YLIAISTILLISTA KIELTÄ JA MIELTÄ

Näen joskus unta aikakaudesta, jolloin minulla oli yllin kyllin ruokaa ja muutakin mannaa. Lapsuuden kokemuksiin nähden se oli suorastaan yliaistillista, tai yliluonnollista, suorastaan hurmaa, miten sen nyt haluaakin sanoa. Olin siis varakkaampi kuin lapsuudessa. Ruokaa oli paljon enemmän, ja siitä nautti jotenkin runsaammin. Lapsuuden ruokapadat olivat niukat, ja silloin mieli oli tottunut kieltäytymään. Tosin onni oli siinä, ettei tietoa ollut kovinkaan paljon paremmasta.

Tuo varakas kausi ei ollut mitenkään normaalista poikkeava, vaan tavallista keskiluokkaista menoa, mitä taas köyhässä lapsuudessani ei ollut.

Tämä nautinnollisuuden aika on jotakin sellaista, jossa yritän erottaa yliaistillisuuden ja normaalin aistimuksen toisistaan, ja etsiä nautintoon kokemuksellisen puolen, jossa vallitseva tilanne vaikuttaa mieleen ja sen nautintoihin kieltojen tai sallimusten kautta. Kysymys on paljolti tottumuksesta, ja muistan lapsuudesta, ettei siellä ollut juuri nautinnollisuutta, ei halua eikä tahtoa, kun sitä mannaa ei ollut mitään olisi hamunnut.

Kun sitten sain vapaasti haluta, siihen liittyi kieltojen vaikutus liiallisesti, omantunnon vaikutus, hyvää ei sallinut itselle. Mielestä tuli ikään kuin yliaistillinen, ylinautinnollinen, jota ei olisi sallinut täysin itselleen. Saatoin tuntea itseni arvokkaammaksi ihmiseksi, enemmän yhteiskunnan hyväksymäksi kuin köyhyyden opettama minuuteni salli.

Mutta tuo nautinnollisuus ei ollut suinkaan yksioikoisesti halusta ja tahdosta syntynyt, vaan siellä kummitteli kieltojen meri. En sallinut itselleni ylellisyyttä, enkä lihallista nautintoa kuin kiellettynä, koska lihani oli häpeässä uitettu raiskauksen vuoksi. Niinpä tuosta nautinnollisuudesta nousikin pintaan kielletty puoli, ja se toi esiin kehossa sellaista olevaisuutta, jossa keho on ylijännitteessä ja yliaistillisuudessa, ikään kuin nautti kiellettynä. Ehkä se oli nk. syntisyyttä, syntynyt kielloista, mutta normaalina oikeutettua. Siksi se näkyi päällepäin outona, ikään kuin itse ei olisi ollut mukana, ja ei varmaan ollutkaan. Se ei siis ollut aito halu, vaan kielletty hedelmä. Tietoisesti sallin itselleni nautinnon, mutta mieli ei ollut vielä valmis kokemukseen.

Kielletyn nautinnon kokemus toi pintaan kovuutta ja kuin poissaolevuutta, ja moni epäilikin aitoutta. Rakastin aidosti ja hyväksyin asian, mutta mieli kielsi siinä nautinnon. Tuo kahtiajakoisuus mielessä oli väkivallan seurausta. Kiellon saartamana mieli oirehti kipuja pintaan, ja sai aikaan epäluottamuksen, vapauden puuttumisen aistimuksessa. Siinä kivussa oli ikään kuin nautinto läsnä, jossa tietoinen halusi, mutta mieli oirehtii vapauden puutetta, vapauden, joka on kahlittu kielloilla häpeän tai normin vuoksi.

Monesti tulkitaan haluja ja tahtoa epäilyjen kautta, kun tarkastellaan toisia ihmisiä ulkoisissa havainnoissa. Tuo kieltäytymisen ja häpeän piirre saattaa erehdyttää luulemaan muuta kuin ihminen todellisuudessa on. Nautinto on vain oire ristiriidasta, ja siten yksilön itsensä tiedostamaton puoli, ennen kuin häpeästä on irtaanuttu.


Raija