TAIKAYÖ

Juhannus on taikojen ja uskomusten aikaa. Vallankin nuorena niihin helposti uskoi, kun ei ollut kokemusta ja tietoa siitä, mikä oli saavutettavissa. Olen syntynyt Karjalan sydänmailla, vaarojen ja luonnon keskellä syvällä saloseudulla, jossa vielä oli jotakin sellaista aitoa, jota ei enää löydä tästä maailmasta. Muistan elävästi ne luonnon niityt, jossa vielä löysi kissankäpäliä ja suopursuja. Lähellä kotia oli suon keskellä lampi, jossa kävimme isän kanssa kalassa. Kulkuvälineenä oli ”koplukka”, irtotukeista kuusenkaarnoilla yhteen liitetty lautta. Voin sanoa, että kaikkea tehtiin itse. Muistan ensimmäiset ”sandaalit”, jotka oli puukolla veistellyt puusta, ja remmiksi laitettiin vasikan nahkasta remmi.

Jokseenkin voin sanoa, että olen satavuotias. Koska olympiavuonna savusaunassa syntyneenä näin elämäntavat, jotka olivat 1900 luvun mukaisia. Isäni ei ollut käynyt kuin kaksi viikkoa kiertokoulua, oppinut lukemaan ja laskemaan. Äitini sentään käynyt nykytason mukaan opiston, mikä oli siihen aikaan naisille erikoista. Ihmiset kertoivat taikauskoisia tarinoitaan, ja ne olivat jännittäviä kuulla. Metsän syvyydessä asui vanhapiika, jolle veljet olivat teettäneet lapsia. Siitä Hilja istui vankilassa monta vuotta, häpeästä lapsensa tappanut. Veljet säilyivät puhtoisina.

Nykyään juhlitaan rankemmin juhannusta, on alkoholia, yhteisiä rientoja ja festareita. Me menimme tanssimaan kesälavoille, nurkassa soi gramofoni ja tangossa oli paljon taikaa. Kotona laitettiin koivut ovenpieliin ja tehtiin saunavasta. Siinä oli jotain puhtautta, kesän utuisuutta ihmeiden keskellä, juhannusruusut kukkivat ja kesän kauneutta ihasteltiin.

Juhannusyössä oli kuin magiikan eleet. Kuka uskoi sulhon näyttäytyvän kukkaniityllä, ja joku uskaltautui katsomaan lähteestä kuvajaista. Ehkä siinä oli oppia sielun syvistä viesteistä, kulje kohti sisimpääsi.

Hyvää juhannusta! Raija