HURMOS

Katselin uutisissa kultaiseen pukuun pukeutunutta taiteilijaa, nimeä en muista, mutta kyllä hän tunnettu on, usein töllöttimessä, hän on laulaja. Nykymusiikkia en paljon kuuntele, joskus harvoin, kun vielä melodiasta saa mieltymyksen kuullessaan, sanoista saa selvää, ja räiskintä ei ole pääasia, efektit.

Muistan yhden artistin joskus sanoneen, että nykyään ei saa yhteyttä ihmisiin muuten kuin tekemällä vahvoja efektejä. En usko tuohon, on kyse tyylistä, mikä valitaan. Ja kun seuraa näitä esiintymislavojen nielijöitä, voi vain kysyä, onko kysymys manipulaatiosta. Kun ennen lyötiin Raamatulla päähän, nyt lyödään instrumenteilla.

On kysymys siitä, että mieli on kehollisten aistimielikuvien tilassa jatkuvasti yliärsykkeiden johdosta, kehotunteiden, eikä yksilö tavoita enää sisäistä minuuttaan, tunteitaan. Sisäisissä tunteissa tulee esiin ne kurjimmat, kateus, viha, ylpeys, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo, jotka esiintyvät salassa, ja ovat sitten todellisissa ihmissuhteissa rasitteena. Tämä julkiminuuden korostaminen on vaarallista ihmisen hallintaa, jossa yksilöllisyys ei pääse toteutumaan. On kysymys julkiminuuden fokusoitumisesta, minuuden osat, julkinen ja salattu on siis vain julkisen kehyksessä. Voi sanoa, että myös media palvoo näitä vallan menetelmiä.

En ole mikään vanhan kulttuurin ylistäjä, en kuvien kumartaja, enkä ylipäätään vallan himoitsija minkään tyylin julistajana. Mutta olen huolestunut ihmisen kehityksestä. Liiallisesti ulkoisen minuuden ylläpito mielessä estää yksilöitymisessä eriytymiskyvyn syntymää minuudessa. Se on kasvatuksen tärkeimpiä asioita oppia, muutoin ihmisestä tulee kuin kaksivuotias, kokonaisvaltainen tyranni, josta psykiatrit usein varoittavat. Yksilö ei opi erottelemaan kokemuksiaan, vaan ne ovat täyttä hurmosta, jossa laumasieluisuus kukoistaa. Tästä voisi sanoa, että se on kansan hallintaa.

Raija