TAITEIDEN KIISTELYSTÄ

 

Taiteista kiistellään varmaan joka maailman kolkassa, niitä tuhotaan ja palvotaan, mitä ne saisi olla ja mitä ei, mitä saa kuvata, ja mitä pitää kumartaa, eri tyylejä löytyy jo ikiajoista alkaen luolakiviin piirrettynä. Olen vapaan ja totta olevan taiteen kannalla, se saa kuvata eri asioita, antaisin sille itseisarvon, sillä pidän sitä oppimisen päälähteenä havaitsemiselle, totuuden ja todellisuuden etsimiselle, totta kai ihan tavallista elämää ja todellisuutta, esim. luontoa ja ihmistä. Taide on ensisijaisesti oppimisen lähde, ihmiskuvan ja maailmankuvan luomista, ja jälkihoitona rikkoutuneen mielen avustamista takaisin mielikuvitukseen. Terve mielikuvitus kuvittelutaitona on eri asia kuin psyykkisestä puolustuksesta tullut ja väkivallan kautta kehittynyt ja yliaistimuksista syntynyt.

Pahan traumani avasin yli kolmekymmentä vuotta sitten kirjaksi. Se sai heti tappotuomion, koska siinä oli unenomaista, siinä oli satua sekoitettuna, koska kuvasin minuutta, ja saduissa kuvataan sitä. Oli kuvattu asioita, jotka olivat tabuja. Siellä oli Jeesus ja Jumala, koska olin sitä oppinut lapsuudessa. Tehdessäni olin taantunut psyyken kokemuksessa lapsuuteen, etsimään todellisuuttani ja kokemuksia. Kirjan kirjoittaminen oli taideterapiaa.

Totuuden etsijät taistelevat vallasta, mikä on totta ja mikä ei, ja he haluavat vain oman totuutensa totuudeksi ja näkyviin. Totuus voi muuttua, se on myös tieteen tehtävä, kun toisin todistuu. Tärkeää asioita arvioitaessa on huomata merkitys, mihin se liittyy, eikä tehdä koko kulttuurista tai taiteen eri lajeista epäkelpoa.

Oma ”taideteokseni” oli psyykestä tullutta kuvailua kaunistamisena, koska psyyke tarvitsi sitä palautuakseen traumakokemuksesta. Se oli pääosin mielestä autenttisesti syntynyt, ei tietoinen prosessi. Moni sortui kuvittelemaan, että ajattelen myös samoin, että havaitsemiseni on myös jokseenkin kuviteltua. Mutta ne ovat aivan eri asioita, moni masentunut havaitsee erittäin selkeästi ja tarkasti, ei aina ja jatkuvasti, sanoi yksi psykiatri luennolla.

Hoitiko taideteos psyykeäni, hoiti ja ei, mutta siitä ei tullut tarpeeksi vahva, sillä sain häpäisyä, mitä sinä hullu kirjoitat, oletko uskovainen, kuvitteletko olevasi Jumala, olet täysin lapsellinen, satuja, ja psyykeni romahti myöhemmin. Psyyken romahtamisen syy oli se, että suuni suljettiin, sinä et puhu tästä, se ei ole oikein, itsemääräämisoikeuteni murskattiin, rankaisuja, tuomiota ja häpäisyjä sateli niskaan, ja kun puolustaudun, sain lisää niitä. Valta oli juuri se asia, josta ei puhuta monissakaan tieteen julkaisuissa, kun se riistetään täysin, mutta riistäjät eivät kerro tehneensä mitään väärää. Psyyken ongelmiin etsitään syitä pääosin persoonallisuudesta, ei teoista. Kannattaa lukea psykiatrian historiaa, siellä ihminen, joka ei kykene tappamaan, on mielisairas, mutta se ei ole koko totuus, psykiatria on mennyt myös eteenpäin.

Häpäisijät ja toisia kunnioittamattomat eivät tunne vastuuta teoistaan, vaan syyllistävät uhria, oireina näkyy asioiden salailua. Usein he sekoittavat hyökkäyksen ja puolustuksen. Sitä tapahtuu jopa valtioiden tasoilla, Venäjältä tulee viestiä, kuinka muut hyökkäävät, kun he itse hyökkäävät. Tämä sama näkyy monissa yhteisöissä ihmisten välillä.

On vastuutonta etsiä ihmisen/yksilön totuutta, hänen todellista olemustansa ainoastaan käyttäytymisestä, kirjoituksista ja/tai kuvauksista. Ihminen on muuttuva ja usein nuo ”totuudet” rakentuvat mielikuvitukseen, minkä toiset luovat ihmisestä, mikä on psyyken ominaisuus, kun kohtaa syyllisyyttä hierarkkisoituvan vallan avulla. Pääsääntöisesti uhri syyllistetään, koska se on kulttuurinen tapa uskonnoista tulleena ja mielen opittuna ominaisuutena uhrata sisäinen itse ja uskoa vain jossakin ulkona olevaa.

