KASVATUKSEN ARVON LASKU LEIKIN KATOAMISEN MYÖTÄ

 

 

Tuntuu siltä, että kasvatuksen arvot, vaikutukset ja opettaminen ovat päätyneet arvottomuuteen, koska niissä näyttäytyy vaurioita, joita ei pystytä selittämään johdonmukaisesti. Mikä on opettamista, mikä kasvatusta, mihin katoaa suuri määrä opetettuja asioita, kun kuljemme sivistyksen kehdosta kohti työelämää, sosiaalisuutta, kansalaisuutta, realismia ja mikä on useimmiten erilaista kuin olemme oppineet kirjoista.

Pidän vaikeimpina syinä oppimisen ongelmiin vajoamista biologiseen ihmisyyteen, nk. eläimeen (pidän biologista eläintä ihmiskuvauksessa psyyken puolustuksen tuomana) niin ettei tunne-elämän kehitystä ole huomioitu, tai jos se on huomioitukin, se on rusentunut uskomusten alle ihmiskuvissa, mitkä eivät ole todellisuutta, ja syyllisyydellä pelataan ihmisen oppiminen hallitsemattomiin itsen tekijöihin. Kasvatuksella ja opetuksella voidaan sekä kasvattaa että opettaa ihminen kohti tuhoa ja/tai eheytyvää minuutta kohti henkistä osallisuutta yhteisön kanssa toimimiseen.

Valitettavasti lapsen kehitystä ja olemusta nähdään liikaa aikuisten maailmankuvan kautta. Itse sain/jouduin palaaman näihin syntymekanismeihin taantuessani rajun väkivallan alla täysin tiedostamattomaan tilaan kehon ehtojen alaisuuteen.

Ellemme opi näkemään, analysoimaan ja tutkimaan lapsen mielen kehitysilmiöitä ilman jäätävää asennetta hyvä/paha akselilla, emme ymmärrä lapsuutta sen todellisista kokemuksista käsin. Niin yllättävän paljon puhe lapsuudesta on aikuismaailman kokemuksien kautta jäsentynyttä, aikuisten kieltä. Vahvin näistä näkemyksistä korostaa lasta tahtovana ja tietoisena teoistaan, kun voisi esim. lähteä avaamaan mielen ensiaskeleita toiston kautta. Toki tunnetaan se, että lapsi on matkiva ensimmäiset vuodet oppimisessaan. Mutta jos katsoo asiaa sisältäpäin, ja tutkii sekä mielihyvän että mielipahan kautta, kokemusta synnyttävänä sekä aistimusten toiminnan valossa, siihen sisältyy solujakautuminen, mikä usein aktivoituu ulkoa tulleesta väkivallasta. Voimme erotella näiden toiminnasta syntyviä seurauksia.

Päästäkseen irti tuosta mielen ominaisuudesta jakautua, lapsi tarvitsee pitkän leikkiajan, jolloin mielikuvat siirtyvät kuviksi etuotsalohkolle, ensin synnyttyään mantelitumakkeessa, unimielikuvien maailmasta ja lapsi alkaa katsella kuvia, mitkä hän jäsentää sanakielen kautta yhteiseen kieleen ymmärrettäväksi ja vuorovaikutukseen kokemuksen luomiksi voimavaroiksi kulkea kohti uutta ja tulevaa. Ensin on vain ymmärrettävä, ettei lapsen ajatukset ole tahdon kautta syntyneitä tavoitteita, vaan odotuksen tilassa kasvavia mielikuvia, joista rakennetaan jatkumona lineaarisia lauseita, ensin epämääräisinä kuvasanayhdisteenä, sitten kielen kehityksen myötä lauseita. Kehityspsykologissa tahdon nähdään alkavan kehittyä noin kolmen vuoden iässä, mutta yleisesti sen kuvitellaan olevan jo kehittynyt aina geeneistä alkaen.

Jos liian varhaisessa vaiheessa sanakieleen opetetut jättävät taakseen mielen ja kokemukset eivät ehdi jäsentyä tietoiseen, eikä kokemus tiedostamattoman osalta tule tietoiseksi ja syntyneet tunteet avaudu. Näin itsetuntemus jää kehityksessä jälkeen ja sanakielen kautta kehittyy enemmän uskomuksia. Aina on kuitenkin mahdollista myöhemmällä iälläkin löytää takaisin syväoppimisen muotoihin ja erittelemään mielihyvän ja mielipahan eroja. Näin ollen leikki on tie, jossa lapsi pääsee irti tuosta mieltä jakavasta ongelmasta, jota väkivalta vahvistaa. Toistuvuus alle kolmen vuoden ikää on nähtävä ensin liikkeenä, jonka keho on tuottanut, ensin syntymäpuristus, lihaksen laukeaminen ja siitä liikkeen alku. Lapsi alkaa toistaa liikettä kehon tasolla, sitten mielihyväkokemukset syntyvät yhteydessä hoivaajiin ja vahvistavat hyvä olon tunnetta, kun tyydytystä syntyy kehollisesti ravinnon vaikutuksesta aivojen saadessa sokeria. Vuorovaikutuksen positiivisessa kokemuksessa hoivaajaan alkaa syntyä iloa kokemuksen kautta, mikä myöhemmin vahvistuu leikissä.

