SE PSYKOLOGISOINTI

Psykologisointia on jokaisessa paikassa, emme aina tiedosta sitä, minäkin psykologisoin, se on tullut kuin salaa ihmissuhteisiin, mutta ei se aina ole pahasta. Aloitin nyt lukemaan uudelleen Risto Vuorisen kirjaa ”Persoonallisuus ja minuus” ja se synnyttää ajatuksia enemmän kuin normaalisti ja sitten niitä täytyy tänne postata. Niin paljon minussa on sisäistä pikkuakkaa tieteentekijänä, että kyseenalaistan aina teorioita oman pääni mukaan.

”Itsemääräämisoikeus vaikuttaa ratkaisevasti minäkokemuksen elämykselliseen laatuun. Ihminen voi sisällyttää minuuteensa vain ne toiminnat ja kokemukset, jotka hän voi tai tuntee voivansa itse tuottaa eli joista hän, oman käsityksensä mukaan itse määrää”, RV. Tässä kohtaa en voi olla muuta kuin samaa mieltä, elämäni on todistanut sen. Minua kiehtoo se, kuinka psyykkinen puolustukseni on luonut uuden tarinan fiktioina, kuvina, kun mieli on hoitanut kokemustani parantavasti käsittelynä ja miten siitä voisi etsiä mitä olen kokenut. Ainakin trauman ensimmäinen versio kirjassani toi esiin toivoa tuovan elementin, Jeesuksen, jota olin lapsena kuunnellut pyhäkoulussa ja kun minuus/itse oli piilotettu lasisiin arkkuihin, lukittu ja jätetty ruusu päälle, kun itsemääräämisoikeus oli riistetty, mieli piirsi ne kuvina, kuten unissa ihminen tekee.

Projektiosta RV; ”Tällöin yksilö siirtää ympäristöön jotain sellaista, mitä hänen on vaikea hyväksyä itsessään: esimerkiksi oman huomionhalunsa torjuva näkee helposti muiden käyttäytymisen itsetehostuksena”. Tässä kohtaa en ymmärrä oman elämän yhteyttä, kun ei julmien rankaisujen vuoksi voinut mitään puhua ja haluta. Ehkä voin katsoa sitä aggression kautta, mutta se ei ole vietti, kuten psykiatri Hannu Lauerma on sanonut, aggressio on puolustusmekanismi. Ympäristö on luokitellut minua aggression kautta, kun ensin on lyöty ja sitten on tehty luonneanalyysi suuttumisestani. Sitten psykologisessa testissä on näkynyt kirjallisessa tuotannossa narsismin epäselvää piirrettä ja minulla oppimisintoisena sekä ratkaisukeskeisenä persoonana, helpotin oloani kirjoittamalla, etsin toivoa ja loin kauneuden ylimitoituksena tavoitteita enemmän kuin realismi tarjosi.

Hierarkkisessa vallan väärinkäytössä toiset tulkitsevat ja havainnoivat toista, eikä kohteella ole oikeutta ilmaista itseään. Näin ollen pääsääntöisesti tulkinnat ovat tulkitsijan omasta päästä kehittyneitä. Siksi minua hämmästyttää kovasti se, että suurimmaksi osaksi työpaikoilla, joissa työskentelin, toisten havainnointi oli pääsääntöinen tiedonmuodostuksen väline. Tarkasteltua ihmistä ei kuunneltu, ei kysytty, eikä huomioitu. Varsinainen huhu- ja juorukerho.

Havaitsijoista tulee aina huomata se, että he ovat hyvin erilaisia, toiset havaitsevat erittäin tarkasti, toiset eivät juuri ollenkaan siitä mitä oikeasti tapahtuu, siten tarinoiden kertojat ovat kuultujen tarinoiden vankeja ja usein nuo tarinankertojat ajavat vain omia etujaan.

Raija