Unet ovat yksi itsetutkiskelun lähde. Carl Jung, psykiatri ja pitkän linjan psyyken tutkija on ehkä pisimmälle mennyt näkemystensä luomisessa. Hän sanoo kuitenkin, että unet ovat aina yksilön itsensä tulkittavissa ja tieteen vaatimusten mukaan hän etsii yhteisiä piirteitä, yleistettävyyttä. Pääteos on Symbolit, piilotajunnan kieli. Jungia syytetään uskonnollisuudesta. Koska hän oli ihmisenä lukenut, hänen ajattelussaan näkyy kognitiivinen lähestymistapa. Yksi minua puhuttelevimmista olevaisesta oli arkkityypit, joita hän kuvaa yhtenäisiksi ihmisillä, vertauskuvallisena, eli metaforana. Tällöin tuo unikuva selitetään itselle, mitä se voisi kertoa. Yksi arkkityypeistä oli kala, mitä esiintyy juuri paljon uskonnollisessa kirjallisuudessa. Näin usein unessa itseni kalan muotoon muuttuneena kehollisesti, kun olin menettänyt minuuteni, ja hahmotus hävisi. En ollenkaan ihmettele, jos monet näkevät, vaikka mustekalana itsensä, kun minuudessa ajattelutoiminnat seikkailevat.  Unikuvat kertovat sekä tunnetason että kehotason ilmentymää kokemuksessa. Mustasukkaisuus, kateus, ja pelot menetyksistä ovat ehkä vahvimpia. Joskus näin unen, jossa lapseni ryöstettiin kasvatettavaksi erilaisen aatteen mukaisesti kuin arvoni olivat, koska niitä pidettiin arjessa väärinä. Kovan stressin aikana aivoni lähtivät lentelemään maailman pääkaupungeissa. Kateellinen tai mustasukkainen kaveri voi unessa tulla viemään sinun omia asioitasi. Unia voi luokitella, pelko, toive, konkretia. Pelkounissa tapoin sapelilla suuren armeijan, kun olin yhteisön alistama ja sain siitä voimaa vastustaa heitä.

Tajunnasta on monenlaisia teorioita, yksi niistä on ylitajunta, tajunnan olemuspuoli, mikä tulee esiin, Viktor Franklinin ajatuksissa. Timo Purjo sanoo, ettei alitajunta olisi Jungin ja Freudin käsitteistöstä tulleita. Frankl ajattelee, ettei psyykeä ja henkisyyttä tule sekoittaa, ja olen tästä samaa mieltä, mutta eri mieltä siitä, että ihmisellä toimisi aina ylitajunta, se on jo pidempään ajatuksillaan toimineen kognitiivinen kyky, myös psykologian tutkija Tony Dunderfelt puhuu ylitajunnasta ”Elämänkaaripsykologia” kirjassaan. Ylitajunnan keskiössä on tarkoitus, ja se on uskoa ja kykyä ratkoa vastaan tulevia ongelmia oppien tai toimien. Missään en ole kuitenkaan kohdannut tajuntansa menettäneiden teorioita, niitä luokitellaan vain psyykkisiksi persoonallisuuksiksi ihmiskuvan avulla. Liikaa psyykkiseen puolustukseen joutuneen aistimukset hajoavat, eikä niitä saa koottua, tunnesitoutumisen kautta persoonallisuudeksi kehittyneet voivat tulla pakkomielteiseksi ja tunneskeemoina häiriöisiksi.

Erottelen tajunnassa tietoisen, tiedostamattoman ja tajuttoman, jossa tajuton ihminen menettää hahmotuskykynsä kehoon ja havaitsee vain kehostaan tai ajatuksistaan osan, muistista on tippunut osia pois, kokonaishahmotus häiriintynyt. Se ei aina ole dissosiaatiota, mikä kehittyy traumaperäisesti, vaan minän puuttumisesta johtuvaa, ei ole lupa havaita asioita, joista on kiinnostunut, koska ympäristön ihmiset kokevat ne vaarallisena, paljastuksina ehkä itse tekemistään pahoista teoista ja rankaisevat julmasti. Tiedostamattomassa syntyy tunteet, tietoisen tunteet ovat menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kautta kokemuksia, alitajunnasta muistan jonkun sanoneen, se on yhteisössä kiellettyjen asioiden piiloon laittoa.

