien kautta ja tuetaan yksilöllisesti valinnan vapaudella, tietoa jakaen, että yksilö voi syntyä, eikä lauma-ajattelu ohjaa uskomuksina, mikä toki voi joskus olla hyvää tietoa.

Kysyn, onko avoimuudellakin tietty raja kehonkielessä, jossa se halutaan rikkoa ja sulkea ylivallan avulla, mielen ominaisuus, mikä sitten normittuu yleisten käsitysten kautta. Mielet kehittyvät valheellisiksi, projisoiviksi, ylireagoiviksi ja/tai alivireiseksi. Keskusteluissa viedään ihmiseltä perusoikeuksia, kuten puheoikeus sekä toiminta ja sitten tulee joku johtamiseen pyrkivä yli-ihminen, rikkoo aitoutta, vuorovaikutusta, ja saa lauman tottelemaan, ottaa vallan itselle. Näyttää siltä, että joukon johtajiksi pääsee enemmän poikkeukset kuin johtamisen taitoja osaavat, lauman hyväksi työtä tekevät. Maailman johtajissa on paljon tuhoajia.

Vapaus kehossa, ilo aistimuksessa, jossa voi olla jo nautintoa, tuottaa kokemuksen, mitä yksilö haluaa lisää, pelkästään makuaisti voi saada sen aikaan, ruoan hajukin, se luo halua elämään. Mielen ahdistukset ovat jokaiselle olemassa, eikä niistä voi kokonaan irrota, kontrolli myös suojaa, johan tuota kakkaa tulisi valtoimenaan, jos emme oppisi pidättämään. On kehon tuomat ja kulttuurin luomat pidättäytymiset. Ristiriita ihanteen ja realismin välissä säätelee yksilön aggressiota, sitä on synnynnäisenä kykynä, reagtioina, ja on siten myös oppimisen perustaa, se vie ponnisteluun saada itseä näkyväksi sekä tunnistettavaksi ja antaa yrittämiseen voimaa. Huolestuttavinta on se, että yhteisölliset arvot ja normit vievät liialliseen kehojännitteeseen ja mielen levottomuuteen, jota sitten hallitsemiseen pyrkivät kontrolloivat ja määrittelevät vallanhimossaan, on jopa tutkimuksia, joissa vain tulos on luonut väitteen, minkä taustalla voi olla moralismi, kuten ihmisen hyvä/paha ihmiskuvassa, sitä todistetaan eikä syyseuraus suhde ole näkyvissä todellisista tapahtumista.

Mielipiteiden hallitsemisen ja ohjailun ohella liiallisesti, yksilö turhautuu ja tällöin alkaa mitäväliä vaihe, käytös häiriintyy, tarinoita luodaan välittämättä totuudesta ja hyväksikäyttö lisääntyy, välinpitämättömyys kasvaa toiseen nähden. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että yksilön seksuaalikasvatus olisi viisasta kaikilta osin lapsena, kehon voi hyväksyä ja opettaa kokemuksen vaikutuksia, mutta tarvitseeko sitä nimittää seksuaalisuudeksi, jolloin voidaan ajautua ymmärryksen synnyttämiseen, jossa sanakieli valitsee kokemuksen toiseksi kuin se on, sisäinen minuus katoaa.

Pelolla johtamisen moralistisessa kulttuurissa ihminen saatetaan vastuuseen teoista, joita ei ole ymmärtänyt ja/tai tehnyt laisinkaan. Niinpä pieni/vauva/lapsi, jolle syötetään termejä, jotka eivät kuvaa todellisesti asiaa, lähtee sanallistamaan asiaa opetusten mukaan, uskoen valitsevansa, mutta todellisuudessa arvotetut termit ovat ohjaamassa ja lapsen kehitystarve väistyy ajattelun ja tunteiden suhteen. Pienellä lapsella on paljon pelkoja sekä ympäristöstä tulleena että sisäisinä jännitteinä, mitkä voivat ehdollistua toistoiksi ajatteluun, eikä erittelykyky omista kokemuksista pääse esiin. On ideologista valtaa käyttää lasta hyväkseen, saaden syyllisyydellä ja häpeällä lapsi vain uskomaan ympäristöstä annettuja havaintoja. Psykologisoituessaan nämä kehojännitteet tuovat persoonallisuuskuvia, joissa ympäristö nimeää yksilön narsistiseksi ja/tai itsekkääksi johtuen moralismista ja valtarakenteista.

Psykologisointi on monissa paikoin niin yksilöiden kuin yhteisövoimien paatosta, ei tutkita asioita, ei tunnisteta, että teko on väärin, vaan kuljetaan ihmisen yli määrittäen näkyviä asioita yksilön psykologiseksi ongelmaksi.

