KÄYTÖS SIELUN KUOLEMASSA

Käyttäytymistä tutkii psykologia. Ja mikä on tieteessä tutkittua, sitä kutsutaan myös totuudeksi. Käyttäytymistieteissä on monia eri alalajeja ja ne ovat kehittyneet hurjasti viimeisinä vuosikymmeninä. On opittu erittelemään eri lähteistä syntyviä tunnereaktioita, kuten esim. kehotunteet. Pavlov esitti koirien sylen syntymästä teorian, ja behavioristit kuljettivat pitkään omia näkemyksiään oppiaineissa. Viime aikoina on todennettu, että endorfiinit tuovat mielihyvää, jonka urheilu voi antaa. Ehkä nämä kaikki ovat ihan totta, sillä jos ihmistä katselee eri tasoissa, häneltä löytyy nämäkin puolet. Me olemme eläimiä ja raadollisia loppupeleissä.

Mutta näin ei ole pakko käydä. Voi valita myös inhimillisen tien. Ensimmäisessä kirjassani olen erotellut ruumiin ja sielun. Kun sielu, eli tunteet otetaan ihmiseltä pois, hänestä tulee eläin. Hän alkaa käyttäytyä huonosti. Millään ei ole väliä, sillä nuo tunteet, jotka ovat oppimisen äiti, ovat kadonneet ja yksilö lakkaa rakentamasta. Tunteet laittavat liikkeelle halun ja tahdon ja jos ne otetaan yksilöltä pois, hän alkaa käyttäytyä aggression ajamana, epätoivoisena ja tuskallisena. Kun häneltä otetaan pois itsemääräämisoikeus, hänelle ei synny toiveita, ei uskoa itseensä, eikä rakkauden kokemusta. 

Olen todella pettynyt siihen, että varhaiskasvatussuunnitelman vaatimuksissa tämä osaamisen taito kasvattajilla ja opettajilla on heikolla tolalla.

Tunteiden puuttumista ei juuri psykologiassa ymmärretä, vaan uskotaan ihmisen valintaan. Minä en usko tuohon valintaan. Kun toivo viedään, eläin jää ruumiillistumaksi, kirjassani ruumisolento. Aggressio jyllää ruumissa ja ihminen käyttäytyy sattumalta syntyvien tapojen irvikuvana. Häneltä puuttuu johdonmukaisuus, usko, toivo ja rakkaus. Hän ei konstruoi tulevaa, jos siihen ei anneta mahdollisuutta. Ympäristö on suurempi vaikuttaja yksilöön, kuin tunnustetaan. Persoonallisuustieteet ovat vieneet todellisuuden kauas ja syyllistäneet yksilön, vaikka puukkoja on sadellut selkään ja sydämeen.

Yhäkin tänä päivänä voin kokea sielun kuoleman kuten nuoruudessa. Yhäkin tänä päivänä voin kokea, kuinka käytökseni muuttuu brutaalimmaksi, kun tunteita ei ole. Yhäkin minussa on vain eläin, kun sieluni kuolee. Siihen ei auta opetukset ja hyvät tavat, siihen auttaa vain kunnioitus, jossa minulla on toivoa, itsemääräämisoikeus ja usko rakentaa tulevaisuutta.

Raija