Valitettavasti totuudenetsijät ovat usein ongelmien taustatekijöissä, ne totuuden etsijät, jotka alistavat toiset omiin näkemyksiin. Mitä enemmän alistamista, väkivaltaa ja itsemääräämisoikeuksien riistoa esiintyy, sitä enemmän tarvitaan taidetta korjaamaan ongelmia. He, jotka aliarvioivat taiteen merkityksen, he itse asiassa tuomarielkein luovat paineita juuri lisääntyvään taiteeseen. Taide ei saisi olla itsetarkoitus tarkoituksettomana ja merkityksettömänä, vaan oppimisen ja kehittymisen väline. Me tarvitsemme taidetta itsemme syttymiseen henkisellä tasolla yksilöinä, ja yhteisöllä tasolla yhdistämään meitä.

Joku luo taidetta, joku tiedettä selittäen totuutta, tehden siitä teorioita. Totuudelle on annettava rauha olla, sitä ei voi vangita, sillä salattuna se kääntyy itseään vastaan, hyväksymällä totuuden, ymmärrämme sitä paremmin. Jos alistamme muita uskomaan omaa totuuttamme, se hävittää toisten totuutta ja menetämme sen.

Aistihavaitsemisen lupa ja mielikuvituksen oikeudet ovat oppimisen suojaamista ja taiteen avulla vapautumista ja toisaalta kaltoin kohtelun lisääntyessä liiallinen mielikuvitus voi johtaa ongelmiin korjaavina hoitona. On viisasta estää kaltoin kohtelua ja suosia itsetutkiskelua, toista havaitessa esiintyy heijastaminen ja peilautuminen itsestä, ei aina, tarkkoja havaitsijoita on. Rikolliset haluavat, ettei asioita ei paljastu, vaan ne salataan, on aivan yleistä, että rikollinen ilmoittaa ensiksi, en ole tehnyt mitään. Usein mielenterveysongelmaiseksi ja persoonallisuushäiriöiseksi halutaan luokitella ihminen, joka ei alistu vallanpitäjän näkemyksiin, auktoriteetti toimii autoritäärisesti. Väkivaltaa harrastava näkee väkivallatonta ihmistä katsoessaan oman väkivaltansa ja todistaa sitä, ei aina. En voi sille mitään, että katson psykiatrien silmälasien kautta, 97 % meistä on jakautunut mielestään, uskon tätä enemmän opituksi, josta voi oppia pois vapauden kautta kokonaisuudessa olemiseksi, aivovaeltelulla. Moni persoonallisuutta tutkinut tunnistaa tämän ongelman vastakkaisuusteoriana. Monet persoonallisuusteorioista ovat kehittyneet ihmisten kokemusten todentamisesta, jossa on ollut valtaa, minuutta ja mahdollisuutta toteuttaa niitä.

Havaitsemisen oppimisessa tärkein rooli on mielen synnyttämän mielikuvan haltuunotto, sen saa harjoittelemalla, se on fyysistä aistihavaitsemista, taide edesauttaa sitä. Sen sijaan mielen syviin tajunnallisiin, ei tietoisiin kuuluu itsepuolustus, kun itseä uhataan/tuhotaan, nämä ovat unenomaisia ja vertasukuvallisia. Periaatteessa unet ovat myös uskon ydintä Jumalan johdatukseen sisäisen minuuden kehityksessä, ja myös psykoanalyysissa merkityksen syntymisen perusta, jossa on kokija ja kohde, tavoite ja subjekti, syvimmillään hajoaminen. Syntymästään saakka vapauteen kasvaneena ja taidesymbolien tavoittama ihminen vapautuu negatiivisista ja aistimuksia ehkäisevistä tunteiden ehdollistumista ja niiden vaurioittavista vaikutuksista.

Parempi luoda kuvaa maailmasta ja itsestään kuin siirtää ylimielinen kykynsä älykkyydessään toiseen arvioidakseen häntä ja luoda toisesta toisenlaisen totuuden kuin hän on. Ikuinen kiista siitä, mitä pitäisi kehityksessä enemmän huomioida, sisäistä minää vai kehollista, aistihavaitsevaa. Sanoisin, että vuorovaikutteisesti ja tasaisesti, sillä kehossa on tappajan/halkojan vikaa, kannibalismia ja narsismin piirrettä, jotka sitten ehdollistuvat tunteisiin. Sosiaalisten kenttien kontrollit, heijastusongelmat ja peilaukset, kun tuovat vain uusia kuvia, ei totuutta.

Liiku, laula ja leiki, luo ja ota vastaan taidetta eri muodoissaan, ne vievät kohti vapautta, kohti parempaa muistia, persoonasi ei tarvitse olla orja kulttuurin järjettömille pakotteille ja uskomuksille, persoonallisuutesi voi vapautua lihan ikeestä, ehdollistumista, rooleista, ja ihmisyydelle vieraista arvoista, jotka palvelevat systeemeitä, ilman tarkoituksia ja merkityksiä kohti hyvää. Huuda vaikka tuskasi kehosta ulos, silla vapaus on iloa.

Raija