PERSOONA/PERSOONALLISUUS

Tässä teille ilmainen ”tieteisromaani”. Lukemista joulun odotukseen, joululahjaksi. Gift for you!

Lukuaika ½ tuntia.

Persoona tarkoitti alunperin naamiota, ihmisen kuorta, mikä nykyään ymmärretään kummallisesti koko ihmisenä, havainnoidaan vain ulkoisesta, tulkitaan mitä toinen on ja se on minuuksien kuvaamista, kuin projisoinnin seuraus kuvana, mutta se määritellään kohteesta tulevana. Persoonallisuus taas luokitellaan yksilöllisesti kehittyneeksi.

Olen lukenut kirjoja, jotka ovat ammattilaisten kirjoittamia, opettajina toimivilta henkilöiltä, jotka ovat osittain rakentaneet persoonallisuusteoriansa psykiatriasta, psykologiasta, sosiaalipsykologiasta ja sosiologiasta käsin, poimittujen näkemysten varaan näkemättä kokonaisuutta, eikä tarkempaa analyysia vaikuttavina ole, ihmisyyden eri puolista ja niiden kehityksestä. Niinhän me kaikki pääosin havannoidaan satunnaisista, nähdään toisiamme, osia kerrallaan. Ihminen on vaillinainen, sokea, osaava ja ymmärtävä, pahantahtoinenkin. Luomme käsitteitä yhteiskuntaan, joista voi syntyä vainoa ja harhaisuutta, tositapahtumien peittämistä ja häpäisymenetelmiä yhteisöön ja yhteiseen käyttöön. Termeinä on esim. kusipää, narsisti, ilkeä, mikä voi olla joskus totta, mutta ei johtavilla ole oikeutta luoda pahuuden toisintoa oman valtansa pönkittämiseksi, vaikka niin me kaikki joskus teemme, annamme leimakirveitä lyömiseen. Katson näiden tuottavan yhteiskuntaan huomattavia ongelmia ihmisten keskuuteen. Itseään analysoimattomat ja/tai rankoissa elämänmenoissa kärsineet eivät ehdi, eivätkä jaksa ajatella mitä tapahtuu, heihin iskostetaan asenne kuin veitsi voihin, syvälle upoksiin ja termit liukenee sinne kuin keihäät, ujeltaen takaisin maastoon, jossa oma havainnointi sekä havaitseminen muisteineen voi kadota saavuttamattomiin ja yhteisön kollektiiviset mielet alkavat johtamaan, yksilöllinen kehitys kokemuksineen kärsii ja vaurioituu estäen yhteyttä toisiin. Nämä tuottavat huomattavia kustannuksia sairauksina yhteiskuntaan. Todisteita tällaisten pahojen ihmisten persoonallisuudesta tutkimuksissa haetaan pääosin vankilaoloissa eläviltä ja tutkituilta ihmisiltä, jotka ovat jo pahoin vaurioituneet persoonallisuudestaan, omatunto ei aina johda minuutta, vaan useimmiten ulkoatuotettu syyllisyys, kidutus ja häpäisy, milloin ilmenee myös irrationaalista syöksyilyä mihin sattuu, kun omaa olemistaan ei voi hallita, järjestelmä antaa sätkynuken roolin, se on raskas, minuus on hajonnut. En ollenkaan ensimmäiseksi kuvittele sitä itsehankituksi, tai joksikin riippuvuushäiriöksi tmv. itsestä kehittyneenä, ehdot useimmiten asetetaan ulkopuolelta. Kun nämä teoriat persoonallisuuksista siirretään tavallisiin yhteisöihin ja ihmisten mieliin, ne tuottavat vainoharhoja ja vihaa toiseen ihmiseen. Ne luovat käytänteitä, joissa valtarooli annetaan vihan avulla, jossa oikeutetaan toisen ihmisen psyykeen tunkeutuminen, tuhoaminen ja häpäiseminen. Näiden häpäisytermien tuottajat ovat kuin vimmautuneet diagnoosien synnyttämiseen ilman pätevää ammattitaitoa, lääkärisyndrooma. Hyvä/paha akselilla ideologisesti toimivat voivat olla hyvin tuotteliaita sekä tienata ja pärjätä hyvin työelämien jos yksityisyydenkin kautta, julkituotuina totuuksina. Myös kasvatuksen ja opetuksen saralla voi nähdä, kuinka lapsilta estetään tunne-elämän kehitysta ja viedään valtaohjaukseen yhteisöjen kautta, alistamiseen joukkovallan alla.

