VALLAN KÄÄNTÖPUOLI

Populismi on nyt voimissaan ja näyttää siltä, että yhteiskunnan kehittyminen on vajoamassa keskiajan pimeyteen. Yhteisövalta on näyttänyt kyntensä, elitismi tuhotaan ja sen tuhoamiseen kätkeytyy myös sivistyksen tuhoaminen. Jos ja kun yrittää ymmärtää tämän ilmiön sisältöä, se vaatii perehtymistä yhteisövaltaan. Yhteisövallassa jaetaan roolit, joita on tutkittu monin kääntein. Näistä tunnetuin lienee Goffman, joka näki yhteisön näyttämönä, ja toisaalta sitten Johar, joka esitti ihmisen minuuden itselle ja toisille sekä salattuna, että näkyvänä. Persoonallisuusteorioista tulee mieleen hybris, jossa itsevarmuus aiheuttaa rankaisun yhteisön taholta.

Keisarilla ei ole vaatteita, on satu, joka pitäisi ymmärtää tänä päivänä. Yhteisö pilkkaa keisaria ja nauraa hänet pellolle yhteisöstä. Tässä viitataan rooliin, jonka yhteisö antaa. Puku on sekä suoja, että valta-aseman oikeutus yhteisövaltaa varten. Näyttää siltä, että syvemmällä on kuitenkin häpeän monet vaikutukset, jossa uhraaminen on sallittua. Ihminen ei ole muuttunut sitten vuosituhannen alun. Legitiimiksi yhteisövallan tekee sekä epävirallinen että virallinen johtaminen.

Uhraamisessa on etsitty sekä uhriutumisen, että uhraamisen mahdollisia tekijöitä. Taustalta löytyy kateuden kasvamisen mahdollistuminen ja toisaalta valta, joka annetaan. Populismin ydin onkin mielipidevalta, jossa sanat voivat kukkia yli äyräiden, ja myös loukata yhteisön jäseniä, rajoja on etsittävä. Raskaampana muotona on ihmiselämän tuhoaminen.

Ei oikeusvaltio eikä vapaa lehdistökään ole sammuttanut tätä viheliäistä vallan muotoa, jossa haluamme uskoa puvun vaikutukseen. Yhteisöistä on tullut oikeussaleja, jossa uhraaminen toteutetaan. Hyvinvointi ihmisten kesken on teatteria niin kauan kun valta-asemia pönkitetään. Uhrit maksavat kalliin hinnan, oman elämänsä. Uhreiksi joutuvat ne, jotka paljastavat salatun kertomuksen. Heidät siirretään syrjään, ettei häpeä tulisi kutistamaan koko yhteisöä, siis uhrataan. 

Ennaltaehkäisynä voisi pitää sitä, ettei valta-asemia pönkitetä, mutta ei häivytetä niitä taka-alallekaan totuuden karsimisella ja uudella tarinalla. Valtaa voi rajoittaa.

Häpeä ja maineen menetys, sekä osallisuuden oikeus yhteisöön jäsenenä murentuvat, kun johdettu tarina pakottaa uskomuksiin, ja siksi valhe on psyyken puolustautumista häpeää vastaan. Psyyke luo hyväksytymmän ja kauniimman tarinan, usein yhteisesti sovitun, ja se yhdistää jäsenet. Tarina ei tunne välttämättä totuutta, se on miellyttävä kompromissi, jossa uhraaminen on hyväksytty ja salattu käytänteineen.

Roolien vaikutukset ovat monimutkaisia. Naisten keskuudessa kateutta näyttäisivät tuottavan kauneusihanteet, miehet rämpivät lihasvoimien saavutuksissa, ehkä nämä ovat jo hieman sekoittuneet. Naisessa ei saa esiintyä itsevarmuutta, eikä hän saa pyrkiä tietämiseen, rooleilla suljetaan kanavat edetä, mies olkoon ikuinen ruumiinrakentaja. Kun rooli pullistuu liiallisuuksiin, seksuaalisuus nousee pintaan, ja vietit sekä vaistot ohjaavat valintoja, ja ajaudumme ahneuden valtakuntaan. Tällöin teatteriominaisuudet vahvistuvat. Uhrit leimataan, jos he eivät asetu annettuun rooliin. Johtamisen kyvyt voivat ennaltaehkäistä valta-aseman väärin käyttöä. Sieltä voi erotella tunne-, mielipide-, ja asiajohtamista.

Kaiken takana on mielellä pelaaminen. Se kuvitelma, että uhri olisi aina ongelman aiheuttaja ja yhteisön oikeudenmukaisuus aina viisasten kivi, pitää yllä tätä järjestelmää. Sivistyksen ja hyvän johtamisen pohjalla täytyy olla tietoa.

Raija