SE PANTA PÄÄSSÄ

Armeijassa, jota en ole käynyt, kysytään puheiden mukaan, tuntuuko päässä pantaa, kiristävää tai jotakin kummallista. Naisilta tätä ei kysytä koskaan missään, vaikka juuri naisilla on suuri vaara joutua pakkoroolin tuomaan liialliseen keskittymiseen syrjinnän vuoksi, kun taas miehillä se voi olla aseman ja vallan vuoksi syntyvää. Tämän kaiken taustalta löytyy keskittyminen vaadittavaan rooliin, joko itsensä valitsemana tai toisten pakottamana. Tämä on asia, josta yhäkin kiistellään, valitseeko ihminen itse, vai toistaako hän pakkoroolin vuoksi, molempia on. Tuo valintanäkemys tulee hypoteeseista, minkä usein mieskulttuuri on luonut valtaa pitäessään ja ihmiskuvan ollessa hyvä/paha akselilla, persoonallisuuteen tuijottamisena. Naisten alistaminen on yleisempää, mutta nämä ovat aina yksilöllisiä ja kulttuureista riippuvaisia. Ihminen voi puhua itse valitsevansa, vaikka ei valitse, ikään kuin todistaakseen olevansa kunniallinen ja kelvollinen ja saa siten hyväksyntää. On petollista ajatella, että ihmisen täytyy hyväksyä vain itse itsensä, se on kuin itsetunnon merkki, minulle toisten hyväksyntä on myös yhteydessä kunnioittamiseen, arvostan toisen näkemystä. Pakkoroolista hyvä esimerkki on uskontoon liittyvä huivin pitäminen, jota naiset sanovat vapaavalinnaksi, mutta eivät huomioi, että miehet ja naiset kontrolloivat heitä, ja rankaisevat, jos huivia ei käytetä, heidän valinta on pakon alla, ja silti puheissa kerrotaan itsevalinnasta.

Mikä se panta on? Minulle se tuli nuoruudessa pahan päälle hyökkäyksen vuoksi, minkä jälkeen minulta riistettiin itsemääräämisoikeus, enkä saanut puhua, vaan puheeni mitätöitiin ympäristön ihmisten taholta. Väkivaltainen hyökkäys toi kehoon vapinan ja pelon ja mieleen hajoamisen kauhun vuoksi, mikä vaan lisääntyi hyökkäysten jatkuessa pilkkana, jolloin itseä ei voinut hallita, puhe takelteli ja muisti ei toiminut. Viktor E. Frankl on puhunut kauhun ja kidutuksen kestämisestä ihmisen mielessä, hän ei ole huomioinut, ettei sitä ajattelun taitoa ja keinoa ole harjoiteltu riittävästi. Psyyke oli vienyt minut kauhutapahtuman torjuntaan, mielen keinoon suojautua, mikä oli selviytymisen keino rangaistusten vuoksi. Psyykellä on mielikuvitus keinonaan, mutta hermosto vaurioituu, ellei oma tahto ja halu pääse vaikuttamaan. Kun ihminen joutuu hylkäämään sisäisen itsensä ja keskittymään selviytymiseen, tahdosta riippumaton hermosto aktivoituu, ja se panta tulee pään ympärille, koska ääreishermosto on yliaktivaatiossa ja liikaa jännitteessä fyysisenä puolustuksena, ja se tuo pelon ja vapinan, niin ettei hallitse kehoaan ja ajatuksiaan. Keskittyminen johtuu siitä tuntoaistin tuomasta ongelmasta, jossa tuntee hermoston yliaktivaation, kuin muurahaisia kulkisi pantana ympäri päätä, verenkierron esiintymänä, hirveä hallitsemattomuuden tunne. Usein kehotetaan keskittymään, jolloin kuvitellaan, että keskittymistä syntyy ajatuksessa, mutta sen voi saavuttaa vasta, jos sisäinen itseys voi toimia, eikä keskittymistä ohjaa kehoärsytys, minkä voi ajatella olevan kuin kipua.

