TAPAUSKERTOMUS

 

Asiat eivät ole helppoja, tunteet eivät ole helppoja, mutta ne on elämää, jota on vain elettävä. Joskus käy niin, ettei jaksa elää ja päätyy itsemurhaan, jokaiselle toivoisi elämänoikeuksia. Olen pettynyt tähän kunnioittamattomuuteen, elämää ei kunnioiteta ihmisessä, erityisesti sen psyykkistä puolta, sydänkohtaukset tuntuu kuin nousevan kunniankierrokselle, näin paljon minä kärsin ja kestin.

Kerron nyt tositapahtuman, kuvatakseni sitä miten vallan avulla nujerretaan ihminen elämänhaluttomaksi. Yhteisö on toinen, missä tämä on tapahtunut, mutta kerron sen päiväkotiyhteisön kautta ammatit muuttaen, ettei yhteisö olisi tunnistettavissa. Siellä missä kolme on kokoontunut, siellä on Jumala läsnä, sanotaan, siellä voi olla myös pahuus ja valhe läsnä. Menneisyydestä on hyvä joskus etsiä viisautta, niitä on hyvä tarkastella monesta näkökulmasta, mutta uskallettava myös kysyä, onko ne totta, kieltämättä totuutta ja tapahtumia, niistä voi ottaa oppia tähän päivään. Tällä tarinalla haluan tuoda esiin sen, kuinka tutkitessamme ajaudumme tarinoiden kautta valheisiin, joissa uhrataan ihmisten elämiä, vallan avulla, valheilla ja vastuuttomuudella.

Tapaus:

Lastenhoitaja oli huomannut, että toinen hoitaja kohteli epäasiallisesti yhtä lasta, syytti ja nöyryytti lasta julkisesti toisten lasten nähden ja se aiheutti sen, että lapset alkoivat myös kohdella huonosti lasta. Viimeinen pisara lastenhoitajatarkkailijalle oli se tapahtuma, jossa toinen poika potkaisi toista naamaan niin, että verta tuli nenästä. Valvova ja vastuussa oleva lasta syrjivä haukkui potkittua, ”mitäs menit pyytämään leikkiin, anna olla toisen rauhassa”. (huomiointini on ollut näissä asioissa ollessani töissä päiväkodissa, lapsia kohdellaan eriarvoisesti kotiperän tai syntyperän mukaan tietyissä asioissa, kuten kaltoin kohtelu. Kaltoin kohtelua ei voi yleistää, mutta sen voi yleistää, että asioita salataan) Tämä oli liikaa asiaan kiinnittävällä hoitajalla, ja hän meni johtajan luokse ja ilmoitti potkaisusta.

Johtaja: ”Sinä et puhu tällaisista asioista, koko päiväkodin maine menee, jos puhut kenellekään, saat potkut ja lähestymiskiellon päiväkotiimme. Haastan sinut oikeuteen, sinä olet ymmärtänyt ja nähnyt väärin”.

Henkilökunnalle johtaja ilmoitti, että asiaan puuttunut henkilö on epäasiallinen, ymmärtää asiat väärin ja he uskoivat johtajan puheet, tottelivat.

Sitten tunnetaso. Kun työntekijät menivät kerrotun tarinan ansaan ja tottelivat sokeasti johtajaa, mutta toisaalta tiesivät, että tällaista epäasiallista kohtelua oli, heille syntyi häpeää asian salaamisesta ja heillä oli myös tieto työohjeissa, että näihin on puututtava. He eivät enää pystyneet kohtamaan asian paljastanutta henkilöä ja sulkivat pois mahdollisuuden olla yhteydessä häneen. Kun johtaja oli tarinan avulla harhauttanut työntekijät, he joutuivatkin valheen vuoksi häpeään ja uhrasivat paljastajan. Paljastajaa syytettiin ahdistuksen, syyllisyyden ja häpeän tuottamisesta, kun omat tunteet nousivat pintaan valheeseen uskomisessa ja se oli synnyttänyt nämä tunteet. Se on mielen ominaisuutta, sillä se pieni lapsi sisällä sanoo, ole vilpitön, mutta aikuinen lankeaa ansaan ja toimii julkimaineen alaisena, tekee itselleen karhunpalveluksen ja syyllisyyden sekä häpeän kantaa leimattu uhri. (Aina ei tunteet synny valehtelusta, joskus omien ihanteiden toteutumattomuudesta, ahdistusta kaltoin kohtelusta jne., myös tiedostamattomuudesta ja kykenemättömyydestä käsitella ja ymmärtää asiaa, miten ne syntyy)

Niin asia jäi käsittelemättä, asian esiin tuonut hoitaja sai potkut ja työntekijät eivät enää halunneet kohdata häntä. Lopulta hoitaja teki itsemurhan.

Päiväkotityössäni sain todella nähdä, että asioita salattiin, huonoa kohtelua ei saanut tuoda esiin ja esille tuoja häpäistiin. Sitä esiintyy kaikkialla, se on yhteisöjen opittua tapaa. Tutkimuksissa on todettu, että yhteisöt, joissa on liian korkeat ihanteet, syrjivät eniten, kuten kirkot ja koulut.

Tässä maassa näyttää olevan yleisesti hyväksytty tapa, että asiat salataan ja mainetta suojellaan, halutaan virheetön kuva. Näyttää siltä, että tämä on sekä uskonnollinen tapa, että ihmisyyteen liittyvä ongelma, suojautumismekanismi. Se on kuitenkin asia, josta ihminen voi nousta ylös kohti rehellisyyttä kohtuuden huomioiden. Häpeän alle jääminen ja suojautuminen on inhimillistä ja luonnollista, mutta en voi hyväksyä epärehellisyyttä ja ihmisten elämän tuhoamista. Niin monia keskusteluja olen tästäkin kuunnellut, mutta asian ytimeen ei päästä, kerrotaan ihmisistä keskustelukykyisinä, ei rankaisevina, itseään tutkimattomina ja hierarkkista valtaa käyttävinä. Ei puututa ongelmiin, vaan puhutaan tavoitteiden kautta, niitä ylläpitäenkin. Pyydetään anteeksi kauniisti, hymyillään, puhutaan kauniilla äänellä ja kävellään ihmisen yli.

Raija