ILOA JA MIELIKUVITUSTA

Itsekullakin meillä on erilaiset elämykset eli tunteet ja läikähdykset milloin ja miten niitä kohdalle osuu. Tunteita osuu harvakseen kohdalle, tai ainakaan vahvoja tunteita. Tunteista tule haittaavia vasta silloin, kun ne on olleet kiellettyinä pitkiä aikoja, ne on joko torjunut itse tai sitten ympäristö ei ole hyväksynyt niitä. Niitä ei ole arvostettu, tai ne ovat liittyneet johonkin häpeälliseen tekoon tai asiaan, tabuun. Ihminen voi joutua hyvinkin ahdistavaan tilaan, kun tunteet on kielletty. Ahdistavien kokemusten jälkeen tunteiden pitäisi antaa tulla, mutta se ei suinkaan ole aina helppoa.

Itse olen jokseenkin arvottanut tunteet, jakaen ne oikeuksiin. Psykologit ovat myös laittaneet tunteet arvohierarkkisesti järjestykseen, mutta en osaa sanoa siitä mitään, sillä en ole asiantuntija.

Tunteiden esiintymisen olen ikään kuin liittänyt perusoikeuksiin, jolloin olen saanut ne kokemuksessa oikeutetuiksi, hyveeksi. Aina on hyvä ja kunnioitettava asia, että tunteita ilmaantuu, itseilmaisu toimii, yksilö kykenee ilmaisemaan tunteensa, se on perustarve, mikä johtaa hyvinvointiin. Ei kannata arvostella, miten ne tunteet tulevat, minkälaisia ne on, vain iloita siitä, että yksilö saa ne ulos, ja mahdollisesti pukee sanakieleksi. Joskus ohjasin kaltoin kohdeltua lasta, joka oli nähnyt jo pienestä pitäen runsaasti väkivaltaa alkoholistiperheessä. Hän oli lukossa, ja purki tunteensa lyömällä toisia lapsia ja aikuisiakin. Pääsimme sanalliseen viestintään maalaamisen kautta, ensin oli isä ja äiti valaat meressä ja lopulta kokemukset alkoivat tulla esiin, ja saatoin lohduttaa.

Ilo ja nautinto eivät ole aina tavoitettavissa. Joskus joutuu pitkäänkin harjoittelemaan aistikuvilla, että alkaisi nähdä kokemiaan asioita, vapautua negatiivisista kokemuksista ja alkaa iloita kokemuksesta. Minulla oli vahva iloitsemisen kyky lapsuudesta. Kun koin väkivallan nuoruudessa, halusin päästä siitä eroon, joskus melkein väkisin ja saavuttaa takaisin aistillisen iloni. Onneksi iloni oli pääsääntöisesti vuorovaikutuksesta syntyvää, niin se helpotti huomattavasti kehon revintää. Tahtoni oli niin vahva, että harjoittelin vuorovaikutusta paljon eri tavoin, vaikka ympäristössä se oli enemmänkin kiellettyä ja aliarvostettua. Taaksepäin elämää katsoen ihmettelen sitä naisten suurta lukumäärää, miksi he eivät ikään kuin sallineet naiselle itseilmaisua, iloa ja innostuneisuutta. Ehkä se oli sitten liian vahvaa, sillä halusin saada sen hallintaan, mutta myös naisen arvo ja asema lienee ollut este.

Ilo on jotakin syvempää kuin aistimusten tuoma nautinto, se on jo arvoa, jossa oikeudet on tietoisuudessa ainakin esiasteisena. Haluaa olla ihmisarvoinen.

Raija