PINTAKESKUSTELUA

Joukkovallalla syrjintä johtaa usein yksilön sulkemiseen ryhmän ulkopuolelle. Se on laumakäyttäytymisen mekanismi, primitiivisempiä tapoja, kun keinoja ei ole yhteisymmärryksen synnyttämiseen. Se on eläin ihmisessä, syväsyntyinen puolustusmekanismi, myös kilpailun synnyttämää, ja kateudesta kumpuavaa, jossa ulkopuoliseksi nimetty koetaan hyökkääjänä omaa minuutta tai elämää tai ryhmän yhtenäisyyttä kohtaan ja siksi vastustajaksi tai paremmaksi koettu tuhotaan. Nämä synnynnäiset reaktiot vaikuttavat vahvimmilta, ja kun siihen lisätään opitut tavat, normit ja asenteet, alkaa verilöyly henkisellä tasolla. Niin lauma kuin yksilötkin häpäisevät ja syyllistävät yksilöä, ja lopulta sulkevat pois ryhmästä. Joskus tuntuu siltä, ettei eläinten maailmassakaan olla niin julmia kuin ihmisten maailmassa. On keksitty mitä kummallisempia syitä syrjiä, alkaen ihon väristä, riivaten uskonnon avulla, seksuaalisuudella, oppineisuudella, puhumisella jne. Pääsääntöisesti olen todennut joukon syrjimismenetelmissä, että laumaa johtaa joku yksilö.

Ongelmien ja ristiriitojen ratkaisuissa etsitään helposti keskusteluissa pinnalle tulevia asioita. Joitakin vuosia sitten soittelimme läheiseksi tulleen ystäväni kanssa usein puheluita molemmin puolin. Sitten yhtäkkiä hän ei vastannut puheluuni eikä soittanut. Hänen ystävältään kuulin, että hän oli ottanut syyksi minun jonkin sanomisen, mikä oli tapahtunut puoli vuotta puhumattomuuden jälkeen, ja siis joku pintaan tullut asia. Hänen elämänsä oli ollut traagisten sarjojen tulitusta. Ja tuo trauma ilmestyi erilliseen yksittäiseen asiaan, hän ei jaksanut kantaa taakkaa, ja siirsi ahdistuksen ja traumansa kannettavakseni ja antoi rangaistuksen, sinulle en enää puhu. En usko, että Jeesuksen syntien kantovastuu auttaa tuota ihmistä, hän kuljettaa mukanaan häpeän taakkaa ja siirtää sen toiseen, vasta totuuden kohtaaminen auttaa, joskus Jeesus voi helpottaa. Ihminen ei kestä totuutta ilman rakkautta.

Kun sain psyykkisen romahduksen, asiaani hoidettiin myös pintaan tulleesta asiasta, lapseni sairastumisesta. Toki se oli kova huoli, mutta olin tuonut esiin myös syvällä olevan ahdistuksen, josta puhuin vähemmän. Se vakavampi murhe oli piilossa ja siinä olisi pitänyt osata käyttää keskustelua hyväksi kysymällä, eikä ohittaen asiaa. Myös ammatti-ihmiset sortuvat pintapuolisuuteen.

Sulkemalla toinen keskustelusta pois, hänet ajetaan tyhjiöön ja mielen vankilaan häpeän ja syyllisyyden painamana, jossa ei ole vaikutusmahdollisuutta, pyytää anteeksi, kysyä mitä on tehnyt väärin ja onko mahdollisesti tullut väärinkäsitys. Tätä on juuri brutaali vallan väärin käyttö, eikä vastaukset ongelmiin ole löydettävissä persoonallisuudesta, vaan vallan väärin käytöstä. Elämässäni olen joutunut toteamaan, että tietäminen on pahasta, siitä rangaistaan, ihmiset leijailevat mielellään pilvissä ja uskovat fiktioihin, ja se on loppujen lopuksi hallintakeino vesittää tietoa, saadakseen hallittua omilla mielikuvilla.

Ihminen ikään kuin ajetaan tai ajautuu pois perusongelman syystä, ahdistuksesta, mikä on perimmäinen syy, ja peitetään pintaan tulleella asialla. Syyllistävä, tuomaroiva ja toisen sulkeva pakenee omaa syyllisyyttään tai ahdistusta ja selittää asian jollakin pinnallisella ongelmalla ja lopulta kysymys on siitä, ettei hän kunnioita eikä arvosta toista niin paljon, että ottaisi hänen näkemyksen tosissaan. Ja itse asiassa se tuottaa hänelle vain häpeää ja syyllisyyttä itselleen.

Pintaa raaputtamalla pääsisimme juurisyihin, vuorovaikutuksessa ilmenevään vallan väärin käyttöön. Kun ei ole opittu kunnioittamista, kuuntelua ja toisen huomioimista empatiasta puhumattakaan, keskustelu fokusoituu syyllistämiseen, virheiden etsimiseen, häpäisemiseen ja valtataisteluun. Nokittelu ja vastakkainasettelu on yleistä, sen sijaan että etsittäisiin kokonaisuutta ja niiden osia, miten ne vaikuttavat toisiinsa.

Mediassa pintakeskustelu on yleistä, se on hiipinyt myös päämedian uutisointiin. Tartutaan johonkin yhteen näkyvään tapahtumaan, eikä pohdita syvemmin asiaa, jankataan, kuten poliittiset keskustelut osoittavat, mistä rahat, mistä rahat, eikä kokonaisvaltaista talouspolitiikkaa näytetä.

Raija