ELÄMÄ ON PARASTA HUUMETTA

 

Olimme sosiaalialan opiskeluaikoina kolmen päivän vierailulla Virossa. Tutustuimme päihdehuoltoon, psykiatriseen hoitoon ja lasten suojeluun. Yhdessä keskustelussa pohdimme elämänvoimaa, sen korvautumista huumeilla. Sanoin, ”elämä on parasta huumetta”. Pian tämä levisikin moneen paikkaan iskulauseeksi. Ehkä se oli jo ollut olemassa, en vain ollut huomannut, sitä näkee mitä tarvitsee. Aloin hahmottaa omia elämänvoiman lähteitä. Minulle ne avautuivat lapsuuden kautta. Teinhän koko työurani pääosin lasten parissa, se oli vaikuttavin. En ole vielä päässyt lastentarhasta ulos, lapsiminästä en halukaan päästää irti, sillä siellä asuu voimavarani ja luovuuteni lähde. Lapsuuteni vietin suuressa perheessä, kouluajat olin ikäisteni parissa, tulin nuorena äidiksi, ja vain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta lapset ovat olleet aina ympärilläni.

Lapsuus ei ole arvostettua. 20 vuotta sitten YK:n lapsiasiantuntija sanoi, että lapsuus on menetetty. Itse olin elänyt suhteellisen vapaan lapsuuden, saimme harrastaa luovaa leikkiä, rajat olivat selkeät, tutkiminen kuului arkipäivään, sanakieltä harrastettiin kohtuudella, ja pelkojakin kohdattiin, mutta pääosin oli turvaa ja luottamusta aikuisiin.

Salatumpaa lasten kaltoin kohtelua kohtasin sivistyksen oppigurujen korkeimmalta taholta hienovaraisena väkivaltana, kuin piilo-opetusta, mitä en edes sivistykseksi luokittele, pakko-oppimista. Äitejä aliarvostettiin, lapsia vainottiin pahana ja juuret löytyivät usein psykiatriasta, keskeisimpinä piirteinä lapsikuva, jossa lapsi on paha, mitä vuosikymmenet sitten psykiatrit julistivat. Ihmiskuvassa monet kristityt julistavat asenteitaan, ihminen on syntinen ja paha, vaikka Jeesuksen mukaan syntyessään lapsi on viaton. Naisvihaajat käyttävät törkeää kieltä naisista ja äideistä, joissa on pitkät historialliset juuret.

Poliittinen ja ideologinen taidekin tunkee ulos monista paikoista, aatteita kuljetetaan salaa, milloin minnekin.

Leikkiajan lapsuudessa tulee olla riittävän pitkä, ettei tunnelukot eli skeemat valitse elämän suuntaa, vaan kuljemme oppimisen suunnassa, muutoksen viisaassa virrassa. Tunnelukkojen ehkäisemisessä auttaa parhaiten lapsen itseilmaisuoikeus, jota opetuksessa autetaan eri menetelmin, musiikki, kuvat, sanat tmv. Jos tunteita ei saa ilmaista ja itseilmaisu jää vähäiseksi, tai joutuu elämään roolissa, tunnekokemus tulee esiin samantyyppisissä asioissa ja toistaa skeemaa samantyyppisesti, tuo sen näyttämölle, esiin vuorovaikutuksissa.

Näyttämölle tuonti on Erving Goffmannin sosiologista teoriaa. Juuri tämä on ongelmallista, kun yksilöt tuovat oman ongelmansa esiin heijasteina, ventovieraisiin ja/tai muihin läheisiin, ja taustalle jää se, joka ei anna yksilölle ilmaisuoikeutta, halveksii ja/tai kahlitsee muottiin niin, että se vaurioittaa, eikä saa korvattua muualta. Monet eivät tiedosta ollenkaan heijasteongelmaa, ja syyttävät muita, sekä kohdistavat vihan heihin, ei vihan synnyttäjään, koska hän voi olla julma ja ei ota vastaan ollenkaan toisen palautetta, se voi olla aate ja oppi ihmisyyttä halveksien. Kaikki ei kuitenkaan ole heijastetta, on myös totta olevia asioita, havaitsemista pitäisi arvostaa, eikä psykologisoida kaikkea mielen kokemuksen kautta. Mielenterveystalo.fi sivuilla määritellään harha-ajatukseksi ja kuvitelmaksi se, että tehdään pahaa. Jos kertoo siitä, että on tehty pahaa, tai epäilee tehtävän, pitäisi olla todellisuuden näkemistä eikä harhakäsitys. On outoa väittää, että pahuutta ei ole, eikä pahaa tehdä. Erotella voi, onko se pelkoa vai toteamista.

