MIKÄ ÄRSYTTÄÄ VUOROVAIKUTUKSESSA?

 

Lukuaika 20 – 30 min.

Ihmiset ajautuvat liian herkästi vastakkainasetteluihin, yliaggressioihin, tuomitsemiseen, inhoon, mielipide-eroilla puhkumiseen, jopa tiedon valta sumentaa käsityksiämme vieden käsirysyihin, turvaten toiselle oikeuksia ja toiselle ei, ja/tai muihin tuhoaviin voimiin, mitä voisi pahuudeksi nimittää. Emme osaa väitellä asiallisesti, kunnioittaa toisen mielipidettä, iloita oppimisena. Alistaminen toista itsensä näköiseksi ihmisyyden suhteen on ylivaltaa, sitä on kaikilla enemmän tai vähemmän, usein tiedon puutteesta. Itselleni sosiologisten oppien lisäksi yhteisön toimivuudessa ja ihmisen hyvinvoinnin syntymässä on opettanut parhaiten Jeesuksen kärsimyksen ymmärtäminen, yhteisön valta ja alistaminen, ikävää että sen pitää tulla noin brutaalisti. Hierarkisissa yhteisöissä opetus Jumalasta on vienyt ihmisluonteiden vuoksi sekä itsen että toisten ylistämiseen ja palvontaan. Minulle opetuksena tarinan kautta Jumala on ohjaaja henkisyyteen, henkisen kasvun kanava, jossa ihmisen on tutkittava itseään. Opetusmenetelmät vaikuttavat ratkaisevasti siihen, osaako ihminen tutkia itseään, jos mieli/muistikuvat vaeltavat vain etuotsalohkolla katselemassa omia ajatuksiaan, ei mantelitumakkeen kautta syntyvät tunteet aktivoidu syvällä aivoissa, ja emme opi välittämään toisistamme, ja tämä voi tulla sekä yhteisön kautta alistamisesta että yksilön pyrkimyksissä, sitä ruokitaan vallan ja järjestelmän avulla. Mielivaltaa syntyy, kun ihminen ei opi tunnistamaan mielensä toimintaa.

Sosiologian opinnoissa edm. kuvattiin piirustuskaaviolla viivamäärinä ihmisten välillä, jossa eriarvoisuus kukoisti, kuinka toinen sai huomion ja suosion ja toinen sysättiin eristyksiin, pois yhteydestä toisiin. Miellymme ja hyväksymme toisiamme eri arvoisesti eri seikoista johtuen pääosin ymmärtämättömyyttämme, mutta myös vallanhimosta. Koemme toiset uhkaksi. Sanoisin, että me suomalaiset olemme enemmän umpimielisiä kuin avoimia toisillemme. Näistä kehittyy kuppikunnat sekä eriarvoisuus ja niitä sinetöidään yhteisillä sopimuksilla, jopa yliopistoja yritetään alistaa tietynlaisiksi näkemysten, oppimisarvon ja ideologian avulla, ylivaltaan, ymmärtämättä että tutkimukset kaventuvat tietona ja se voi viedä harhaan ja tuhoamiseen.

Koska olen kummallinen ihminen, pohdin kummallisesti asioita. Ensimmäisiä asioita kohtaamisessa on kehonkieli ja vaistot, mitkä syntyy aisteista, ei vietit, jotka syntyvät haluista, joissa on motivaatiota, eli pyrkimystä vaikuttamaan itseen tai toiseen. Mitä enemmän kehoa trimmataan, sitä enemmän vaistot vahvistuvat, harvemmin vapauttavat ja voivat olla yhtä harhaisia kuin viettien tuomatkin teot. Olen pohtinut avoimuuden ja vapauden tilaa Marilyn Monroen henkilökuvan kautta ja tietysti myös itsessäni ja muissa. Tutkimusten mukaan Marilyn oli psyykkisesti vaurioitunut, pelokas, ahdistunut ja vetäytyvä, esiintymispuoli oli viehättävä ja kutsuva, seksuaalinen julkiminuuden käsityksissä, ja hän sai seksisymbolin arvon mediassa, se luotiin vallan avulla.

Mitä on seksuaaalinen vetovoima? Nk. normaalisti se taitaa syntyä vällyjen välissä normien maailmassa. Marilynin kohdalla näin useimmissa esiintymisissä hänessä vapautumiseen pyrkivän ahdistuneen ihmisen, mikä näkyi kehonkielessä ja tällaisen pelon olemuksen tullessa esiin ihmiset pyrkivät hallitsemaan henkilöä ja omaa pelkoaan, kiihottuvat, koska se on mielentila, mikä ei ole niin miellyttävä, se tuo liikaa jännitteitä. Mietin jopa kasvonpiirteiden avoimuutta, herkkyyttä ja mieltymystä silmien kautta, mutta en halua nyt analysoida viettelyksen voimaa, avoimuuden kutsua, vaan enemmän pelon vaikutuksia, mitä on tutkittu eläintenkin kesken, minkälaiset ilmeet ja eleet katseineen vaikuttavat, kun pelkkä vaisto vaikuttaa.

