JUURIA MINUUDEN OLEMUKSESSA

Muistatte varmaan sen ajan, kun kelluitte kohdussa, lempeässä lapsivedessä, painottomassa tilassa, vesi tukien kehoa, äidin tuodessa ruokaa suoraan suoniin. Elitte silloin paratiisissa. Kun olin taantunut lapseksi väkivallan jälkeen ja jo lähellä sikiötilaa, ilmaisin psyykkisessä romahduksessa asian niin, että sanoin, paratiisi kutsuu.

Vaikean väkivallan jälkeen, kun taannuin kolmen vuoden iän tasolle, palasin kehotietoisuudessa syntymääni. Tietoisuudessa oli vähin mahdollinen osaaminen, kävely ja ruokailu, ja vähäiset kotityöt. Osallisuuteni sosiaaliseen yhteisöön oli nollassa, minua pidettiin vajaaälyisenä. Menetin minuuteni kehoani myöten. Se oli syväoppimista. Kehoni muuttui aistimuksessa vetovoimien mukaiseen havaitsemiseen, muutuin pitkäksi, paisuin muodottaman suureksi, ja välillä olin tulitikun kokoinen. Pääasiallisesti minuuteni oli keskittynyt koossa pysymiseen. Elämässäni tuli tapahtumia, jotka ohjasivat tarkastelemaan tiettyjä asioita suhteessa ihmisyyteen, ja minun kohdalla se oli väkivalta. Reilun kymmenen vuoden tapahtuman jälkeen kohtasin raiskaajani huoltoasemalla. Hän muuttui viiden metrin pituiseksi. Tämä oli alkusysäys pelon ja väkivallan tutkimisen kiinnostukseen, opin kauhun vaikutuksen kehossa.

Uskon, että sikiö kokee syntymässään kehon puristuksen niin, että se jättää järkytyksen jäljet kehokokemukseen ja psyykeen. Jos ja kun väkivaltaa tulee ulkopuolelta, tämä aktivoituu ja vie mielen kaaokseen, pahimmillaan hajottaa kokemuksen osiin, lohkookin. Kun väkivalta jatkuu, nämä mielen kokemukset ohjaavat toimintaa ja valintoja, ottavat vain osan, lohkovat pois, tai jos psyykessä mielekkäitä ja vahvoja kokemuksia, psyyke luo puolustusmielikuvia. Vahvassa fyysisessä puolustuksessa psyykkinen puolustus ei toimi, vallankin jos toimintamahdollisuudet on viety pois ympäristön taholta sulkien pois mahdollisuudet. Psyykkisen puolustusmielikuvien onnistuminen tuli minulla sen jälkeen, kun olin päässyt turvaan ja ihmiset lähelläni olivat turvallisia.

Oleellisin asia ihmisen kehityksessä on positiivisen kokemuksen kautta oppiminen, jolloin asiat jäävät muistiin ja voi rakentaa kokemusta ja oppimista kokonaisuuteen päin. Väkivalta vie kokemuksen hajontaan, mitä ei tule sekoittaa eriyttämisen kykyyn eri kehitysalueilla; mieli, kieli, tunteet, sosiaalisuus, mikä on tarpeellinen mielen kaoottisen kokemuksen selkeyttämiseksi.

Kun kehotietoisuuteni oli väkivallan jälkeen pelkkä ruumis ilman minuutta ja kykyä hallita itseä sekä tuottaa tavoitteita tai muisti/mielikuvia, koska niihin ei ollut mahdollisuutta ympäristön tuomitsemisen ja väkivallan vuoksi, koin nk. itseyden vain psyykkisenä puolustuksena. Silloin psyyke oli kuin kehosta nousevaa lihan pullistumaa, sisäistä psyyken muuttumista lihaksi. Joskus myöhemmin sanoinkin, että se oli kuin mies minussa seksuaalisena ilmentymänä. Katson, että väkivaltaisissa yhteisöissä lapsella juuri ilmenee tuota psyyken lihallistumista, mikä ilmenee seksuaalisuutena, oireena pahoinvoinnista psyykessä. Kun itseys kehittyy vain väkivallan seurauksena, sen kokee epämiellyttävänä ja siitä haluaa pois, ja seurauksena on useimmiten ruumiillinen toiminta yliaktivoituneena. Jos ja kun ihminen voi saada tilaisuuden positiiviseen kehokokemukseen ja mielekkyyteen, hän voi tavoittaa takaisin kohtuaikana kehittyneen sielun (=mielikuvien syntymä). Tällöin psyyken normaali kehitys voi alkaa tahdon ja halun myötä, ja kokemuksesta syntyneitä tunteita.

Raija