Usein syytetään vanhempia siitä, että he eivät ole läsnä ja kasvata, ja kurittomuus vallitsee niin olemisessa, ettei keskittymistä syntyisi. Ehkä se ei aina ole läsnä olemisen funktio, mikä on kyllä tärkeää, mutta voi olla liiallista, jopa tunkeutumista lapsen kokemuksiin muuttamalla niitä. Varhaislapsuudessa lapsen on kuitenkin oltava oppimassa mielikuvituksen kautta ajatteluaan ja keskityttävä siihen, eikä ainoastaan vanhempien ohjaamissa arvolatautuneissa tavoissa. Keskittyminen vaatii rauhan ja olemisen oikeutta olla itsekseen, leikkiä, tutkia, havaita, ja harjoitella, jossa ajattelu ja kokemukset jäsentyvät ja keskittyminen luo itseään olossaan.

Tunteita pelätään turhaan, ei niitä jatkuvasti synny, kuten ei merkityksiäkään. Luovuuttakin yritetään estää, ei luovuuskaan koko ajan pursua, ei luovuudella tule mahdottomia luoda, jossa kaikki ymmärrettävissä oleva katoaa tietotulviin ja epämääräisiin kuviin.

Leikki on tie vapauden väylälle, luovuuden esiaste mielikuvien syntymästä. Jos leikkiä on liikaa, se voi edesauttaa tunnelukkojen syntymää, jos sitä ei saa siirrettyä toimintaan ja ajatteluun, sanakieli tuo olemiseen kestävyyden ja hallitun rakennelman mielessä rönsyilevistä mielikuvista. Lapsen kehitys mielikuvien syntymiseen on turvattava riittävän pitkään kehitystason mukaan, että kehykset ajattelun rakenteisiin vahvistuu ja lapsi saa kokea ilon itsestä. Tätä tukee fyysinen endorfiinin tuotanto, fyysisyydestä syntyvä oksitosiini eli rakkaushormoni, mielihyvän tuotantoa, tämä tulee leikeistä, luovuuden tuottamaa iloa, jonka mielikuvitus synnyttää.

Raija

 

ULKOISTETTU IHMINEN

 

 

Tuntuu siltä, että kaikki ulkoistetaan nykyään pois itsestä, pois tunteista, sillä asiantuntijat osaavat nähdä kaiken paremmin kuin sinä itse, sinun tunteesi, sinun kokemuksesi, sinun olemuksesi. Sinulle toitotetaan, ole oma itsesi, mutta sitten muut ryöstävät kuin riivaajat sen tässä psykologisoituneessa maailmassa vallan avulla omansa näköisiin tulkintoihin. Kuuleminen on oikeasti kova sana ja sitä kokee harvoin. Mutta sanonpa heti aamutuimaan, että suurin ja vaikuttavin henkilö, joka on pysynyt itsessä, on Jeesus. Vaikka en ole uskovainen, annan arvon totuudelle, jossa tuodaan esiin oleellisia asioita ihmisyydestä. Vaara on siinä, että ei osata tutkia itseä, vaan samaistutaan, totellaan ja toistetaan toisen sanomaa, eikä itse persoonallisella tasolla tutkita ja koeta asiaa, tietoisuus seisoo muuttumattomana etuaivolohkolla. Mutta mitä ulkoistetun maailman ihmiset ovat tehneet hänestä, alkaneet palvoa ja toistaa hänen sanojansa, sisäistämättä hänen sanomansa ytimiä itseyden löytämiseksi. Jeesus meni koko ajan itseensä Jumalan avulla, se on myös psykoanalyysin, syvätunteiden oppia, ottaa haltuun oma itse.

Ole aina oma itsesi, se on estetty joukkovallan ja vuorovaikutuksen tapojen kautta tieteellisten menetelmien avulla. Luin joku aika sitten kirjan, Narsistit vankilassa, mikä on erittäin suosittu kirja, ja ihmiset uskovat siihen kuin pyhään Raamattuun, onhan se oikeuspsykologin kirjoittama. Kirjassa on kuitenkin huomattavia puutteita mielen toiminnan suhteen. Se kertoo vain tuloksista, joita narsisteilla on, mutta ei kykene selventämään syyseuraus suhteita, mikä on tieteen perusvaatimus. Se on juuri sitä, kun etsitään vikoja vain ihmisen persoonallisuudesta eikä huomioida mitä ihmiselle tehdään, kuinka häntä kohdellaan. Toki kirjassa on niistä jonkin verran mainintoja. Kirjan totuutta ilmentäväksi asiaksi voi sanoa, että se kuvaa kaikkien yhteisöjen piirteitä vallan vaikutuksesta. Minä en ole nähnyt vankien maailmaa, enkä elänyt heidän keskuudessaan. Olen ehkä nähnyt pari pahasti narsismiin sairastunutta, yleisesti ottaen heitä on runsaasti ihmisten joukossa. Toisaalta tuo kirja kuvaa sitä mitä on jokaisessa yhteisössä, pahuus on puettu hyvyyden kaapuun, ja valta on sen rakenne, mistä sitä suojellaan.