Olen lukenut kirjoja ja opiskellut teorioita, joissa kuvataan persoonallisuutta ja persoonaa monipuolisesti ja ihmetellyt todellisten yhteisöissä tapahtuvien tapahtuminen puutetta niissä, kuin maailma olisi vain puhetta ilman tekoja, jotka pääosin näissä leimaavissa kirjoissa kielletään ja kuvaillaan vain tuloksia yksilöstä, kertomatta mitä hänelle tehdään, kidutetaan ja häpäistään. Kun nämä käsitteellistetyt ja sanoilla iskostettuina syötetään tavallisiin inhimillisiin oloihin ja ihmisiin, he pökertyvät näiden manipulointien kautta ja vaipuvat uskonnollisiin hurmoksiin, hämäriin kuviin uskomuksina. Laajemman ja kokonaisvaltaisemman käsityksen olen saanut virallisesta opetuksesta ja kirjallisuudesta. Tosin näissäkin saattaa olla ”yleisiä filosofioita”, jossa oppiminen ja ihmisen kehitys nähdään keskiverto ihmisen kehityksen näkökulmasta näkemättä persoonallisuuden syvempiin puoliin. Se opin, kun parin vuosikymmenen aikajaksolla yritettiin estää omia opintojani syväpsykologiasta, eli psykoananalyysista, mikä pääosin pohjautuu Freudin teorioihin. Kaunokirjallinen teoskin voi tehdä niin täydellisen katharsiksen, että unohtuu todellisuus, joskus sitä tarvitaan, kyllä sieltä jotain jää alitajuntaan, helpotuskin on hyväksi, kun sinne ei pakene täysin todellista elämää.

Erilaisen kuvan voi saada ihmissuhteista ja niiden ongelmista lähestymälllä asiaa persoonassa ja persoonallisuudessa oppimispsykologian kautta. Ne näyttäytyy pitkän elämän jälkinä, kasvuna. Kaikki ei selity persoonallisten piirteiden kautta. Kun järjestelmän valta luo ihmiseen muistin, mikä ei ole yksilöstä itsestään syntynyt minuuden kautta ja autonomian oikeuksin valinnnan vapaudella, vaan järjestelmä on voinut estää ihmisyyden kehitystä. Opetettavilla ainevalikoimilla voidaan jopa estää yksilöitymistä ja opettaa ihmisen kasvua ja oppimista rajoittaen. Esim. musiikki, jonka kautta voimme saada tunneaktivoitumista, mutta ei vielä avaudu välttämättä kieleen, tuota ymmärrystä toisen kokemuksiin sekä tunteisiin ja kuitenkin tämä yksilöllinen kokemus on hyväksyttävaä niinkin, ettei se ehdi vuorovaikutuksen maailmaan toisten kanssa, vaan kypsyy omia aikojaan.

