FANTASIAPELKO

Mediassa on ollut kirjoituksia fantasian vaaroista. On viitattu Tolkienin tarinaan, Harry Potteriin ja muihin fantasiatarinoihin, joiden pelätään synnyttävän epätodellisuuden vastaan todellisuus, joissa sitten eläisimme ja havaitsisimme maailmaa. Pitäisikö meidän kasvattaa tahtomme kiinni sanakieleen, tapoihin, vai pitäisikö sittenkin ymmärtää tietoisuutemme piraalina, joka kulkee tasolta tasolle ruokkien eri tasojaan?

On tietenkin vaarallista, jos ajaudumme fantasioiden kehään, josta emme osaa päästä pois, ja jäämme vangiksi. Eri tietoisuuden tasot voi nähdä kasvun askeleina, joissa kuljemme kohti kokonaisuutta. On yhtä vaarallista joutua pelon valtakuntaan kuin fantasiankin. Molemmat voivat eksyttää todellisuudesta, mutta niin voi myös sanakieli viedä meitä kohti uskottuja arvoja, jotka ovat vieraita ihmisen kokonaisuuden kannalta.

Kaiken takana voi olla pelko, joka luo fantasioita mielen suojamekanismin ansiosta. Pelko vääristää todellisuuden havainnointia, se luo uhkakuvia, mutta myös fantasiaa. Kokonaisuuteen kasvaessa ei tarvitse mennä kokonaisvaltaisuuteen halliten mielellisesti ja muistikuvilla, sillä se voi olla liian raskas taakka ihmiselle kantaa. Jännitettä syntyy liikaa tahdon ja tavoitteen välille. Peloissa jännite voi vallata koko aivot, eikä eriytynyt kokemus ja ajattelu onnistu, ja havaitseminen epäonnistuu. Liiallinen fantasia voi aiheuttaa myös liiallisen jännitteen niin, ettei jäsentely menneen, tulevan ja nykyhetken suhteen onnistu. Voimme elää liikaa menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

Fantasiapelossa ajatellaan, että siihen sisältyy liikaa nk. sisäisen lapsen olemusta. Lapsen mieli ikään kuin on pelon vastineena luomassa liikaa fantasiaa. Sitä voi siis estää pelkoja vähentämällä. Hyvässä lapsen kehityksessä itsemääräämisoikeus ja itsenäistymiskehitys ovat tasapainossa eri kehitysalueiden kanssa, jolloin mikään alue ei pääse valtaan ja hallitsemaan.

Raija