TARINOISTA TUNTEISIIN

On aivan yleinen viisaus, jossa sanotaan, että lukeminen on viisasta. Kyseenalaistamisen mestarina löydän monta syytä, miksi ei lukeminen kannata aina. Ensinnäkin, miksi jonkun ihmisen tulisi antaa paljon aikaa jonkin kirjailijan ajatuksen juoksulle, miksi kirjailijat olisivat viisaampia kuin tavalliset ihmiset. Totta on, että lukemisesta syntyneet muistikuvat rikastuttavat mieltä ja auttavat yksilöä löytämään erilaisia näkökulmia asioihin, ja mielen suojautuminen onnistuu paremmin. Sanoja on enemmän, ja ne auttavat jäsentämään asioita. Tarinan kulkeminen etuaivolohkolla edesauttaa pidättäytymistä, se jopa saattaa viedä tarkasteluun loogisuudesta, ja johtopäätökset sitten syntyvät omasta viisaudesta. Tarinan synonyymi ei ole totuus.

Toinen tie, joka on aivan erilainen kuin tarinoiden synnyttämä, on kohtaamisen taito tunnetasolla. Sillä tunteet ovat niitä, jotka ohjaavat ihmistä enemmän kuin luulemme, ne intuitiot, ne vaistot, ne yllykkeet, viehätykset, mieltymykset, vihastukset ja ihastukset, inhosta puhumattakaan. Niitä meissä syntyy kuin luolaihmisissä kehonkieleen, niistä päättelemme ja niihin luotamme. Tarinat jäävät tällöin toiseksi, pidättäytyminen heikentyy ja niin mielen sekä positiiviset että negatiiviset variaatiot lähtevät lentoon. Pahimmillaan ne kehittävät hybriksen, joka ei enää ole miellyttävää ihmisten kohtaamisessa. Brutaaleimmillaan yliaistilliset tunteet ryöppyävät seksuaalisuutta.

Hybris voi kehittää yliaktiivisen mielen, jossa tarinat kukkivat yli äyräiden. Myös mielen suojautumisessa mieli luo kauniimman tai vihan kautta hirvittävämmän tarinan. Psykiatria ei ymmärrä, että kaltoin kohdelluilla on samat oireet kuin hybriksen ajamalla. Kaltoin kohdellulla tippuu pois muistista asioita, ja siksi asia muuttuu absurdiksi, kun taas hybriksen omaava luo lisää ja lisää mielikuvia ja sekoittaa asiaa.

Luottamus on se kivijalka, johon nojaa sekä tarinat että tunteet. Liiallinen luottamus ei ole hyväksi. Luottamus rakentaa tarinoihin ja tunteisiin tukipylvään, jossa uskottavuus elää enemmän ja vähemmän. Pysyvyyttä tarvitaan, ettei ihmisen olemus rikkoudu palasiksi. Sekä tarinat että tunteet tarvitsevat vakautta, mikä rakentuu tosiolevaiseen ja totuuteen. Valhetarinat murentavat ihmisyyttä, joskin kohteliaisuus ja huomiointi ovat tärkeitä.

Mutta onko meille käymässä niin, että tietoisuus humaanista kohtaamisesta on vain hyväosaisten kykyä olla hyvinvoiva ja mielekäs. Liian monta epävakautta perusrakenteena murtaa luottamuksen, tunteet ja tarinat.

Raija