Kun luin tämän nk. kusipäisten ihmisten persoonallisuuskuvauksia kirjasta ja asenteellista pahuuden viljelyä ihmisten mieliin, olen todella huolestunut tästä valtailmiöstä, mikä tuottaa pahoja vaurioita ihmisiin, oppimisongelmia ja mielenterveyshäiriöitä, vainoa, valtaa ja harhoja. Kusipäisistä yksilöistä kertovan kuvauksissa yhteisöjä ei ole huomioitu todellisuudesta, ne selittävät erittäin vaikeita tapauksia, ääri-ilmiöitä. En luokittele ihmisten nk. ongelmia heti persoonallisuushäiriöiksi, luonnevaurioiksi, psykopaateiksi, sosiopaateiksi tmv. En nähnyt koko työurani aikana tällaisiä häiriötä, ehkä en vain osunut näihin, ja olinhan alalla, jossa pyrittiin hyvään kasvuun, mutta näin paljon tarinoihin perustavaa tiedon kulkua, joita tiedon puutteen vuoksi osaamattomat ihmiset kuljettivat kuin taikauskoa eteenpäin, tuntematta asiaa. Ne olivat kuin alkeellista mielen kykyä, joko sulkea ja/tai avata kokemusta, tietoa tai tunteita ilman syvällistä itseohjautuvuutta tietoisesti ja tiedon avulla ymmärtäen asiaa ja kokemustaan. Kun koulutusta ja oppia näihin ei ollut, ei näitä ihmisiä voi syyttää, osaamattomuudesta syntynyttä ongelmaa. Tämä arvostelevaan tarkkailijan asemaan saattaminen estää vaikutuksen vuorovaikutuksessa, saa ihmisen ulkopuoliseksi tarkastajaksi ja opettaa havainnoimaan ulkoisista seikoista sekä tulkitsemaan asioita, projisoimaan omia kokemuksia toiseen. Jos ja kun nämä ovat luulolähtöisiä perustaltaan, eihän siitä voi syntyä tulokseksi muuta kuin hulluutta. Useimmiten ulkoa tarkastelu kertoo vain tarkkailijan omista kokemuksista, vankka ammattitaito voi auttaa näkemään paremmin. Kun mieli ja tunteet saatetaan liialliseen aktivaatioon, he eivät enää löydä takaisin itseyden syvimpiin kokemuksiin, tunteisiin, aistimiseen ja hyvään havaitsemiseen. Ne voivat viedä muistin kokonaan pois tilanteessa, mielen psyykkiseen puolustukseen, jossa heijastumat ovat vahvoja erityisesti kohtelun suhteen, mutta myös jäsentymättömät omat ihanteet voivat johtaa toisten kokemusten torjuntaan, jolloin arvojen viisaus ei kulje mukana, kuten ihmisarvo.

Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa, en ole koskaan nähnyt niitä, en täydellistä pahaa enkä hyvää, ne ovat mahdollisuuksia, joissa harvoin kukaan on täydellisesti jompaa kumpaa, siten kuva ihmisestä vääristyy teoriasta ja näkemyksestä käsin, luodusta kuvasta. Ihminen voi täydentyä koko ajan ihmisyydessään näkemään eri puolia. Täydellistä sanakieltä ei ole olemassa, se on kuin sukellusta avaruuteen, mutta voimme kyllä selkeästi nähdä kuinka asenteellisella pahansuovalla kielen käytöllä tuotamme tuhoa. Siinä käytetään monia keinoja, leimaamista, nimeämistä, politiikkaa, ideologioita, kansan harhaan johtamista jmv.

