NE SUURET SYNNIT

Syntikeskeisessä maailmassa tuomitseminen on vahvaa, pakotettua ja oppeja eli dogmeja vastuuttomasti kumartavia, jotka pakottavat ihmiset ajattelemaan tietyllä tavalla, heillä ei ole vapautta valita. En puolusta irrationaalista ajautumista mihin tahansa, vaan vaadin enemmän johdonmukaisuutta ja selitystä ilmiöille. Venäjällä on nyt koko maassa rajattu tiedonsaanti, jossa tutkimuksetkin on valikoitu yhteiskunnan järjestelmää ja valtaa palvelevaksi. Kirkko ei ole vapaa näistä pakotteista, ei ihminen, ei yhteisöt eikä tiedekään. Kaikenlaiset huuhaat ja harhautukset ovat arkipäivää.

Opit näyttävät kadottaneen johdonmukaisuuden ja muuttuvat käytännössä uskoksi, johon on ehdollistettu näkemys, mitä sinun on toteltava, eikä yksilön usko voi kehittyä todelliseksi. Epämääräiset käsitteet ovat sekä uhka että mahdollisuus. Itsemääräytyminen mielen ja sielun tasolla vaatii yksilön vapauden valinnan. Symbolit ovat merkityksen syntymisen kannalta myyttinä suoja, jossa yksilöityminen voi tapahtua ja ihmisen mieli eheytyy ajatusten hallintaan. Kun on valittu sanat isä, poika ja pyhä henki, se on johtanut sukupuolen korostumiseen ja miesvaltaan konkretisoituessaan, mikä ei ole jumalallisen kolminaisuuden kannalta tarkoitus, kun sen symboli on sisäinen lapsi, aikuinen ja vanhempi. Konkretisoituminen voi olla sanan merkitysoppien liiallisuudessa vaara, jossa ihminen nousee ylivallan puolelle, vastoin Jeesuksen opetusta Jumala yhteyteen. Me tarvitsemme tarkkaa ja analysoitavaa sanakieltä, että konkretia voi selkiytyä, mutta mielen ja tunteiden tasolla yksilöytyminen on oltava symbolista ja merkityksellistä, että yhteydet voivat rakentua luovuuden kautta vuorovaikutukseen sekä ihmisten välillä, että yhteydessä Jumalaan.

Dogmina synnynnäinen ja ehdollistettu pahuus vie pois vastuusta, ymmärryksestä ja oppimisesta, jossa yksilö ei voi kehittyä. Se opettaa pakenemaan omia tekoja, näkemäänsä ja tekemäänsä ja luomaan valhetodellisuuden sekä siirtämään syyllisyyden ja häpeän toiseen, ulkopuolella olevaan. Ymmärrän Jeesuksen pelastumisopin sanan kautta pelastumisena ja syntien anteeksiannon Jeesuksen kautta yhteiskunnallisena valtarakenteena, jossa hierakkisuus estää yksilöä kehittymästä ja kypsymistä ihmisyydessä täyteen mittaansa. 

Esimerkiksi voisimme ottaa ahneuden. Kun se nähdään perisyntinä, siihen tarvitaan pelastaja, eli kirkossa Jeesus ja näin se on ehdollistettu opin sisään. Ihminen ei joudu tekemään työtä itsensä kanssa, vaan hänen on uskottava mitä oppi väittää ja usko ei ole yksilölle totta vakautena ja toteutuvana muuten kuin auktoriteettiuskoisena, yläpuolella olevia palvoen ja sisäinen lapsi jää pimentoon. Auktoriteettiuskoon voi syntyä vapauden ja turvan tunnetta, johon voi luottaa ja turvautua ja siitä tulee tottelevaisuususko vallan mekanismeihin, riippuvuus, jossa vastuu voi kadota, kun totuus tulee esiin. Ihminen ei tällöin tiedon avulla voi ymmärtää itsessään kokemuksia, joita tunne-elämä, synnynnäisyys tai oppimiset ovat tuoneet. Hän ei saa nojata Jumalan luomistyöhön tulla ja oppia tietäväksi ihmiseksi, vaan hänen on valittava kulttuuriseen valtajärjestelmään lukittu usko, mikä ei anna vapautta valita, ei vilpittömyyttä, vaan on tunnustettava itsensä pahaksi, hallittavaksi. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö ihmiset tekisi pahuutta. Pakkopahuus vie vapauden valita ja tuo ihmiseen sellaisen syyllisyyden, mikä ei ole tervettä. Se pakottaa sinut uskomaan kulttuuriseen Jumala käsitykseen, isä, poika ja pyhä henki ja tällöin ihminen menettää vapauden ja valinnan sekä oppimiskykyään.

