TAITEEN RINNALLA JA KANNALLA

Kävin pari päivää sitten hyvän ystävättäreni kanssa katsomassa Soile Ylä-Mäyryn näyttelyä. Hän on kansainvälisesti tunnettu taiteilija. Näyttely on Tampereella taidepalatsissa ja teokset ovat öljyvärimaalauksia, sekä lasiteoksia. Päätin, että analysoin mieltäni taideteosten äärellä. Mitä ne minulle antavat, mitä näen niissä? Näin naisen vankeudessa itseensä, joka kulkee ahdistustaan läpi. Läpi asvaltin, palavien sydämien ja vangittujen kirjeiden avaamattomuudessa Mäyryn hahmot kulkevat unien ja todellisuuden viidakossa, jossa ei tunnu aukeavan mikään. Muistan nuoruudesta, kuinka ahdistuin katsellessani tällaisia teoksia, oma ahdistukseni nousi pintaan, nyt olin kuin vapaa kuin taivaan lintu maalamaan näkemykseksi sitä näkyä, jonka teos antoi. Se tuntui hyvältä.

Ystäväni kanssa erimieliset näkemykset johdattavat paljon keskustelujamme. Hän on psykologian asiantuntija, tosin eri koulukunnan kuin itse olen. Keskustelumme onnistuu kaikesta huolimatta sopuisasti. Pääaihe on usein se, kuinka tunteisiin tulisi suhtautua. Hänen mielestään tunteet ovat niin vahvoja, ettei niille ei voi antaa liikaa tilaa, vaan sanakielen tulee johtaa näkemyksiä. Liian vahvat tunnekokemukset voivat johtaa jopa sydänkohtauksiin. Olen hänen kanssaan tästä samaa mieltä, mutta en silti jättäisi tunteita sivuun.

Mielestäni tunteiden hoito tulee alkaa varhaislapsuudesta, jota ei varhaiskasvatuslaki vielä huomioi, etteivät tunteet hallitse ajatuksia. Kun tunteet ovat liian voimakkaita, ne alkavat johtaa näkemyksiämme, eivätkä havainnot todellisuudesta onnistu, omasta mielestä syntyneet kuvat luovat todellisuuden, usein vastoin sitä mitä todella tapahtuu. Tunnehoito aloitetaan niin, että lähihoivaaja jakaa lapsen kokemukset, kantaen sitä taakkaa, mitä lapsi ei vielä jaksa ja opettaa sanoittamaan kokemukset. Tämä on psykoanalyyttinen näkemys, jolla on paljon kannatusta tieteen piirissä, syvätunteiden teoriat.

Kun tunteita ei opita jakamaan, tunteet synnyttävät vahvoja jännitteitä, mitkä muokkaavat ajattelua. Tällöin tunnemielikuvat alkavat johtaa näkemyksiä.

Maailma on jotensakin rakentunut niin, että taiteen kautta kohtaamme tunteet. Ne jäävät usein käsittelemättä, ja tunnekokemus jää taide-elämyksen myötä yksilön itsensä vaikutteeksi, ja jakamista ei tapahdu. On varmaan totta, että tunteet voivat olla niin vahvoja, että siihen tarvitaan avuksi musiikkia, kuvataidetta, teatteria ja muotojen sanomaa. Tärkeintä on että opimme itseilmaisua. Tunnejännitteet helpottuvat huomattavasti kun opimme jakamaan ja tunnistamaan oman kokemuksemme.

Raija