Tavat, odotukset, temperamenttipiirteet, käsittelemättömät asiat, arvot, vaatimukset, aikataulut, normit, menneisyyden vaikutus, sukupolvikokemukset, ikä, persoonallisuus, samanmielisyyden toiveet, totteleminen, taantuminen lapsen tasolle, roolit, tunteet ja mieli, eri ikäkaudet voivat vaihdella ajassa, vastuu, valinta, rajat, aistimukset/inho/ilo, itselle ja/tai toiselle ovat vaikutteita. Näissä näkyy usein pelkojen avulla kehitettyjä muisteja, on ikävää, kun ympäristön ihmiselle annetaan valtaa toiseen nähden ilman asiantuntemusta ja kuvat toisesta on projisointia, yksilöitä uhrataan, asenteet jyllää, ja syrjitty laitetaan jalkapuuhun. Muistissani on perheitä, joissa pelottavasta isästä muistettin vain kauniita psyykkisen puolustuksen kautta, odotuksina syntyneitä ihannekuvia, mutta kaltoin kohdellun äidin kohdalta sairastumiseen johtaneiden masennusten ja aggressioiden kuvat ilkeänä äitinä jäi muistiin.

Muutos on hidas, mutta sitä voi rakentaa hyvään suuntaan yksilöllisesti ja oppien, tila, laatu, ennakointi, tavoitteena arvot ja hyveet, aina ei voi tehdä samalla tavalla, on lupa kieltäytyä, joskus tukeminen voi ärsyttää, joskus sokea uskominen saa häpeän pintaan, joskus ilo tai suru, ikään kuin ihminen on koko ajan häpeän alla, pakenee kokemustaan ja totuutta ja kun se on liiallista, mieli murtuu, nähdessään takanaan hölmöytensä, se ärsyttää toisessa näkyvänä, ja/tai on valinnut kapea-alaisesti, eikä anna tilaa itsensä kasvulle. Väkivalta tuo persoonaan vaurioita, ja ne näkyvät oireina ja ovat erilaista kuin omantunnon tuottamista teoista syntyneet ja ajatuksien ongelmina, mielen vaikutteina persoonallisuuden valinnoissa, vaikka oireissa on samankaltaisuutta, väkivallasta syntynyt pelko lisää pelkoa ja oireita, useimmiten ahdistuksena ja levottomuutena, kun taas ilman omaatuntoa hääräävä voi olla hyvinkin vakaa ulkoisessa olemuksessaan. Jos on elänyt syrjivissä kulttuureissa, saattaa tulla tarve nostaa toisen mielialaa kehumalla kohtuuttomasti, ylistämällä ja/tai vastaavasti moittimalla kontrollitavoissa, aliarvostamalla. Kun ei ole kunnioitusta, valta sanelee ehdot, sitä voi ihmetellä oman tietoisuutensa tutkimisessa, kun on tiennyt ja sitten toinen sanoo, että nyt sitten ymmärrät tämän, opettajuuteen samaistutaan. Ei tietenkään pidä satunnaisiin ärsykkeiisin liikaa reagoida, mutta jos niitä tulee säännöllisesti, on syytä vaivaantua, ettei kohtelu mene överiksi, tarkastella ollaanko hierarkisesti rooli asetelmissa vai vapaassa vuorovaikutuksessa kunnioittamisen periaatteella. Itseäni ärsyttää, kun nk. sisäistä minuutta ei hyväksytä, itsemääräytymistä, ja vaaditaan käyttämään vain jotain aistia.

Mielen arvoryöstöissä mitataan koko ajan mitä toinen tarvitsisi. Itselleni tärkeinpiä arvoja on ollut vuorovaikutus, siinä oppiminen ja se on tuonut iloa minulle, olihan lapsuuteni suuressa perheessä ydinkokemusta, vaikutteiden kautta oppimista. Tämä ilo on se asia, josta rangaistaan yhä tänäkin päivänä, hyläten erilaisuuteni vuoksi, sulkemalla ulos yhteisöstä, estäen vuorovaikutusta, syyttäen vääränlaiseksi, eikä huomioida omaa valtaa hallita toista. Hylkäämiset siirtyy yksilöistä yhteisöjen voimaksi, mikä lyö yhä rankemmin takaisin ja tuo kaikille pahoinvointia.

Kuinka usein kuuleekaan sanottavan, ole oma itsesi! Tie itseen on pitkä matka, vaatii äärimmäisen tarkkoja havaintoja ja itse uudistuu koko ajan, joku osa on vanhaa ja toistaa, joku osa kehittyy. Oma elämäni oli sitä, että nk. hyvät opettajat häpäisivät ”itsekästä ihmistä”, josta mieli murtui täydellisesti, jäljelle jäi vain muistitorso toistoineen. Kun sitten lähdin 55 vuotiaana pois yhteiskunnan oravanpyörästä ja opiskelin syväpsykologiaa löytääkseni minuuteni takaisin, se kesti 3,5 vuotta, havaitsemisen, hahmottamisen ja havannoinnin oppiminen takaisin vapauden tilassa; esim kognitiivista, emotionaalista ja narratiivista, näitä menetelmiä käyttäen, niissä harjoitellen ja saaden takaisin itsetuntemusta, löytäen oman parhaan kyvyn oppia. Olin joutunut kauas itsestä, roolivankilaan, yhteisöehtoihin. Vaihtelevasti aistien kautta harjoitellen saa hyvää tulosta. Oppimisessa harjoitellaan havaitsemista ja hahmottamista itsessä, kokemus tulee yksilöllisesti ja sitä toinen ei voi opettaa, ehdollistumista näkee uskomuksina, toistovaikutuksina. Toisen analysointi voi mennä täysin pieleen.