Psykoanalyysi eli syvätunteiden oppi kiellettiin Suomen yliopistoissa 1980, en tiedä vieläkö sitä kielletään, mutta en jaksa ottaa selvää, sitä opetetaan yksityisissä laitoksissa. Tämä kielto on Venäjän oppimiskäsitysten mukaista valtaa, suorastaan ihmisen hyväksikäyttöä.

Suomessa on paljon mielenterveysongelmia, ja tunteiden häiriöitä, lapset eivät sitoudu tunteiden kautta oppimaansa, eivätkä tunnista omia kokemuksiaan, koska kaikki on ulkopuolisten paradigmaa, havainnointia muiden toimesta, ikään kuin he näkisivät paremmin sinun tunteitasi ja kokemuksiasi kuin sinä itse. Lapset romahtavat henkisesti, koska heidän syväitseys on viety muiden tarkkailun ja havainnoinnin totuuteen, he eivät saa olla oma itsensä. Tämä tulee paljon koulutuksista, markkinoinnista, kaikki pitää ostaa, lunastaa, ja ansaita, muuten et ole hyväksytty. Ihminen on ulkoistettu kuluttamiseen. Tietoisuuden kehittäminen on tärkeää vapautta menettämättä. Yksistään sitä, että yhteisössä mielikuvien kulkemisen syntymekanismeja ja rakenteita pysyvyydessä ei tunneta eikä niitä ole paljon tutkittu, pitää yllä mielivaltamekanismeja.

Kirjoita, laula, piirrä tai tanssi oma tarinasi, se vie aluksi sinua itsekeskeisyyteen, että saat yhteyden itseesi, että pääset tutustumaan itseesi ja sinä alat itse tunnistaa omia tunteitasi. Maailma on niin psykologisoitunut, ettet enää saa olla oma itsesi, maailman todellisuus ja havainnot siitä on käsitteellistetty vallan kautta, toimintoja ohjaamalla. Ensimmäinen teksti, joka asui silmiini tänä aamuna, oli lista, missä vietät, kulutat aikaasi, ainakin kaksikymmentä harrastusta henkilöllä. Ei sisälle omaan itseen pääse toiminnan kautta, se on apuväline, mutta itse löytyy syvemmältä.  

Läsnäolon ja itsetuntemuksen saavuttamiseksi oman elämän kertomus on tärkeimpiä asioita. En väheksy kirjallisuutta, elämänkertomuksia muilta, mutta ehkä tärkein asia on kertoa elämäntarina itsellesi. Usein romaanit ovat kuuluisuuksista, valtaapitävistä, joihin samaistuminen on vaarallisempaa kuin itsen löytäminen, sen pienen sisäisen kokevan lapsen löytäminen, tunteet.

Palveleminen ja tietoisuus, emme auta liian järjellisellä otteella, tunnetaso on huomioitava. Palvelemisen vaara on siinä, että tunkeudumme toisen mieleen ja/tai sieluun omine tuntemuksinemme, ja yritämme saada niitä omiemme näköiseksi, omien arvojen toteumaan. Ihmisellä on periaatteessa samanlaiset ehdot mielen, kielen, tunteiden ja kehon toiminnoissa, mutta sisältö ja kokemus on aina yksilöllinen.

Sinulla on oikeus tuntea omat tunteesi toisen niitä tulkitsematta, keskustelu voi auttaa jäsentämään kokemusta. Sinulla on oikeus kokea, mitä ympäristö tekee sinulle, reagoida, jos sinulla tehdään vääryyttä, tai kohdellaan väärin. Se ei ole dissosiaatiohäiriötä, jos olet reagoinut asioihin mitä sinulle tehdään, luodut leimat, jopa sairaudeksi diagnosoiden satunnaisten ja/tai yhden virheen vuoksi on rikollista. Sinulla on oikeus vaatia kunnioitusta ja velvollisuus kunnioittaa toisia. Kokemukseni mielenterveystyöstä on se, ettei kokemuksiani kuunneltu, sitä mitä tapahtui. Ei uskottu juuri mitään, tehtiin tulkintoja, jotka eivät olleet minun kokemuksistani. Ikään kuin luodut teoriat elivät omaa irrallista totuuttaan riippumatta siitä, mitä todellisuudessa tapahtui. Kenelläkään ei ole oikeutta mitätöidä tunteitasi, ja muuttaa tapahtumia toiseksi kuin ne ovat.