Kehitysopillisesti lapsen ensivuosissa on tärkeää, että lapsen ajattelu ja tunne-elämä aktivoituu, syntyy kykyä tunnistaa omia kokemuksia, etteivät ne karkaa minne sattuu, unohduksiin ja/tai liiallisena muistiin. Alkuun lapsen tunteet pommittavat, Jari Sinkkosen mukaan, eli synnyttävät mielikuvia ja tunteita vuorovaikutteisesti hoivaajasta ja lapsesta heijastuen, ei vielä projisoituen, mikä on psykologisesti kehittynyttä ja muutaman vuoden kuluessa tästä kehittyy kyky halun ja tahdon havaitsemiselle ja hahmottamiselle. Kun tällöin ohjataan kehon aistimuksiin liikaa reaktioina, huomioina ja palkintoina sekä nimetään seksuaalisuudeksi, keskittyminen ohjautuu ulkoiseen keho-olemukseen, eikä ajattelutaidot kehity mahdollisimman parhaaseen. Lapsen ikä vaikuttaa siten, että lapsi samaistuu vahvasti, kun sisäinen minuus ei ole vielä kehittynyt. Nämä alkuvaiheet ovat vaikeita, ponnahtelevina taitojen harjoitteluna, oppimista. Tämä ihmisen sisäinen minuus on alkujaan olemassa, ja usein se juuri opetuksella kadotetaan, luodaan oppien kautta kulttuurit, jotka eivät ole luontaisesti ihmisyyttä. Symboleja tarvitsemme ymmärryksen syntyyn.

Kun sosiaaliset moralistiset hirttosilmukat kytketään liialliseen kehon aktivaatioon, ne vain lisäävät psyyken puolustusta ja kehon ylivireyttä. Tunne-elämää kuvatessa kohtaa monta kertaa ilmiön, jossa tapahtuneet ja kokemukset selitetään kuvitteluksi, sitäkin ne voi olla, mutta on myös todellisia tapahtumia olemassa.

Kannettu vesi ei kaivossa pysy. Oppimiseen liittyy vahvasti kiinnostus, innostus ja vaikuttavuus, leikkien syntyy aivorakenteellisesti toimiva kyky havainnointiin. Pakotetusti oppiminen ja opetus, toisen taholta luotu oppimistavoite ei kannattele eikä pysy muistissa hyvin, mutta ei ainoastaan sisäiset innostukset suojaa, kun en saanut harjoitella fyysisesti kieltä puhuen, siinä oppiminen häiriintyi. Se ei tarkoita, ettei ympäristön pidä tarjota oppimisasioita, se tarkoittaa sitä, että yksilöllisesti ihmisen annetaan kiinnostua omien muisti/mielikuvien kautta ja tuetaan yksilöllisesti valinnan vapaudella, tietoa jakaen, että yksilö voi syntyä, eikä lauma-ajattelu ohjaa uskomuksina, mikä toki voi joskus olla hyvää tietoa.

Kysyn, onko avoimuudellakin tietty raja kehonkielessä, jossa se halutaan rikkoa ja sulkea ylivallan avulla, mielen ominaisuus, mikä sitten normittuu yleisten käsitysten kautta. Mielet kehittyvät valheellisiksi, projisoiviksi, ylireagoiviksi ja/tai alivireiseksi. Keskusteluissa viedään ihmiseltä perusoikeuksia, kuten puheoikeus sekä toiminta ja sitten tulee joku johtamiseen pyrkivä yli-ihminen, rikkoo aitoutta, vuorovaikutusta, ja saa lauman tottelemaan, ottaa vallan itselle. Näyttää siltä, että joukon johtajiksi pääsee enemmän poikkeukset kuin johtamisen taitoja osaavat, lauman hyväksi työtä tekevät. Maailman johtajissa on paljon tuhoajia.