Kun tykkäämiset hallitsee, se on mielenvaltaa, erottelua, mutta myös oman mielipiteen ja kokemuksen tunnistamista, mutta käytämmekö sitä väärin, luokitteluun ja syrjintään, mielivallan edistämiseen. Aina ne eivät ole selkeitä yksilöille, hän voi tehdä tiedostamatta ja on kasvun matkalla.

Kaikki ei ole yksilöllisesti korjattavissa. Psykologit sanovat, aseta rajat, käsittele, kuuntele, opi, mutta jos yhteisö antaa vain rangaistuksia, ottaa puheoikeudet ja eristää ulos yhteisöstä, se ei ole välttämättä ihmisen tunne-elämän ongelma eikä voi sitä kautta voi korjata, se voi olla sitä, mutta ne ovat pääosin monimutkaisia asioita vaikutukseltaan, ja ongelman ytimessä vahvin vaikuttaja on valta, miten sitä käytetään, tietoon pohjautuen vai määräämistä harjoittaen. Kun syyllistäminen, häpäisy ja tuomitseminen ovat hyväksyttyjä tapoja, jossa yksilöä tuhotaan, useimmiten kysymys on salaisuuksien varjeluista, jossa jonkun saneluvaltaa suojellaan ylitse muiden.

Somen myötä olemme nähneet, että tykkäykset on keino käyttää valtaa toisen hyväksymisessä ja hylkäämisessä. Hyvin nopeasti yhteisö alkaa pinta-ajatteluna nämä prosessit, uskomuksina ja mielikuvavirtojen vieminä. Mieli on vahva ja sumeilematon valinnoissaan, oikeudenmukaisuus ja kunnioitus katoaa kuin vesi hanhen selästä. Inhoa ilmaistaan eri tavoin. Ystäväni kertoi, että hänen postauksistaan käydään tykkäämässä vastanneiden, mutta ei hänen ajatuksiin, myös itse saan tuta tätä. Tämä on aikuisten kiusantekoa. Aivan ministeritasolla haukutaan ihmisiä, laiskoiksi, loisiksi jmv.

Ensimmäisiin reaktioihin kuuluu myös erilaisuuden vastustaminen, kun ei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, sen kieltää, syyttää toista vallanhimosta, mutta ei huomaa että vaatii itselleen valtaa ja uskomaan omanlaisen näkemyksen.

Inho on perustavanlaatuista ja synnynnäinen tunne. Muistan omasta elämästä tilanteen, kun aloin inhota kehoani, kun koskemattomuuteni oli häväisty. Myös kausittain voi ilmetä kasvuun liittyviä inhon kokemuksia. Kun on sokeasti ihaillut jotakin, uskonut valheeseen, kuvitellut toisin, kuinka asiat on, vähään aikaan ei voi sietää, että toinen tuo asian esiin, joskus kipu on niin kova, ettei ollenkaan uskalla kohdata kokemustaan. Tunteiden kohtaamattomuus on kuin suomalainen perinnetauti. Syrjimme tunteiden esille tuojaa, ja ne tulee asioiden myötä keskusteluissa ja toimintojen valinnoissa, pakoillenkin totuutta, tabut jylläävät yhteisöjen keskuudessa, tuovat syrjintää, taakkoja kantaa toiset kuin tekojen tekijät. En usko olleenkaan jokseenkin päättymättömään suohon lankeavia käsitteitä, kuten vahva ja/tai heikko. Näitä esiintyy kaikilla vaihtelevasti ja niitä on molempia, mutta murtumispiste löytyy kaikilta. Yhden psykiatrin mukaan on viisi perustekijää ihmisen tarpeiden kadotessa, jolloin mieli murtuu, yksikin paha voi lannistaa.

Ole tyytyväinen kärsimykseen mikä sinulle on annettu ja tuotettu. Ymmärrän, että elämä tuo kärsimystä, kuten sairaudet, mutta en sitä, että sitä tuotetaan ylimielisyydessä. Todistusvimmaiset odottavat aina oletukseensa todistetta, sitten toteavat, nyt sinä ymmärsit. En ole pystynyt tällaista hyväksymään ja ohjetta, nauti nyt mitä sinulla on, määrittäen toisen tyytyväisyyden oikeuden. Minulle on moraalittomuutta, jos alan hyväksyä valehtelua ja ylivaltaa. Inhimillisyyden ymmärrän, jos ihminen ei osaa ja voimavarat on täysin loppu, mitään ihanteellista en tavoittele, vastuuta kyselen, miksi tulisi antaa siunaus toisten tuhoamisella ja valheelle.

Raija