Liian usein yksilöllä oleva itsevarmuus ja itsetunto selitetään narsismin kautta itsetuntovajaukseksi, se on sitä, kun psykologisoidaan liikaa, yksilöä selitetään. Ei huomioida sitä todellisuutta mikä vallitsee, voi olla myös ristiriita oman ideologian vuoksi, halutaan nähdä esim. yhteisö vain hyvänä, joka ei tee pahaa ja selitetään esim., että yksilö kuvittelee pahan. Kun menetin yhteisövallan alla minuuteni ja kehonkuvani kokonaan, koska minuus ei voinut sitä hahmottaa, ja kun sitä ei saanut olla puheissa, tunteissa eikä teoissa, en tiennyt mitä olin, kehoni muuttui muodottomaksi, lyhyt, pitkä, litteä, suuri. Psykologiset teoriat usein näkevät asiat niin, että yksilöllä olisi normaalit vuorovaikutusmahdollisuudet ja vaikutteet toisiin. Reaalimaailmassa erilaiset suljetaan ulkopuolelle, eikä anneta osallistua vuorovaikutukseen.

Raija

KUULEEKO HÄN?

 

Kuuleminen on merkittävimpiä asioita ihmissuhteissa ymmärryksen synnyttämiseksi. Onko kuuleminen itsestäänselvyys? Saan tietoa fysiologisesta kuulemisesta, vasaroiden, alasimien ja jalustojen toiminnasta ja erilaisten muiden tekijöiden vaikutuksesta kuulon syntymiseen kuuloelimissä, fysiologiset tekijät, fysiikan lait ja toiminalliset edellytykset. On psykologista kuuloa, mutta mistään en ole saanut lukea sosiaalisesta kuulosta. En ole asiantuntija, minulla on ainoastaan lukiotason fysiikan, fysiologian ja kemian opinnot sekä anatomiaa ja oppimisen vaikutuksia oman elämän kauttakin, teknisestä ihmiskuvasta käsin. Opistotasoinen koulutukseni oli ihmistieteitä. Psykologisen kuulon ymmärryksessä näyttää olevan ihmiskäsitys, jossa yksilö itse valitsee, hänellä on halu ja tahto mielensä ominaisuutena, sosiaalisia ehtoja ei ikään kuin nähdä, ja ihmiskäsitys voi viedä harhaan, tunne-elämä ei välttämättä selitä kaikkea, se voi yksipuolistaa. Fyysiset periytyneet sairaudet ovat eri asia kuin tässä puhun, joiden vuoksi kuuloa ei ole, näkeekö lääketiede liikaa sairauksia kemian takaa, tai aineenvaihdunnan aikaansaamana kemiallisina reaktioina monimutkaisessa eritys ja aineenvaihduntajärjestelmässä tunteiden ja mielen vaikutteina, mutta en ole lääkäri. Sosiaalisen kuulon vaikutus terveyteen on mittaamaton.

Nuoruudessa menetin osittain kuuloni väkivallan vuoksi, alle kolmekymppisenä, koska ympäristö halusi salata luodun valheensa tai ei saanut siitä tietoa salaamisen vuoksi. Virallisia teitä pitkin en saanut apua, päinvastoin, rikos oli niin häpeällinen, että se vaiettiin kaikkialla, eihän muut aiheuta mitään pahaa, se on yksilön mielen harhaa, vain itse voi muuttua, tuo Jumalaksi luotu totuus.

