VALLATTU ITSE

Tiede on tuonut mukanaan sen, että ihmistä havainnoidaan ulkopäin, ammatillisesti, tutkimuksellisesti ja muutoin vaan koko kulttuurin tapana, ja se on juurrutettu syvälle ihmisten mieliin. Pidän tätä hyvin vaarallisena tienä, jossa tuhotaan ihmisiä henkisesti kiduttaen, koska siinä on mahdollista käyttää valtaa väärin, mutta jos se tehdään objektiivisesti ja tulkitsematta, siitä voi olla hyötyä. Järjestelmässä yhtäkkiä ulkopuolinen tietää, mitä sinä tunnet ja ajattelet.

Joskus luin kirjan, Tunteiden anatomia, jonka kirjoittajaa en saanut enää mistään esiin ja sitä ei ole enää kirjastossakaan. Liekö vanhentunutta tietoa? Joka tapauksessa muistan sieltä kappaleen jossa puhuttiin kolmesta tekijästä, pettäminen, menettäminen ja hylkääminen, jotka määriteltiin ihmisen mielen murtajiksi, kun niitä on liikaa.

Otan esimerkiksi dementoituneen henkilön, jota arvioidaan käytöksen perusteella ulkopäin. Hänen käytöksessään ilmenee ylikorostunutta aistimusten tavoittelua, kaiken maistelua, korostunutta halua, ja yli-innostuneisuutta. Vanhassa ihmiskuvassa ja ulkoisesti havaiten tuo tulkitaan ahneudeksi, itsekkyydeksi ja himoksi. Käytös ja aistit näyttäisi kertovan niin, mutta miksi. Inhimillisessä tarkastelussa asian voi nähdä niin, että hän hakee hätäisesti sitä mitä hän on menettämässä, itsensä, sisäiset kokemuksensa.

Samaa tulkinnallista ongelmaa näkee kaikkien ihmisten tutkimisessa ulkopäin. Mielekkäästi ja kohteen kannalta ajattelevia on erittäin vähän.

Raija