Lukemassani kirjassa sivuttiin maailman johtajien, kuten Pol Pot, Hitler, Stalin, Putin, Trump, persoonallisuutta osin hyveinä, jos pahoinakin, ohimennen vain sanottiin, kuinka he eivät pahuudella mitenkään vaikuttaisi ihmisiin, hirmuteot holokausteineen ohitettiin. Jeesus ja äiti Teresa sekä muut hyvään pyrkijät määriteltiin lällyiksi, jotka yhteisö uhraa siksi, etteivät he hyökkää pahuuden avulla näitä pahoiksi nimettyjä henkilöitä vastaan, pahuuden kiertokehä. Olen kyllä nähnyt myös pahuuden valtakuntaa ja tiedostan pahuuden olemassaoloa, mutta enemmän tekoina ja tapoina kuin persoonallisuushäiriöinä, enemmän opetettuina asenteina kulttuurin kautta, hyväksikäytön opettamisena vallan avulla. Olen kohdannut sellaisia ohjeistuksia ihmisiltä, etteivät ne opasta ja/tai opeta muuta kun syrjäyttämiseen ja eristämiseen, jossa rangaisevat ihmiset tekevät elämästä helvettiä, itselleen ja toisille. Esim. sana, aseta rajat. Olen osannut tehdä niitä, käyttänyt eri keinoja, pyrkinyt tiedon avulla ratkaisemaan asioita, odottanut pitkiä aikoja, josko ne ihmiset olisivat valmiita kohtaamaan ja käsittelemään tunteitaan ja asioitaan, mitkään hyveet eivät ole auttaneet, paheet enemmän tuhoisina, projisointi toisiin on yleistä. Kun valta annetaan ihmisille, toisen ihmisyyden analysointiin ja puuttumiseen, armoa ei tunneta toista kohtaan, luodaan omien määritelmien kautta toisesta ihmiskuva, eikä toinen saa tulla omaksi itseksi, kun valta toiseen nähden on ehtona olemiseen. Tämä on vallan avulla kehitetty malli. Näitä selitetään psyykkisestä näkökulmasta, psykologismina, kuinka kaikki olisi kehittynyt vanhempien kanssa syntyneistä tunne-elämän ongelmista. Yhä enemmän olen vakuuttunut siitä, että ongelmat syntyvät yhteisöllisen opetuksen kautta, ihmiset samaistuvat opettajiin/johtajiin ja hierarkkisen toimintamallin mukaan uskomuksiin sekä tottelevat yhteisiä näkemyksiä uskomisina, tottelevaisuus on sokeaa. (joskus yhteisöissä voi kehittyä hyvääkin ohjausta ja oppimista)Virallisessa psykiatriassa kyllä tunnetaan projisointiongelmat, joista nämä toisessa pahan näkijät eivät puhu. Kun ihmiset on manipuloitu uskomaan ihmistä, joka luo pahuutta irrationaalisesti irti kokonaisuudesta, on kysymys pahuudesta, eikä se välttämättä kerro totuudesta yksilöissä. Tämä on täydellistä alistamista, jossa yhteisö yksilöineen alistaa vainotun ja syrjityn täydellisesti nurkkaan, möykyksi, eläimeksi, josta ihmisyys on riistetty ja revitty palasiksi, inhimillisyys kadotettu ja vuorovaikutustaidot/oikeudet estetty. Hylätty ihminen ei saa sanoa sanaakaan, ei kokea eikä tuntea, hänestä tehdään ihmiskuva yhdestäkin pienestä vastustamisesta, hänen on vain toteltava 100 % :sti muita. Itsellä raivo nousi pintaan, kun tapahtumakertomukseni väitettiin olevan valhetta, trauma nousi ylös ja masennuksen myötä hajotti mielen, kesti vuosia palautua. Yhteisö lähti tukemaan epäluuloista. Se toisaalta avasi myös trauman syvimmät haavat tarkemmin ja vahvemmin näkyväksi, tunteet ja ahdistuksen, josta tietoisuuden selkeytyminen palautti vapaudentunteen tiedostamisen ja yhteydet oikeuksiin olla ihminen. Sen olisi voinut hoitaa positiivisemmin, niin, etten olisi särkynyt ja vajonnut masennukseen. Sen olisi voinut keskustelemalla ja inhimillisemmin tuoda näkyväksi, vuorovaikutuskenttään, jolloin tunteet joko vapautuvat ja/tai sulkeutuvat suhteessa toiseen ihmiseen ja yhteisöön. Brutaalius on ikävää, kun toimitaan niin ja sitten luikitaan pakoon tekoja ja ilmoitetaan, että suojaudun, en kestä, mutta jatketaan kutenkin pahoja tekoja ja kestetään niitä, koska se on omaa ideologiaa.

Näitä termejä ja arvoja voi lähestyä erilaisista näkökulmista käsin. Itselläni se on oppimispsykologiaa, jossa on toivoa ytimessä, jossa oma omatunto voi toimia, eikä yhteisö ohjaa syyllistämällä oppimaan toistoa. Muutama vuosikymmen sitten olin persoonallisuustesteissä. Kirjoitin siihen aikaan paljon runoja, puhumista oli olemattoman vähän, olin sulkeutunut häpäisyn alla ja syvässä masennuksessa tunteiden siirtyessä kapealle kujalle, ainoastaan ahdistuksen ja piinan jälkeen aggressioon, mitä yhteisö ei voinut sietää. Itse olin vasta nousemassa näkyväksi itselleni, en vielä tahtovana ja haluavana, toisille ehkä kauhuna levottomuuden vuoksi. Yhdessä osiossa kirjoitukseni arvioitiin narsistiseksi, siinä oli tavoitteita ja toivo. Kirjoitin runoja monille työkavereilleni heidän syntymäpäivinään, näin heissä kauneutta ja hyvää. Kun narsismia lähestyy, sen juuret on syvällä ihmisyydessä, ihastumisessa itseensä, mikä on tervettä kehitystä kohtuullisena, pahuuteen liittyneenä ja kehittyneenä tuhoavaa. Olin syvällä vaikeassa masennuksessa ihmisoikeuteni ja olemassaoloni oikeuden puuttumisessa. Syvästä tiedostamattomuuden tilasta noustessa, ensimmäisessä vaiheessa näin kuin kuvakirjoituksen taululla, koulutunnilta, olin palannut ja taantunut lapsuuteen, aloin kirjoittamaan, kykenin pikkuhijaa viemään mielikuvasta syntyneen näkemyksen etuotsalohkolle, aloin tuntemaan tunteita kovan ahdistuksen ja aggression jälkeen, itseyteni alkoi nousta ylös. Kannattaa olla iloinen, jos jossain vaiheessa tulee esiin narsismia itseydessä. Sen ydin ei aina ole itsen ihannointi, ylemmyydentuntoisuus, vaan oppimisen ulottuvuus ihmisyyden kasvussa, ilo itsestä, kykenin luomaan näkökuvia, tuntemaan iloa, mielikuvia alkoi syntymään kokemuksesta. Nämä tosin taas hävisi välillä, kun painettiin alas yhteisön voimalla.