Vapaus kehossa, ilo aistimuksessa, jossa voi olla jo nautintoa, tuottaa kokemuksen, mitä yksilö haluaa lisää, pelkästään makuaisti voi saada sen aikaan, ruoan hajukin, se luo halua elämään. Mielen ahdistukset ovat jokaiselle olemassa, eikä niistä voi kokonaan irrota, kontrolli myös suojaa, johan tuota kakkaa tulisi valtoimenaan, jos emme oppisi pidättämään. On kehon tuomat ja kulttuurin luomat pidättäytymiset. Ristiriita ihanteen ja realismin välissä säätelee yksilön aggressiota, sitä on synnynnäisenä kykynä, reagtioina, ja on siten myös oppimisen perustaa, se vie ponnisteluun saada itseä näkyväksi sekä tunnistettavaksi ja antaa yrittämiseen voimaa. Huolestuttavinta on se, että yhteisölliset arvot ja normit vievät liialliseen kehojännitteeseen ja mielen levottomuuteen, jota sitten hallitsemiseen pyrkivät kontrolloivat ja määrittelevät vallanhimossaan, on jopa tutkimuksia, joissa vain tulos on luonut väitteen, minkä taustalla voi olla moralismi, kuten ihmisen hyvä/paha ihmiskuvassa, sitä todistetaan eikä syyseuraus suhde ole näkyvissä todellisista tapahtumista.

Mielipiteiden hallitsemisen ja ohjailun ohella liiallisesti, yksilö turhautuu ja tällöin alkaa mitäväliä vaihe, käytös häiriintyy, tarinoita luodaan välittämättä totuudesta ja hyväksikäyttö lisääntyy, välinpitämättömyys kasvaa toiseen nähden. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että yksilön seksuaalikasvatus olisi viisasta kaikilta osin lapsena, kehon voi hyväksyä ja opettaa kokemuksen vaikutuksia, mutta tarvitseeko sitä nimittää seksuaalisuudeksi, jolloin voidaan ajautua ymmärryksen synnyttämiseen, jossa sanakieli valitsee kokemuksen toiseksi kuin se on, sisäinen minuus katoaa.

Pelolla johtamisen moralistisessa kulttuurissa ihminen saatetaan vastuuseen teoista, joita ei ole ymmärtänyt ja/tai tehnyt laisinkaan. Niinpä pieni/vauva/lapsi, jolle syötetään termejä, jotka eivät kuvaa todellisesti asiaa, lähtee sanallistamaan asiaa opetusten mukaan, uskoen valitsevansa, mutta todellisuudessa arvotetut termit ovat ohjaamassa ja lapsen kehitystarve väistyy ajattelun ja tunteiden suhteen. Pienellä lapsella on paljon pelkoja sekä ympäristöstä tulleena että sisäisinä jännitteinä, mitkä voivat ehdollistua toistoiksi ajatteluun, eikä erittelykyky omista kokemuksista pääse esiin. On ideologista valtaa käyttää lasta hyväkseen, saaden syyllisyydellä ja häpeällä lapsi vain uskomaan ympäristöstä annettuja havaintoja. Psykologisoituessaan nämä kehojännitteet tuovat persoonallisuuskuvia, joissa ympäristö nimeää yksilön narsistiseksi ja/tai itsekkääksi johtuen moralismista ja valtarakenteista.

Psykologisointi on monissa paikoin niin yksilöiden kuin yhteisövoimien paatosta, ei tutkita asioita, ei tunnisteta, että teko on väärin, vaan kuljetaan ihmisen yli määrittäen näkyviä asioita yksilön psykologiseksi ongelmaksi.

Tavat, odotukset, temperamenttipiirteet, käsittelemättömät asiat, arvot, vaatimukset, aikataulut, normit, menneisyyden vaikutus, sukupolvikokemukset, ikä, persoonallisuus, samanmielisyyden toiveet, totteleminen, taantuminen lapsen tasolle, roolit, tunteet ja mieli, eri ikäkaudet voivat vaihdella ajassa, vastuu, valinta, rajat, aistimukset/inho/ilo, itselle ja/tai toiselle ovat vaikutteita. Näissä näkyy usein pelkojen avulla kehitettyjä muisteja, on ikävää, kun ympäristön ihmiselle annetaan valtaa toiseen nähden ilman asiantuntemusta ja kuvat toisesta on projisointia, yksilöitä uhrataan, asenteet jyllää, ja syrjitty laitetaan jalkapuuhun. Muistissani on perheitä, joissa pelottavasta isästä muistettin vain kauniita psyykkisen puolustuksen kautta, odotuksina syntyneitä ihannekuvia, mutta kaltoin kohdellun äidin kohdalta sairastumiseen johtaneiden masennusten ja aggressioiden kuvat ilkeänä äitinä jäi muistiin.

