MENETYKSESTÄ

Menetyksiä ja kärsimyksiä on monenlaisia ja tuntuu surulliselta, että niitä käsitellään jokseenkin yksipuolisesti. Eilinen Perjantai ohjelma YLE1:llä käsitteli luopumista. Haastattelussa ollut Tommy Hellsten on tunnetusti kärsimyksen selittäjä, ja sen oikeutuksen käsittelijä. Luin hänen kirjansa Virtahepo työpaikalla. Työpaikalla oli alkoholisti, joka tuotti ongelmia työpaikalle. Tein opiskeluissani tästä lopputyön ja kauhistuin loppuratkaisua, jossa alkoholisti kutsuttiin kaikkien haukuttavaksi palaveriin. Totuus on tärkeää, ja se oli tuotava ongelmaiselle esiin, mutta sen olisi voinut tehdä inhimillisesti ja rakentavasti. Niin monet ongelmat syntyvät yksilölle yhteisön valheista, luuloista, vainosta ja huonosta kohtelusta, ettei niistä voi syyttää yksilöä ainoastaan ja häpäistä häntä. Yhteisön jäsenten totuus ei välttämättä ole totuus, se voi olla luotu tarina.

Menetyksiä ja kärsimyksiä voi luokitella ja etsiä syitä niihin, korjaaminen ja parantaminen on tarpeen. Ne voivat olla tuotettuja ja/tai sattumia, itsestä riippumattomia, rakenteellisia ongelmia, luonnonlakeja jne. Rankaiseminen ei ole hyvä ratkaisu normielämässä, kärsimyksestä ei saa kirkkaampaa kruunua. Rikoksesta tulee rangaista, kun se on toisia vaurioittavaa, eikä julmuus itseä kohtaan ole inhimillistä. Luopuminen on elämän tosiasia, sitä voi nähdä ja siitä oppia joka paikassa, mutta siihen ei tarvitse liittää julmuutta. Luopumista on runsaasti jokaisen elämässä, ja on ylimielisyyttä ryhtyä moraalipoliisiksi, ja käyttää valtaa toisen luopumisen lisäämiseksi. 

Yhteisövallan avulla minulta on otettu pois kaikki mahdollinen puhumisesta alkaen opiskeluun, ammatin toteuttamisesta ammattiliittojen taistelussa, yksilön oikeudet on viety vallalla törkeästi.

Kun elin lapsuuteni köyhyydessä, terveyteni kärsi ravinnon puutteesta, ja sain ikuisen aineenvaihdunnan ongelman ja aloin hoitamaan terveyttäni. Kun en voinut opiskella perusopintoja lapsuudessa, oppimisesta tuli minulle elämäni tärkein asia, opiskelin koko keski-ikäni. Halusin ymmärtää, miksen voinut oppia. Löysin rakenteelliset yhteiskunnalliset ja yhteisölliset ongelmat, vallan ongelmat, puhumattomuudesta, häpäisemisestä ja rankaisuista syntyneet oppimishäiriöt. Itsemääräämisoikeuksien menettämisen vuoksi minusta tuli ihmisoikeuksien taistelija. Mutta nämä ongelmat eivät poistuneet yhteisöistä, eivätkä poistu, jos viljelemme kärsimyksen ylistämistä. Rankaisujulmuudet ovat sytykettä tuomitsemiseen ja vallan väärin käytön hyväksymisessä ihmiselle.

 Ei kärsimys opettanut minua taisteluun, sen opetti tietoisuus siitä, että olin kokenut rakkauden lapsuudessa ja tiesin mikä toi hyvinvointia ja se pysyi tavoitteissani. Näin, että sosiaaliset valtataistelut ja rankaisut tuottivat runsaasti ongelmia moneen asiaan, vallan väärinkäyttö.

Syyttömien rankaiseminen yhteisöongelmien uhrimenettelyissä ja julmat kohtelut tuottava runsaasti mielenterveysongelmia ja tulevat kalliiksi yhteiskunnalle ja tuovat kokijoille liiallista kärsimystä. Myös julmaa kohtelua harrastavat jäävät loukkuun, he salaavat tekonsa ja ajautuvat ahdistukseen, eivätkä kykene kohtaamaan uhriaan, vaan antavat tälle syyllisen roolin oman tuskansa vuoksi. Valtaa on annettu pahuudelle, kun kunnioitusta ei ole. Minulle se on myös kristinopin vastaista toimintaa.

Kärsimyksestä on tehty oppimisen väylä, millä on pitkät perinteet historiassa. Usein julistettu näkemys on se, että ihminen valitsee miten suhtautua asioihin, mitä kokee ja sillä perusteella vaaditaan yksilöä vastaamaan teoistaan. Hirvittävän julmuuden edessä menetin mielenterveyteni, ja olin niin suuressa psyykkisessä puolustuksessa, ettei ajatuksen synnyttäminen onnistunut, koska mieli syöksi järjettömästi mielikuvia, eikä niitä saanut kokoon, ne hajottivat ajatukset. Tunteita hallitse kauhu ja pelko, eikä tunteiden käsittely onnistunut. Keho vääntyi kyömyyn, kuin kohtuasentoa päin, ja lopulta myös palasi kohtuasentoon romahduksessa, jossa olin taantunut sikiön tasolle. Kesti 20 vuotta, ennen kuin mieli pystyi kohtaamaan julmuuden ja loi uusia mielikuvia ahdistuksesta irti pääsemiseksi. Olisin sitä kyllä itse käsitellyt, mutta yhteisö rankaisi julmasti ja rankaisee vieläkin. 

Totuus ei ole arvossa.

Julmuus on pahuutta.

Raija