Miksi sitten ei tulisi nähdä pahuutta? Kyllä sitä täytyy nähdä, parempi, jos ihminen näkisi sen itse, mutta on eri asia vastustaa pahuutta sinällään ja/tai tukea sen uusintamista, tehdä näkyväksi puhuen pahuuden syntymiseen tuottavia menetelmiä sekä vastustaa ja estää pahuutta ja sen puolustamista. Kun ihmispopulaatioon syötetään systemaattisesti vainon oppeja, mihin ihmiset samaistuvat usein tiedostamatta koko ongelmaa, ei oma itseys pääse kehittymään, oman hyvän ja pahan näkeminen itsessä. On vain yleisiä asenteita, joita kuljetetaan massojen mukana. Ulkoisessa tarkkailussa ja havaitsemisessa annetaan valta toisen hallitsemiseen, ei niinkään ihmisenä kasvuun ja sitä kautta oppimiseen kunnioituksen ja kuulemisen kautta. Nyt moni sanoo, eikö ihmisen tule itse valita, mihin lähtee mukaan. Historia osoittaa, etteivät ihmiset valitse, he menevät joukon mukana. Uskon, että suurin ongelma on se ettei ihmiset ehdi koko elämänsä aikana tunnistamaan itseään, on ainainen kiire, he eivät pääse tiedon puutteen vuoksi itsetuntemukseen, on vain ohjattuja arvoja ja valtaa, hierarkiaa, mikä vie mukanaan. Tärkeintä on huomata, mikä tuottaa vaurioiota, tuhoaa ihmisyyttä, sulkee sen mahdollisuudesta hyvään pois.

Elämäni parhaimpiin kuuluvia opetuksia viisaimmilta on, älä tee lausuntoa toisesta, usein ne ovat satunnaisia havaintoja. Liian usein havainnoista kehittyy luuloa ja uskomuksia, joilla totuutta vesitetään, otetaan valtaa itselle kuvitellun totuuden luomiseen, eikä huomioida toisten näkemyksiä. Joskus yksilö voi nähdä paremmin kuin yhteisö yhdessä. Mielen murtamisen menetelmä on se, että tuhotaan yksilön näkemys harhaksi, tapahtumat kerrotaan toiseksi, mitkä hänen kohdistetaan, teot, jotka sitten kielletään. Valitettavasti olen nähnyt, että näillä tarkkailun ja ulkohavaitsemisen menetelmillä ilman tarkkaavaisuutta todesta, kehitys menee päin honkkalaa, itsen katumuskin vaaditaan uhrilta, kiitollisuus ja kaikki muut hyveet, eikä tarkkailijalle ole vaatimuksia, eikä vastuuta tunneta, moraalinen kompassi on hajonnut, kunnioitus ei ole ohjaavan tekijänä. Olen saanut elää suhtkoht normaaleissa yhteisöissä siinä mielessä, että kun toiminnat on hyvin suunniteltu, toiminnallisesti toteutettu ja puhumalla selvitelty, myös pahoilta ongelmilta on vältytty. Vain harvoja heikosti hoidettuja yhteisöjä olen kulkenut, enimmäkseen ongelmat syntyvät tiedon selkeästä puutteesta ja siitä ettei ole saatavilla tietoa eikä kykyä jostain asiasta, erityisesti tunne-elämän taidot on heikkoja, ja ne ovat vahvin vaikuttaja havainnoissa ja synnyttävät mieli/muistikuvia, ja ovat valintojen pohjana. En ole nähnyt missään täysin ilkeää ihmistä, pääosin tilanteet ovat luoneet hermostumista, ihmisten taidot ja osaaminen on ollut pääasiallinen syy hermostumisiin, kyvyttömyys käsitellä asioita, myös huono kohtelu toisten taholta, itsekin voi möhliä itseä kohtaan. Ilkeydet ovat syntyneet nk. ”pahan ilman linnun” tekemisiin, luodaan pahuutta valhetarinoiden avulla. Kukaan ei ole ollut läpeensä pahan tekijä, enemmän tiedostamattomuutta. Ihmisillä on tiedon puutetta, voimattomuutta, erilaisia kehitysjatkumoita ja erilaista käyttäytymistä eri aikoina, erilaisia vastuksia ja kovaa kohtalon sattumaa. Kun pahaa tehdään, se tulee jollain tapaan ulos, toisilla vetäytymisinä ja/tai toisilla ulos purkautuen, molempia eri aikoina. Yhteisöissä on eroja, toisissa ei osata vuorovaikutustaitoja, ei ole itseymmärrystä, silloin sulkeudutaan, joskus ei ole tahtoa, ihmiset on johdateltavissa, pääosin taustalta löytyy johtaja, joka johtaa harhaan ihmisiä itselleen valtaa himoiten.