En tiedä, onko korvalääkäreillä erikoistietoa ja/tai tutkimuksia ja/tai käsityksiä sosiaalisesta kuulosta, mutta tietoa siitä en ole löytänyt. Professori Hervonen opetti joskus, että aistit tarvitsevat jatkuvaa liikennettä, pysyäkseen terveenä. Sosiaalisessa kuulossa tämä estyy, ympäristö alistaa ihmisen pakkokuulemiseen, kuulemattomuuteen ja/tai hiljaisuuteen, joskus ihminen voi itse valita, uskon, että vauriot syntyvät ulkoisesta pakottamisesta, mikä lienee tuttua myös -50 luvun koulumaailmasta. Kuulo on myös oppimisen näkökulma, vauva ja lapsi eivät osaa vielä riittävästi kieltä, kuljettaakseen tiedon virtaa tutkittavaksi, jossa toiminnallinen fysiikka ohjaa. Voi sanoa, että tämä ilmenee lasten sairauksina, korvatulehduksina lapsuudessa. Elimistön ominaisuudet ja toiminta vaikuttavat siihen, miten kuuleminen mahdollistuu. Yhteisön asettamat pakkonormit voivat viedä mielen ahdistuksen ehdollistumiseen ja mieli pidättäytyy ehtojen mukaiseen toimintaan. Elimistön toiminta on parhaimmillaan mielen ja tunteiden vapaudessa, itsensä ilmaisussa.

Sosiaalisen kuulon menetyksen aikaan puheeni oli vähäistä, mieleni ahdistukseen ajettu ja masennuksessa. Ikään kuin koko kuulon kehittymistä saattoi tarkastella keskittymisen kautta. Oli keskittyvä niin paljon olemaan ympäristön vaatimusten mukainen, että se tuhosi itsen aktiivisuuden, aggressio velloi mielessä, tuhoten aistimukset ja hajottaen, alkuun oli keskittyminen, mikä vei liialliseen lihasten jännittämiseen ja pidättäytymiseen, ettei aistimukset olisi ryöpsähtäneet ulos, lopussa mieli alkoi hajottaa. Sain todella julmat rankaisut, jos omaa tahtoa ilmeni, eleissä tai sanoissa. Niinpä vielä kolmekymppisenä kärsin korvaelinten liiallisesta keskittymisestä, kuin lapsenomainen kuuleminen, kun kieltä ei saanut olla, taantumisen ilmentymä. Korvakäytäväni kuivuivat ja raksuivat, voitelin niitä kerran vaseliinilla, mikä oli mieheni mielestä tosi hauskaa, minun korvakipuihini helpotus, tuo maalaisjärki tekee joskus omapäisiä hoitoja. Onni onnettomuudessa oli se, että lapseksi taantuminen toi ymmärryksen pohtia ihmisyyttä ja saada takaisin lapsuuden kokemukset mielessä, kehossa ja tunteiden osalta. Menneisyyden avaaminen on tie vapauteen, mielen luonnolliseen toimintaan, mielikuvituksen vapauteen, siihen, kun unet hoitaa mielenterveyttä unien kautta. Jotenkin lapsuuteen ja taantumaan meno on aiheuttanut terapeuttisen hoidon itsestään löytäessään lapsuuden kokemukset, mutta ei siihen ole viisasta kulkea koko elämäänsä, on ihmisoikeutta kokea onnistumista ja iloa elämässään ilman suurta kärsimystä, saada apua.

Kun ihmisellä on oma tahto ja halu, minuudessa voi kehittyä valikoivaa kuulemista psykologian mukaan, tiedon puutteen vuoksi, kiireen, oman tietoisuuden ja tiedostamattoman mielen toiminnasta niin hallittuna kuin hallitsemattomana. Sosiaalisessa kuulossa muistista tippuu osia pois, mieli lohkoo, häpeä pirstoo ja syyllisyys vaientaa, ja arvot määräävät mitä saa olla ja näkyä, mieli hajoaa, pelko ja rangaistukset johtaa.

Jos ja kun keskittyminen jatkuu pitkään, kuvittelen omalla fysiologisella näkemykselläni, että se vie yksipuoliseen elinten aktivoitumiseen, osan jäädessä syrjään toiminnallisesta vuorovaikutuksesta elinten välillä. Kun joku elinosa jää toimimattomaksi, kun valtasuonten/lihasten voima ottaa käytävät haltuun, saattaa pienten verisuonten toiminta estyä ja voi syntyä tulehduksia. Siihen vaikuttaa peritty fyysisyys, oppiminen ja toiminta. Näin ollen ympäristöllä, kasvatuksella, ja opetuksella on merkittävä vaikutus siihen, voiko kuulo toimia normaalisti. Sosiaaliset normit vaikuttavat ratkaisevasti siihen, voiko yksilö toteuttaa vuorovaikutuksellista toimintaa itsensä ja toisten kanssa, onko aistien käyttö yksipuolista, liiallista, suljettua tai liian vähäistä.

Näin ollen yksilön oikeudet ovat merkittävin asia, jolla voidaan estää fyysistä epätervettä toimintaa ja oppimista, vapaus, liikkuminen ja itseilmaisu ovat arvoja, joista ei voi luopua.

Raija