Muutos on hidas, mutta sitä voi rakentaa hyvään suuntaan yksilöllisesti ja oppien, tila, laatu, ennakointi, tavoitteena arvot ja hyveet, aina ei voi tehdä samalla tavalla, on lupa kieltäytyä, joskus tukeminen voi ärsyttää, joskus sokea uskominen saa häpeän pintaan, joskus ilo tai suru, ikään kuin ihminen on koko ajan häpeän alla, pakenee kokemustaan ja totuutta ja kun se on liiallista, mieli murtuu, nähdessään takanaan hölmöytensä, se ärsyttää toisessa näkyvänä, ja/tai on valinnut kapea-alaisesti, eikä anna tilaa itsensä kasvulle. Väkivalta tuo persoonaan vaurioita, ja ne näkyvät oireina ja ovat erilaista kuin omantunnon tuottamista teoista syntyneet ja ajatuksien ongelmina, mielen vaikutteina persoonallisuuden valinnoissa, vaikka oireissa on samankaltaisuutta, väkivallasta syntynyt pelko lisää pelkoa ja oireita, useimmiten ahdistuksena ja levottomuutena, kun taas ilman omaatuntoa hääräävä voi olla hyvinkin vakaa ulkoisessa olemuksessaan. Jos on elänyt syrjivissä kulttuureissa, saattaa tulla tarve nostaa toisen mielialaa kehumalla kohtuuttomasti, ylistämällä ja/tai vastaavasti moittimalla kontrollitavoissa, aliarvostamalla. Kun ei ole kunnioitusta, valta sanelee ehdot, sitä voi ihmetellä oman tietoisuutensa tutkimisessa, kun on tiennyt ja sitten toinen sanoo, että nyt sitten ymmärrät tämän, opettajuuteen samaistutaan. Ei tietenkään pidä satunnaisiin ärsykkeiisin liikaa reagoida, mutta jos niitä tulee säännöllisesti, on syytä vaivaantua, ettei kohtelu mene överiksi, tarkastella ollaanko hierarkisesti rooli asetelmissa vai vapaassa vuorovaikutuksessa kunnioittamisen periaatteella. Itseäni ärsyttää, kun nk. sisäistä minuutta ei hyväksytä, itsemääräytymistä, ja vaaditaan käyttämään vain jotain aistia.

Mielen arvoryöstöissä mitataan koko ajan mitä toinen tarvitsisi. Itselleni tärkeinpiä arvoja on ollut vuorovaikutus, siinä oppiminen ja se on tuonut iloa minulle, olihan lapsuuteni suuressa perheessä ydinkokemusta, vaikutteiden kautta oppimista. Tämä ilo on se asia, josta rangaistaan yhä tänäkin päivänä, hyläten erilaisuuteni vuoksi, sulkemalla ulos yhteisöstä, estäen vuorovaikutusta, syyttäen vääränlaiseksi, eikä huomioida omaa valtaa hallita toista. Hylkäämiset siirtyy yksilöistä yhteisöjen voimaksi, mikä lyö yhä rankemmin takaisin ja tuo kaikille pahoinvointia.

Kuinka usein kuuleekaan sanottavan, ole oma itsesi! Tie itseen on pitkä matka, vaatii äärimmäisen tarkkoja havaintoja ja itse uudistuu koko ajan, joku osa on vanhaa ja toistaa, joku osa kehittyy. Oma elämäni oli sitä, että nk. hyvät opettajat häpäisivät ”itsekästä ihmistä”, josta mieli murtui täydellisesti, jäljelle jäi vain muistitorso toistoineen. Kun sitten lähdin 55 vuotiaana pois yhteiskunnan oravanpyörästä ja opiskelin syväpsykologiaa löytääkseni minuuteni takaisin, se kesti 3,5 vuotta, havaitsemisen, hahmottamisen ja havannoinnin oppiminen takaisin vapauden tilassa; esim kognitiivista, emotionaalista ja narratiivista, näitä menetelmiä käyttäen, niissä harjoitellen ja saaden takaisin itsetuntemusta, löytäen oman parhaan kyvyn oppia. Olin joutunut kauas itsestä, roolivankilaan, yhteisöehtoihin. Vaihtelevasti aistien kautta harjoitellen saa hyvää tulosta. Oppimisessa harjoitellaan havaitsemista ja hahmottamista itsessä, kokemus tulee yksilöllisesti ja sitä toinen ei voi opettaa, ehdollistumista näkee uskomuksina, toistovaikutuksina. Toisen analysointi voi mennä täysin pieleen.

Kun tykkäämiset hallitsee, se on mielenvaltaa, erottelua, mutta myös oman mielipiteen ja kokemuksen tunnistamista, mutta käytämmekö sitä väärin, luokitteluun ja syrjintään, mielivallan edistämiseen. Aina ne eivät ole selkeitä yksilöille, hän voi tehdä tiedostamatta ja on kasvun matkalla.

