SOSIAALISUUDESTA

Olen hämmentynyt siitä, kuinka yhä vain sinnikkäästi etsitään oikeutusta ja syitä sosiaaliseen nokkimisjärjestykseen käytösten kautta vedoten sosiaalisiin lakeihin toistemme välillä ja perusteena apinapopulaatio, kädellisten kehitysopit. Hierarkkiseen valtakäyttäytymiseen haetaan perusteita ja oikeutta. Minusta on monta pätevää syytä, miksi ne tuottavat raadollista käytöstä. Pari päivää sitten katsoin apinasaarelta tutkimusta, jossa selvitettiin sosiaalisuutta apinoiden kautta.

Jokseenkin tuntuu, että eläimellisyyttä halutaan pitää yllä vain siksi, että haluaan todistaa ihmisen pahuutta, ja olosuhteilla pidetään yllä se. Ihmisellä on kehittyneemmät aivot, tai ainakin eri lailla toiminnalliset kuin apinoilla. Meillä ei vaistot ja pelot ole jatkuva virta, vaan turvallisuutta on kehitetty monissa ulottuvuuksissa. Hyvin mahdollistettu leikki toimii etuaivolohkolla luoden kuvittelua ja ennakointikykyä, tiedon siirtämistä sieltä pitkäaikaiseen muistiin, ja estää lopulta tahtovoimaisesti syvällä aivoissa olevan mantelitumakkeen liiallisen aktivaation, ellei sitä uhkat ja pelot ympäristössä aktivoi hallitsemattomaksi. Tunteet voivat syntyä ja vaikuttaa ihmisessä, mutta ne eivät ota valtaa, kun leikeissä on kehittynyt kyky järjelliseen, ja luovuuden mahdollistavaan kykyyn ylläpitää itsehallintaa ja aggressiot pysyvät taka-alalla. Leikkiä on suotava riittävästi. Luovuus voi tulla alitajunnasta esiin ensin myyttisenä, sitten hahmoina, ja lopulta valmiina kuvana.

Eläimillä ravinnon puute on yksi aggression lähteistä.

Pitkään myös on kiistelty siitä, kuinka  sosiaalisuuden yksi vaihe on katsekontakti, se rehellisyyden, vilpittömyyden, luottamuksen ja turvallisuuden esikontakti lähihoivaajan kanssa, sielun peili. On kuin kehovaistot kuitenkin hylkisivät tätä ihmislapsen viattomuuden ja aitouden olemusta, sielun puolta. Luontohan osaa valheen synnyttämisen muuttaen muotoaan, valehdellen ja näytellen, se on kehon kyky, muuttaa väriä ja tuo valheen kyky taitaa olla lähtöisin pelosta. Suuri kirja kertoo, kuinka vilpitön lapsi joutuu lopulta tuhoon ja tuhotaan. Keho voittaa ja vallankin, jos sitä kehoa kumarretaan ja palvotaan.

Olisi aika jo vihdoin luoda edellytykset korkeakulttuurille, suoda ihmisille kyky leikkiin. Kun kunnioitus tuodaan yksilöä kohtaan riittävän pitkälle, sosiaalisuus pakotteiseen vuorovaikutukseen ja nokkimiseen väistyy, sillä tunkeutuminen toiseen ei ole sallittua. Tärkeää on se, että yksilö kunnioittaa myös elämää monipuolisesti, eikä lähde itsekkäästi turmelemaan ympäristöä.

Raija