Pääsääntöisesti voi todeta että yhteisöissä yksilöiden kokemina tunne-elämän taidot ovat heikoimpia, eikä ihme, kun niitä ei opeteta, itsetuntemusta.

Väkivaltaisia toimia ja näkemyksiä pitää aina vastustaa, mutta ei uskoa olemattomiin hyvyyden julistuksiin, niin kuin ei pahuudenkaan. Ei muutamista havainnoista kannata tehdä ihmisestä koko kuvaa. Olen väkivallan vastustaja. Jo hermojärjestelmän toimintaa lukemalla opin, että ihmisessä on sekä tahdonalainen, että ei tahdonalainen hermojärjestelmä. Kun väkivaltaa tehdään, ei tahdonalainen vahvistuu, mihin ei voi vaikuttaa tahdolla, muisti kehittyy psyykkisen puolustuksen kautta, ja pian ollaankin siinä pisteessä, että mieli on jakautunut, ollaan kinesteettisen muistin orjia. Eipä ihme että psykiatriopettajani sanoi, 97 % on tämän alaisia. Enkä näe tästä muuta ulospääsyä, kuin yksilöitymisen kautta kehittämisen, kyvyn tunnistaa ja muistaa asioita, eikä ajatella niin kuin lauma, ehdollistuneena yhteisiin järjettömiin näkemyksiin ja uskomuksiin. Kaikkea ei voi muuttaa persoonallisuusongelmiksi, ihmisen hyvyydeksi ja/tai pahuudeksi. On tunnustettava, mitä oikeasti tapahtuu sekä tehdään ja siitä saa kertoa, se ei ole persoonallisuushäiriö. Vallanhimoitsijat estävät tapahtumista kertomista. Jos on tehnyt kaikkensa, suuttumalla, puhumalla, kertomalla, asettamalla rajat, ollen asiallinen, huomioiden muita, mutta yhteisöllä on kaiken ylitse menevä valta rankaisumenetelmin, yksilöllä ei ole mitään tehtävissä, kun yhteisö määrittelee ja asettaa ehdot yksilön olemiseen ja elämään kaikessa ja kuljettaa niin valhetarinaa kuin tulkintaa toisesta ilman kohteena olevan oikeudella ilmaista itseään. On myös huomioitava, ettei yksilö ole aina se, joka tekee väärin. On asioita, mitkä ovat ihmisille liian vaikeita käsitellä, ei ole tarpeeksi tietoa ja kykyä. Yksi psykologian opettajani kertoi, kun hän seisoi bussipysäkillä. ”Kuuntelin 10 minuuttia, kun tuntemattomat sivussa haukkuivat psykologeja.”

On parempi pysähtyä miettimään omia arvojaan, tekoja ja toimintaa. Joskus joku syyllisti minua, kun sanoin, että odotin hyvää kohtelua. Hän totesi sen odottamiseni ongelmaksi, syyllistäen minua, että se on väärä. Näin käy, jos emme kanna vastuuuta omista teoistamme. Toinen ystäväni lohdutti, ”eihan se ole edes vaatimus, se on hyvä tapa ja ystävällisyyttä”

Raija