Kaikki ei ole yksilöllisesti korjattavissa. Psykologit sanovat, aseta rajat, käsittele, kuuntele, opi, mutta jos yhteisö antaa vain rangaistuksia, ottaa puheoikeudet ja eristää ulos yhteisöstä, se ei ole välttämättä ihmisen tunne-elämän ongelma eikä voi sitä kautta voi korjata, se voi olla sitä, mutta ne ovat pääosin monimutkaisia asioita vaikutukseltaan, ja ongelman ytimessä vahvin vaikuttaja on valta, miten sitä käytetään, tietoon pohjautuen vai määräämistä harjoittaen. Kun syyllistäminen, häpäisy ja tuomitseminen ovat hyväksyttyjä tapoja, jossa yksilöä tuhotaan, useimmiten kysymys on salaisuuksien varjeluista, jossa jonkun saneluvaltaa suojellaan ylitse muiden.

Somen myötä olemme nähneet, että tykkäykset on keino käyttää valtaa toisen hyväksymisessä ja hylkäämisessä. Hyvin nopeasti yhteisö alkaa pinta-ajatteluna nämä prosessit, uskomuksina ja mielikuvavirtojen vieminä. Mieli on vahva ja sumeilematon valinnoissaan, oikeudenmukaisuus ja kunnioitus katoaa kuin vesi hanhen selästä. Inhoa ilmaistaan eri tavoin. Ystäväni kertoi, että hänen postauksistaan käydään tykkäämässä vastanneiden, mutta ei hänen ajatuksiin, myös itse saan tuta tätä. Tämä on aikuisten kiusantekoa. Aivan ministeritasolla haukutaan ihmisiä, laiskoiksi, loisiksi jmv.

Ensimmäisiin reaktioihin kuuluu myös erilaisuuden vastustaminen, kun ei ymmärrä, mitä toinen tarkoittaa, sen kieltää, syyttää toista vallanhimosta, mutta ei huomaa että vaatii itselleen valtaa ja uskomaan omanlaisen näkemyksen.

Inho on perustavanlaatuista ja synnynnäinen tunne. Muistan omasta elämästä tilanteen, kun aloin inhota kehoani, kun koskemattomuuteni oli häväisty. Myös kausittain voi ilmetä kasvuun liittyviä inhon kokemuksia. Kun on sokeasti ihaillut jotakin, uskonut valheeseen, kuvitellut toisin, kuinka asiat on, vähään aikaan ei voi sietää, että toinen tuo asian esiin, joskus kipu on niin kova, ettei ollenkaan uskalla kohdata kokemustaan. Tunteiden kohtaamattomuus on kuin suomalainen perinnetauti. Syrjimme tunteiden esille tuojaa, ja ne tulee asioiden myötä keskusteluissa ja toimintojen valinnoissa, pakoillenkin totuutta, tabut jylläävät yhteisöjen keskuudessa, tuovat syrjintää, taakkoja kantaa toiset kuin tekojen tekijät. En usko olleenkaan jokseenkin päättymättömään suohon lankeavia käsitteitä, kuten vahva ja/tai heikko. Näitä esiintyy kaikilla vaihtelevasti ja niitä on molempia, mutta murtumispiste löytyy kaikilta. Yhden psykiatrin mukaan on viisi perustekijää ihmisen tarpeiden kadotessa, jolloin mieli murtuu, yksikin paha voi lannistaa.

Ole tyytyväinen kärsimykseen mikä sinulle on annettu ja tuotettu. Ymmärrän, että elämä tuo kärsimystä, kuten sairaudet, mutta en sitä, että sitä tuotetaan ylimielisyydessä. Todistusvimmaiset odottavat aina oletukseensa todistetta, sitten toteavat, nyt sinä ymmärsit. En ole pystynyt tällaista hyväksymään ja ohjetta, nauti nyt mitä sinulla on, määrittäen toisen tyytyväisyyden oikeuden. Minulle on moraalittomuutta, jos alan hyväksyä valehtelua ja ylivaltaa. Inhimillisyyden ymmärrän, jos ihminen ei osaa ja voimavarat on täysin loppu, mitään ihanteellista en tavoittele, vastuuta kyselen, miksi tulisi antaa siunaus toisten tuhoamisella ja valheelle.

