SOSIAALISIA KYTKÖKSIÄ

Luin aamulla Kollega.fi sivuilta Niko Leppäsen kirjoituksen itsetunnon ilmeisistä ongelmista sitä tulkitessa ja analysoitaessa, kun se on keskittynyt itseen. Hänen mielestään hyvä itsetunto toimii enemmän tehtävässä ja sen  suuntautumisessa palvelemaan, eikä niinkään persoonallisuudessa itsekeskeisesti. Martti Lindqvistin ”Auttamisen varjo”, kirjan lukeneena tiedän, että auttaminen ei ole yksiselitteistä, me tunkeudumme omien ajatusten kanssa enemmän toisen muuttamiseen itsemme kaltaiseksi, kuin että kunnioittaisimme toisen motivaatiota.

Itseensä luottava ei keskity itseensä

Yleisesti ajatellaan, että hyvä itsetunto on sitä, että ihminen ajattelee positiivisia ajatuksia itsestään. Olen kuitenkin huomannut, että usein ne ihmiset, joiden itsetunto on vahva, eivät ajattele mitään yltiöpositiivisia ajatuksia itsestään. Päinvastoin, he tuntuvat ajattelevan itseään keskivertoa vähemmän. Siksi ehdotankin, ettei hyvä itsetunto ole sitä, että ajattelee itsestään enemmän, vaan että ajattelee itseään vähemmän. Käänteisesti sanottuna niillä, joilla on haasteita itsetuntonsa kanssa, on lähes pakonomainen tarve ajatella itseään. (Niko Leppänen).

Itseensä luottaminen on peruslähtökohta sille, että minuus voi pysyä koossa, ja olla eriytymättä liikaa, ja että minän osan ovat vuorovaikutteisesti hyvässä kontekstissa, mikä palvelee ihmisenä olemista ja pysymistä mahdollisimman luonnollisesti oikeutenaan henkinen kehitys. Itse asiassa keskittyminen syntyy, kun luottamus ja turvallisuus itseen on riittävä.

Itseään liian vähän ajatteleminen saattaa johtaa tilaan, jossa ihminen todella menettää itsensä. Liiallinen toiminta-, ja työkeskeisyys voi johtaa ihmistä pois kokonaisuudesta ihmisyytensä suhteen ja eri kehitysalueiden poissulkemiseen. Se voi johtaa liialliseen psyyken puolustukseen. Kuten kaltoin kohtelussa ja väkivallassa, itsemääräämisoikeuden puuttuessa psyyke voi luoda rinnakkaistodellisuutta säilyttääkseen todellisuutensa itsellään. Psyyken puolustus voi kehittää persoonallisuuden väkivallan tuloksena, mikä ei olekaan enää ihminen itse, vaan tunnereaktioiden jäljet, ylinarsistisuus voi olla itsen puolustusta ja suojelua. Näistä luodaan persoonallisuuskäsitteitä, narsismista alkaen, ja kun ihmisen terve narsismi on taas itsensä rakastamista pysyäkseen tietoisena itsestään, keskittymiskykyisenäkin. Liiallinen itsekeskeisyys on vaarallista. Ihminen voi jäädä mielikuvien vangiksi psyyken liiallisessa puolustuksessa. Parhaillaan miellyttävät ajatukset ja tunnereaktiot suojelee ihmisen hyvinvointia, mutta todellinen ihmisoikeus perustuu oikeuksiin olla oma itsensä, eikä varjoa kohtelusta.

Sosiaalisissa valtakytköksissä me olemme aina vaaravyöhykkeellä. Jos luotamme ja turvaudumme liikaa joukkovaltaan, tai yksilöihin, voimme menettää hyvän havaitsemisen kyvyn, oikeudentajun ja välittämisen taidon. Ongelmanratkaisutaidot vallan väärinkäytön ehkäisemisessä on oleellisia. Niin luottamus kuin turvallisuuskin voi tukea valhetta. Ihastumme miellyttäviin, liitymme joukkoihin, ja syrjimme toista mieltä olevia. Moraalin suhteen ihminen on erittäin heikko, jo Kantin kategorioihin tutustaessa voimme todeta, että pysymme tiiviisti alimmalla tasolla. Totesin työelämässä, että ihmiset liittyvät vahvimpiin ihmisiin ja kauniisiin tarinoihin. Käykin niin että ihaileminen sokaisee meidät, ja siirrämme pahan itsestämme toiseen, syrjittyyn.

Raija