Kun vuorovaikutus hoivaajaan on positiivinen, lapsi oppii säätelemään tunteitaan niin, ettei mielen reaktiot aktivoidu liikaa, on rajat ja rakkaus ikätason mukaista ja oppimisesta tulee mielekästä. Jos ja kun hoivaajat käyttävät väkivaltaa, mielestä tulee ylihallitseva ajatteluun nähden, ja tunteet ottavat voiton, pommitus on kuin sota-areena, mitä lapsi ei pysty säätelemään. Nykyään katsotaan, että aivot kypsyvät käsittelytaitoisiksi vähän yli kaksikymppiseksi saakka ja se on juuri mielen kannalta ratkaisevaa kokemuksessa, ikään kuin jälkisäätelyä.

Maailma ei koskaan pääse pahuuden vallasta, jos yksilöllisiä itsetuntemuksen ja oppimisen väyliä ei avata, vaan oppiminen on valjastettu palvomaan järjestelmää, uskomaan sen kaikkivoipaisuuteen. Uskontoja ei tulisi opettaa ennen täysi-ikäisyyttä, sillä vasta tuon leikkimielen kehittymisen myötä yksilön erittelytaito mielikuvien, kielikuvien ja luovuuden välisessä yhteydessä on rakentunut niin, että yksilö tahdonvoimalla ottaa mielikuvat pelkomaailmasta haltuun ja alkaa itse analysoida, käsitellä ja luoda niistä ymmärrettävää kieltä yhteiseloon muiden kanssa. Näin mielikuvituksen ja toden ero selkenee. Mielikuvien haltuunotossa tarina on ihmisen hyväksi, se vie leikin maailmaan. Minulle tuo leikin maailma on vapautta kuljeskella aivoitusten saarekkeissa ja valita miten tarinan kertoo. Jossain vaiheessa, kun mieli ei ollut vapautunut, vaan väkivalta piti sitä pihdeissään, tarinat olivat toistavia, ja luovuus mielen kääntöpuolia kuvaava, kauneutta ja rumuutta, hyvää ja pahaa, ihanteita ja inhoa.

Valitettavasti maailmaa kehitetään siten, että tieto on erilaisia ideologisia taisteluita ja järjestelmien luomista, hallinnollista valtaa ihmisyyteen nähden, eikä ihmiset tule tietoiseksi tuosta vallasta pelon hallitessa ja riippuvuuksien riivatessa mieltä. Ilman erittelykykyistä mieltä, mielen vaikutukset ovat möykkyä, mikä mylvii ympäristöön epämääräisiä tekoja ilman ymmärrystä. Voi vain todeta, että järjestelmiä ja oppeja luovat tahot, mitkä eivät perustu loogiseen ymmärrykseen vaan tuottamisen satunnaisuuksiin mielen pommituksessa, eivät huomio yksilöllisiä kehityksiä vaan alistavat heidät tahtonsa alle.

Kuten Freud sanoi, rakkaus, leikki ja työ. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa peilautuminen tuo vääristyneet käsitykset ihmisyyteen. Kuuntelemalla ja kunnioittamalla ihmistä saamme todennäköisemmin totta näkevän ihmisen. Kun kasvatus on monin osin muotivirtauksia, 1980 luvulla harjaannutettiin analyyttiseen ajatteluun, mikä ei ole lapsen kehitystason mukaista huomioivaa, tai liikuntaan panostavaa, ja kuten minun kouluaikoina, vain kuulomuistia huomioiva. Eri aivon osien harjaannuttaminen vie pois dynaamisesti sisältäpäin ohjautuvaa oppimista.

Tiedon vääristely vie kaikelta pohjan.

 

Raija

Wikipedian määritelmää.

 

Kasvatus on vaikuttamista jonkun henkiseen kehitykseen. Kasvatus on tavoitteellista toimintaa, jonka tarkoituksena on muuttaa yksilön ominaisuuksia haluttujen päämäärien mukaisesti. Laajan näkemyksen mukaan kasvatus kattaa kaikki kasvattajan tahalliset ja tahattomat teot, jotka vaikuttavat halutusti yksilön kehittymiseen. Suppeampi näkemys rajaa kasvatuksen tietoiseen vähintään kahden ihmisen vuorovaikutukseen.

Koulutusta ja opettamista voidaan pitää kasvatuksen osa-alueina.

Kasvatusta tutkiva tieteenala on nimeltään kasvatustiede.