Raija

JÄRJESTELMÄN PORTAILLA

 

Näin usein unta, jossa konttasin Tampereen yliopistoon portaita pääsemättä perille. Portaat olivat hyvin korkeat. Sitten huomasin, että portaat olivatkin eduskunnan rappuset, vaikka päämäärä oli yliopisto. Joskus tuntuu, että unet kertovat monien vaikutusten rinnalla ihmisen tarpeista paremmin kuin opetetut teoriat, mitkä nekin tärkeitä hahmotuksen ja havaitsemisen oppimiseksi. Vasta vanhempana huomasin, että ehkä tarkoitus olikin minun oppia enemmän sitä, miksi ihminen ei opi, kuin sitä miten opitaan. Enemmän olen oppinut elämästä, ettei moraalia ole, tai se on hyvin heikkoa. Moraalifilosofi Kantin mukaan ihmiset eivät pääse luokituksissa kuin alimmalle tasolle. Arvot ja hyveet eivät aina tavoita ihmisiä, oppiminen ei onnistu, kuljemme kuvitelmien ja mielikuvien varassa liikaa, oletamme rehellisyydeksi tapahtumisssa omia muisti/mieli/kielikuvia luotuina kuin havaiten todellisuutta, emme osaa rakentaa kokonaisuuksia, asioiden toisiinsa vaikutusta. Toimimme normisidonnaisuuksien varassa.

Moraali on maailmalla hyvin sekasortoista, vanhat tavat ja toiminnot kulkevat vallan myötä rajallisesti ja rajoittaen, antamatta ihmiselle mahdollisuutta kehittyä hyvin, on vain järjestelmän ehtoja oikeasta ja väärästä, joista ei edes ole mahdollista valita, mieli voi syöstä kaltoin kohteluissa muistin kadoksiin ja ihmisyyden yksipuolisesti toimivaksi. Ihmisyyttä ja sen olemusta käytetään hyväksi järjestemää varten, kuten Venäjällä nyt, kirkko ja valtio ovat fuusioituneet tiedon suhteen moraalin vartijoiksi, joiden näkemykset perustuvat epäluuloihin ihmisyydestä ja tuomitsemisen alttarille. Ylipäätänsä siellä, missä politiikka on uskonnollista, kuten islamilaisissa valtioissa voi olla, politiikka on liitetty niihin vallan välineenä. Tieto, tiede ja tietoisuus eivät kehity, on vain uskomusten villi kenttä ja/tai järjestäytynyt lukittu, järjestelmän kautta hallintaa, valtaa, mikä on ihmisvaltaa.

Tuntuu siltä, ettei ihmisyydessä päästä eteenpäin rajoittuneisuuden vuoksi, tiedon puuttuessa ja järjestelmän sitä estäessä ja edistäessä, ihminen itsessään mahdollistaa rajoittuneisuuden, kuten ainoastaan seksuaalisuuden kautta kehityksen, kun sitä ruokitaan. Vuosituhannet ihmiset ovat tuhonneet toisiaaan, alistaneet toisiaan milloin mihinkin väitteeseen vedoten, vihan ja halveksunnan avulla. Sanakielestä, ja kuten mielen ja tunteiden kehityksestä on tullut este kehitykselle, kun valta luo puitteet tuhoamiselle, muuttamalla ihmisyyden toiseksi kuin hän olisi. Esim. Lapset on opin mukaan laitettu miehelle jo lapsena, lapsen tekoon ja palvelemaan miestä. Kun lapsi lukee ohjeen, ”kaikki se kestää, kaikki se kärsii”, Korinttolaiskirje rakkauden olemuksesta, on lapsi opin orja, eikä kykene irtaantumaan järjestetystä ongelmasta, häpäisy ja alistaminen vievät kyvyn oppimiseen, kunnioitus ei ole Jumalan rakkauden kautta ihmiseen, vaan ihmisen määrittelyn kautta toisen ihmisen vallan alle. Emme voi käyttää sanakieltä muiden alistamiseen oppeina. Itse olen ymmärtänyt, että sana tulee tietoisuuteen ja ymmärrykseen vapauden kautta oppimisen syntymiseksi.