Yliärsytyksessä/aistimuksessa pelon alla kuuleminen estyy, mielikuvat hyppivät sekaisin päässä, ja itsehallinnantunne häviää ja mielikuvien tulvimisen vuoksi tulkitaan toisten sanoja. On tehtävä kaikkensa, että pysyy koossa. Näitä on selitetty valikoivaksi kuuloksi, yksilön tahdonalaiseksi toiminnaksi, mutta se on mahdollista vasta kun itseys on olemassa, ja yksilö voi käyttää valtaa itseensä nähden valiten. Kun ympäristön ihmiset antaa julmia rangaistuksia yksilön kuvitelluista aikeista, teoista ja sanoista, yksilön suojautumisessa keskittyminen on ei tahdonalaisen toiminnon alla, ääreishermoston alueella.

Menetettyään itsensä, sisäisen minuutensa, tunteensa ja itsensä hallinnan, keho alkaa oirehtia. Levottomuus ja hermostuneisuus on usein päällepäin näkyvää, mutta joskus kovaa kilpeä, ettei ihmiset enää huomaisi heikkoutta, on jo oppinut, milloin voidaan lyödä. Niissä yhteisöissä, joissa asuin ja elin, se tulkittiin valehtelijan ja ymmärtämättömän ihmisen merkiksi. Kun epävarmuus oli päälle päin näkyvää, ja sisäinen itse yritti nousta välillä pintaan, keho oli hyökkäävä, ja vahvasti esiintyvä, oireena oli särkyvä puhe, katkonaisuus ja muistin rakoilu, mikä sitten lopulta kehittyi vaikeaksi esiintymispeloksi häpeän myötä. Kun ympäristö havainnoi ja teki kuvaa minusta, tuo ”itsekkyyden” ilmentymä, sen esiin tuleminen oli asia, mikä havaittiin minussa, ei sitä hiljaista, joka vaipui yhä syvemmälle taantumaa kohti, itsen täydelliseen hajoamiseen. Hiljainen, mikä pääsääntöisesti olin, ja tekoni suuntautui toimintaan, siivoamiseen ja ruuanlaittoon ei tullut huomioiduksi. Hyvä havaitsija olisi nähnyt, kuinka päivä päivältä kulkeuduin kohti sikiöasentoa kumaruuteen yhä enemmän kehostani.

Kun ajattelen, että olen koko ajan pyytänyt apua lääkäreiltä vaivoihini, huutanut kuulemista ja asian näkemistä, lääkärit eivät ole siihen kyenneet, laihduttamista ja liikuntaa on tarjottu hoidoksi. Kehossani on ollut itsekkyyden merkkejä itsen pyrkiessä esiin ja se on ollut ihmiskuvaa, mitä kulttuuri on tuonut asenteena ihmisille. Mutta hylkääminen ja kuulemattomuus oli tuonut vihan, mitä ei saanut tuoda esiin tunteina, niin se lukittui kehoon, jäykkyytenä, kehon hallitsemattomuutena, ja puhe oli välillä kimeää, välillä ahdistuneen karhun huutoa.

Kun ajattelen tänä päivänä koulukiusattuja, sama ongelma näkyy kaikkialla asenteina. Kiusatun oireita ei osata lukea. Niitä on sekä kiusaajalla, että kiusatulla. Kiusaajat ovat hyökkäysvaiheessa, ja kiusatut usein vetäytyjän roolissa. Näistä pitäisi oppia puhumaan ja luottamaan, kuulemaan asianomaista ja opettaa tiedostamaan omaa käyttäytymistään, sen syitä.

Nuoruudessa psykologiystäväni ilmoitti, että olen maanisdepressiivinen. Pahimmillaan näistä kehittyy kaksisuuntainen mielialahäiriö, onneksi minulla oli niin vahva itsetunto varhaislapsuuden hyvästä hoivasta, ettei sitä kehittynyt. Kun ajattelen, että en saanut kuin yhdeltä psykiatrilta apua, mielenterveyden työntekijät eivät kyenneet havainnoimaan ja havaitsemaan asiaa, asia on vakava. Mutta onneksi yksikin riittää, vai oliko se sittenkin monen asian summa, opiskelu, näytteleminen, kirjoittaminen, itsensä analysoiminen, ja monien harjoittelujen summa. Nk. tavalliselta ihmiseltä sain vain yhden ihmisen osalta kuulemisen, satojen joukosta.

Raija