Tutkimusten mukaan esim. ahneus voi syntyä puutteen vuoksi. Olen todennut sen itsessäni. Kun lapsuudessa ei ollut ruokaa, nälkä kurni vatsassa alvariinsa ja fyysinen heikkous hallitsi päiviä. Olin vatsastani turvonnut kuin biafralaiset lapset aikoinaan. Minulla oli laktoosin imeytymishäiriö ja elimme maataloudessa. En saanut riittävästi ravintoa, niin kuin sisareni, joilla ei ollut sairautta. Niinpä minulle jäi ahneuden ongelma, kun pääsin runsaiden ruokapöytien ääreen, ahnehdin. Vieläkään ei ole helppoa olla syömättä liikaa. Tämän asian voi rinnastaa myös esim. rahan ahneuteen. Kun lapsena on vaadittu ja opetettu järjetöntä säästämistä, luopumista ja omaisuuden, rahan sekä tavaran palvomista, saattaa tämä esiintyä aikuisena suurena ahneutena. Lapsuus on ryövätty arvoille, joita kulttuuri on arvostanut, eikä lapsi ole saanut olla lapsi tasapainosesti ihmiseksi kehittyen. Altruismiakin esiintyy, palvelemista toisen hyväksi, jos ihminen oppii nöyryyttä.

Käsitteet ovat uskonnon suhteen, jos ylipäätänsä kulttuurissa kaikin muodoin vaikeita ja niiden vaikutukset ovat moninaisia. Kun meidät pakotetaan uskomaan isään, poikaan ja pyhään henkeen, meiltä viedään uskonnonvapaus ja sananvapaus, kuten sanakeskeisessä näkemyksessäkin. Vaikka ihmisyyden kehityksessä on ehtoja niiden toiminnan parhaassa mahdollisessa toteutumassa, ei niiden toimintaehtojen tarvitse viedä kohti ihmisen tuhoa. Symboliikassa, joita sanojen sisään kätkeytyy, on jumalallisuuden mahdollisuus, salaisuus, jota ihminen voi tutkia sisimmässään, se on tie tiedostamattomaan, mikä mahdollistaa Pyhän hengen tulemisen.

Ahdistus on synnynnäinen syntymäpuristuksesta tullut kokemus, jossa on paljon yksilöllisiä eroja. Keisarileikatuilla on enemmän opitun kautta syntynyttä ahdistusta, minkä ovat synnyttäneet ristiriidat. Myös aggressiota esiintyy synnynnäiseen tapaan, ahdistuksesta lähteneenä, uskon, että tällöin on kysymys jo eloon selviytymisestä, puristukseen ja ahdistukseen joutunut saa aggression luonnonvoimasta, kehon voima tuo avautuessaan aggressioäänen, myöhemmin tahdon ja halun mielen kehityksen myötä, ja ihminen oppii käyttämään aggressiota tahtonsa toteutukseen. Ahdistus on positiivisena ja ihmiselle tarpeellinen suoja kuten aggressiokin.  Parhaimmillaan juuri ahdistus saa tutkimaan itseä, oppimaan ja etsimään ratkaisua, se synnyttää ristiriidan ihanteen ja realismin väliin näkemyksessä ja panee tutkimaan sekä etsimään ratkaisuja, ellei vallanhalun kautta luoda systeemejä, jotka palvelevat vain ihmisen valtaa hallita muita.

Raija