Kansanperinteen ongelmana on joukko- ja enemmistövallan kautta näkemyksien synnyttäminen yhteiseksi ymmärrykseksi ja vihkiytyminen sen eetokseen, eikä yksilöiden tietoisuus pääse kehittymään tiedon ja tietoisuuden avulla ja siten se on sekä yksilöiden että yhteisöjen kehitysten esteenä. Yhtälailla esteeksi tulee diktaattorit, jotka johtavat, tieto ei pääse leviämään, se on politisoitunutta, rajattua ja uskomuksiin perustuvaa. Kun menemme yksilöiden tai yhteisöjen välille tutkimaan vuorovaikutusta, jäljelle on jäänyt hierarkisesta vallankäytöstä tarkkailijan, tunkeutujan, arvostelijan rooli ja ylimieliseksi identifioituminen, sen sijaan, että valitsisimme kunnioittajan, kuuntelijan ja nöyrän roolin rohkeudella, ihmettelyllä ja innolla. Valtataistelumme taustatekijöinä on järjestelmät, valta, rakkaus, ja raha. Mittaamme koko ajan hyväksymmekö vai emme toisiamme, menemme tuomarin rooliin valitsemaan toisen puolesta, käytämme valtaa ja vaikutusta toisen muuttamiseen omien halujen mukaiseksi, eikä se aina ole tietoista, se on toistoa pakoista, se on psyykkisiä reaktioita, joita emme kykene hallitsemaan riittävästi, siihen ei ole opittu eikä opetettu. Toki on oltava yhteiset säännöt, näen vaan maailman enemmän ihmisiä rikkovana vallan areenana. Kun muistaa sen, että valtataistelun takana on useimmiten ahneus ja kateus, se ei ole viisas arvopohja, se on heikkoutta ihmisen kasvuna, vahvuutta ylivallassa.

Googlesta lainattua; Moraali tarkoittaa oikeastaan kykyä tehdä ero hyvän ja pahan välillä. Moraaliin vaikuttaa tieto, se mitä elämässä on oppinut, mutta se perustuu ihmisen kyvylle tehdä valintoja. Jos vapautta ja aitoa valinnanvaraa ei ole, ei ole myöskään moraalista valintaa. Valinta on myös tekemättä jättäminen.

Sattumien erämaassa on sattumien summaa, pikkuisia yksityiskohtia, joita kuljetetaan epämääräisinä ja epäloogisina mielikuvakuljetuksina paikasta toiseen ilman tavoitteiden, päämäärien ja arvojen vaikutusta, uskomusten sarjoina, jotka vesittävät ihmisyyden oikeudet oppimiseen, ja mitkä on selitettävissä huonon hyvinvoinnin tuloksina.

Elämänhavaintoja maailmani kulkureiteiltä;

Usein ihmiset kulkee sattumien polkuja näkemistään käsin, takertuvat joihinkin pieniin seikkoihin uskoen niiden olevan elämäntarkoitus ja merkitys, se on usein moralismia ja kohtalon uskoa. Saattaa olla, että muistikuvat seikkailevat vain aistimaailman taivaissa, eikä arvot ole päässet vaikuttamaan koko ihmisyydessä, tunteet jäävät pois, kuuleminen unohtuu ja oppiminen väistyy, ajaudutaan ihailujen pauloihin, mikä vanhan viisauden mukaan tekee meidät sokeaksi, ja vie ruumisaistimusten valtakuntaan. Merkitysten ja arvojen kautta vapauden saavuttanut iloitsee ja on kiitollinen näkemästään, ilman pakkopaitaa, ruumiskalteria, kun hän kohtaa elämän karikoita syvänteissä ja jyrkänteissä eteenpäin pyrkiessään, ja joskus se pieni kukkanen polun varrella auttaa vapauteen päin, kauneus. On eri asia tutkia elämäänsä tavoitteiden ja päämäärien kautta oppimisena, kuin psyykkisessä merkityksessä kykyihin kestää vastoinkäymiset; menetykset, pettämiset ja hylkäämiset, mitkä murtavat mieltä liiallisina, ja voivat olla äärettömän vaikeita ihmisen pudotessa syvälle.

