MIKÄ ÄRSYTTÄÄ?

 

Kun joku kävelee sinua vastaan, miten tunteesi tulvahtavat ja miten negatiiviseksi ja/tai positiiviseksi, onko mieli vai tilanne ratkaisevaa. Olen siinä mielessä hullu ihminen, ettei minulla synny aggressioita eikä mielikuvia, ennen kuin ihminen itse jotenkin vaikuttaa minuun, asennoilla, äänellä, teoilla, tekemättömyydellä jne. Aina ei ole näin ollut, vaan on aikoja, jolloin oman elämän tilanteet ja paineet ovat synnyttäneet ahdistusta, surua ja iloa, mutta olen ollut siinä mielessä onnekas, että olen säilyttänyt lapsen ilon ja ihmettelyn kohtaamisessa.

Joskus ei ole voimaa omien murheiden vuoksi kohdata lainkaan, kuulla ja nähdä toista, vaikka läheisen kuoleman vuoksi, mahdottomien huolien vuoksi, leipärahat loppu, avioero jne., mieliala syntyy masennuksesta. Masentuneena ihminen voi takertua pinnalla oleviin asioihin, ja syyttää sanomisista ja tekemisistä läheisiään. Tällöin kuulijalla on suuri vastuu ymmärtää, että surun ja syytöksen takana on enemmän masennus, kuin siinä hetkessä oleva tapahtuma. Joku voi katkaista välit kokonaan, kun alkaa syyttämään itseään. Me kaikki olemme herkkiä kokemuksissamme. Toki huono kohtelu myös nostaa pintaan mielipahaa kaikilla osapuolilla. Kun on käsitellyt omat kokemukset ja niistä syntyneet tunteet, kuuleminen on helpompaa, ja empatia toista kohtaan mahdollista.

Eräässä työyksikössä, jossa palveltiin aikuisia ihmisiä hoivan muodossa, johtaja ilmaisi aamupalaverissä, ”minä sitten inhoan sitä vaaleanpunaista pantteria”. Myöhemmin ymmärsin, että hän tarkoitti tiettyä asiakasta, jolla oli ollut vaikeita mielenterveysongelmia. Mikä tällaisen reaktion aiheutti, mikä jatkui negatiivisena asenteena pitkään, ja mitä hän johtajana kuljetti työntekijöilleen, oli surullista. Hänellä oli oikeus tunnereaktioon, mutta pitikö sitä kuljettaa vuosikausia asenteineen muille, olisi ollut syytä tutkia omaa asennetta, miksi mielenterveyspotilaat olivat hänelle inhon kokemus. Työelämässä pohdin sitä, miksi johtajilla oli aika paljon negatiivisia asenteita asiakkaisiin ja työntekijöihin, enemmän kuin nk. normaaleilla. Rekrytointiin olisi syytä paneutua ihmisjohtamisen parantamiseksi.

Kohtaamisen ongelmia pohdittaessa on hyvä muistaa erotella erilaiset vaikutteet eri asioista johtuen. Psykologisesti syitä voi etsiä omien kokemusten pohjalta, kohdattavan käytös ja tunteet, joiden pohja vaikuttumisessa on omissa kokemuksissa, kuten esim. halveksunta, ilo, kunnioitus jne. Ärsyttikö sittenkin kohtaamisessa se kohdatun ääni, mikä oli kitisevä ja samanlainen kuin anopin ensikohtaamisessa. Väkivaltaisessa kohtaamisessa ja väkivaltaa tehdessä pintaan nousee psyykkinen puolustus, jolloin ajattelu ja tunteet voivat hajota, ja hyökkää sekä puolusta fyysinen itsepuolustus ryntää areenalle. Aina näitä ajattelun aineksia ei edes ole, joskus on jo menty niin pitkälle, että lamaannus on päällä, eikä reaktioita synny.

Nuorena veljeni sanoi, että Raijalla on paksut käsivarret. Olin jotain 10 – 13 vuotias, jolloin ihminen on erityisen herkkä omaan vartaloon kohdistuvissa kokemuksissa. Se on näkynyt aikuisuuteen asti niin, etten ole ”iljennyt” laittaa päälleni hihattomia vaatteita.

Ohjeistaminen on yleistä ihmisten keskuudessa. Kohtaamisen elementit vaikuttavat eri tavoin riippuen siitä, mitkä ovat omat kokemukset. Kun ohje on tavoitteeseen nähden kunnioittava ja arvostava, ole läsnä, kuule, vaikuttaa se ihanteellisen tavoitteen kontekstissa synnyttäen arvostusta, kun taas kontrolloiva ohje ohjaa toisen vartioimiseen. Arvostava johtaa vapauteen ja valintoihin, kontrolloiva enemmän alistamiseen ja lukitsemiseen. Siirrämme menneisyyden kokemuksia uusiin tilanteisiin. Luin Saska Saarikosken twiitin aamulla, jossa hän kehui Sanna Marinia eilisessä Astudio haastattelussa. Ainakin 70 – 80 % hyökkäsi mollaamaan vastaus twiitissä Marinia. Vastauksista huomaa, kuinka odotukset voivat olla hyvinkin sidoksissa omiin elämänkokemuksiin. Halutaan, että johtaja päättää, ei haluta kuulla selityksiä, miten päätös on syntynyt, ollaan auktoriteettiuskoisia. Tällöin ollaan jääty riippuvaiseksi vanhempien toimintamalleista, isä päättää, äiti selittää ja usein se selitys halutaan salaiseksi. Päätöksiä halutaan autoritäärisesti ja hierarkkisesti, ei tietopohjaisesti.

Joskus joku aihe voi olla niin arkaluonteinen, kuten uskonto ja politiikka, niin ettei yksilöt halua siitä keskustella. Ihminen ei päästä tietoisuuteen asioita eikä tunteita, ei käsittele eikä ota vastuuta, joihin valinta on johtanut. Kiinnostusta ei ole, taustalla voi olla ikäviä kokemuksia, ja joskus on vaan lupa olla ihan pelkkänä puunhakkaajana tai leipurina. Itseäni ei ole kymmeniin vuosiin kiinnostanut möhkäleromaanit, miksi kuluttaisin niihin aikani, miksi en antaisi sitä läheisilleni.

Tänään Sanna Ukkola kirjoitti kolumnissaan blokkaamisen oikeudesta, ja katsoi sen kuuluvan valinnanvapauden piiriin, toki se sitäkin on, mutta se sisältää myös mielivaltaa. Ei törkyä tarvitse sietää, mutta yleisessä keskustelussa on siedettävä erilaisia mielipiteitä kunnioituksen pohjalta. Mielivaltaisuuden puolustaminen on kyseenalaista.

Raija