Kun menetin itseni, muistini katosi, enkä saanut yhteyttä kokemuksiini, tunteeni katosivat, kieleni karkasi ja sattumat tulivat seikkailemaan mieleni lokeroista. Noin 20 vuoden kuluttua riittävässä turvallisuudessa pystyin kohtaamaan traumaani, ja luomaan siitä tarinan kautta kyvyn käsitellä. Miten tulkinnat sujuivat muiden taholta, miten sen itse näin? Tulivatko kaikki menneisyydestä siten kuin olin kokenut, osa oli totta ja osa mitä en nähnyt. Sisäisen minuuteni tilaa, mieltäni kuvasin esim. satuhahmojen kautta, Tuhkimo ja Lumikki. Olinko lukenut niistä lapsuudessa, olin, oliko niissä lapsuuden tunnekokemuksia vai ei, uhriutumista, kateutta, ylemmyyttä, kuten tunnetutkijat voisivat sanoa tai persoonallisuutta selittävät kertoa. Ne tulivat tarinaani enemmän tiedostamatta, muistipolkua, sitä mukaa kun uskalsin kohdata itseäni ja psyyke antoi kykyä. Hahmot tulivat kuvaan lasiarkkuihin laitettuina, suojautuen, pelkojen maailmasta, jossa psyyke vasta uskaltautui ulos kurkistamaan, kuka minä olen, ei mitään tunnettua persoonallisuutta, lapsiminäni oli leikin vaiheessa taantumassa, oppimisen väylällä, ei persoonallisuuspiirteitä, mitä tiede syöttää, jotka olisi valinnut, psyyken puolustus avautui. Se nousi näkyväksi itselle kuvan kautta, syntyi minuutta uudelleen, jättäen vanhaa taakseen, luetun muistista, muuttui kohdattavaksi, kyvyksi nähdä ja uudeksi kuvaksi, uudelleensyntymänä. Eivät ne kertoneet menneisyyttä persoonallisuutena, ne kertoivat peloista, joita opettelin kohtamaan, joiden kautta muistini alkoi parantua mielen suhteen, kielen suhteen sain vain katsoa kuvaa etuotsalohkolla, en vielä puhua, sillä se oli yhteisövallan alla, kiellettyjen asioiden, tabujen, joissa suojeltiin salaisuuksia, rikoksia ja valheita, puheoikeuden menetyksessä menetin ihmisyyttäni, kielen kehitystä, kykyä puhumiseen, vuorovaikutuksesta ja kohtelusta syntyneet tunteet jäivät käsittelemättä yhdessä, mikä vaikutti mihinkin, sain kertoa tapahtuneen, mutta en puhua kohtelusta ja se vei vain ihmiset tarkkailijan rooliin, yhteys katkesi, syyllisyys ja häpeä otti pihteihinsä vallan väärinkäytössä kaikilla, kun tabua salattiin vallanpitäjien vaatimuksesta.

Ulkoapäin havaittu ihmisyys näyttää usein toisenlaiselta kuin ihminen oikeasti on, kun psyyke alkaa purkautua, alkaa tulla kokemuksistaan ulos, ruumis on levoton, pelokas ja aggresiivinenkin, välillä masennukseen vaipuen.

Hyvässä vuorovaikutuksessa yhteisöjen ja yksilöiden on mahdollista kehittyä positiivisesti toistensa auttajiksi rakkauden voimalla, jos yksilöllisyys on tunnustettua.

Psykiatrinen taso, mielen projisoinnit. Uskomuksena yhteisön tuottamiin hyvinvointeihin vuorovaikutuksen seurauksena on projisointien ongelma, näemme itseämme toisessa ja se luo toisenlaisen kuvan ihmisestä kuin hän on, sekoituksen. Eikö olisi parempi antaa Jumalan vaikuttaa ihmisyyden syntyyn kuin etsiä todisteita ihmisen luomasta ihmisyydestä, mitkä useimmiten on vallan ilmentymää, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Toisen luoma ihmisyys on kuin valhetta, kun ihmiselle ei anneta mahdollisuutta itsetuntemukseen eikä psykologiaa opetuksena anneta siinä avuksi. Niin valta ja järjestelmät käyttävät ihmistä hyväkseen tukeakseen omia näkemyksiään, jossa väkivalta tuottaa ihmisyyttä ja persoonallisuutta, näin on useimpien valtioiden kohdalla, sivistys ei ole saavuttanut maailmaa. Tietyillä kasvatusmenetelmillä ihmiseen saadaan persoonallisuus, mikä ei ole kaikilta osin ihmistä itseään, useimmiten alistavan kasvatuksen seurausta. Syväpsykologian keinoin voimme harjoitella oman kokemuksen ja ihmisyyden takaisinottoa ja ymmärrystä.

Uskonnollinen taso, uskomukset ja todistaminen. Oma Jumalakäsitykseni on johdatus, että vain Jumala todistaa ihmisyydessä pyhän hengen kautta, eli ihmisen henkisyydelle, ei ihminen Jumalaa, se on maallisuutta. Jumalan rakkaudessa saamme tulla ihmiseksi. Niin monissa paikoissa julistetaan uskomaan ja tottelemaan ihmisen oppeja, jotka voivat viedä tuhoon ja tuomioon, joskus voi oppia jotain viisasta ja arvokasta, elämänvipua.

Monet ihmisistä kulkee yleisten polkujen viidakossa kyseenalaistamatta tietoa, uskoen ja totellen, asenteita toistaen. Mielikuvakuljetukset toiselta toiselle ovat yleisiä, tulkintoja tehdään satunnaisista asioista, usein juuri pahaa nähden toisessa. Se on sitä projisointia, omat tunteet siirretään toiseen. Se on moralismia, jossa toinen kantaa oman syyllisyyden. Julistamme vain omaa tietämystämme, emme huomioi muita, emme myötäelä toisen kokemuksia, kuulun samaan joukkoon, selittelemme, kun pitäisi luoda ymmärrettäviä tekstejä, miksi.

Raija