HAUDOT VAIN HARHAA

Joskus unessa mieheni otti eron minusta, koska hän oli löytänyt missin uudeksi partnerikseen. Jonkun ajan kuluttua hän palasi luokseni, ja kertoi ettei kauneus tuonut onnea. Etsimme sitten entisiä asuntoja, jotka muka omistimme, mutta niitä ei löytynyt mistään.

Filosofisesti Hyvyys,  Kauneus ja Totuus ovat perusarvoja, joihin kaikki muut arvot palautuvat. Onko kuitenkin niin, että tuijottamalla liikaa kauneuteen, me harhaudumme nautinnollisesti ihailemaan vain omia aistimuksiamme? Aistimuksessa kauneuteen hairahtuminen tuo vain itselle nautintoa, nautimme siitä, kuinka yhä kauniimmaksi tavoitteemme on yltänyt aistimuksessa nauttien sen ylevyydestä. Joku twiittaaja kertoi taannoin, ettei mies voi rakastella kuin kaunista naista. Siis ainakin illuusiossa hän rakastelee kaunista naista, sillä ihminenhän on jokseenkin ruma roikkuvinen raajoineen.

Aistimuksessa voimme saavuttaa itselle aistikokemuksen toisesta, ja antaa toisen kokea oman aistimuksen viestin. Kyvyssä myötäelää antaessamme ja saadessamme piilee vaihtoaistimukset, joita voi saavuttaa vain väkivallattomassa kosketuksessa. Jos luokittelemme halun aistimuksen kautta vain kauniiseen, saatamme joutua vain oman aistimuksen vangiksi ihailemamme kokemuksen kautta, emme anna toiselle. Erilaisuus estää ihastumasta liikaa omiin kuviin.

Halumme ihailuun ja kauneuteen saattaa tuoda myös kulttuurisen ongelman hyvän ja pahan taistelussa. Liiallinen ihailu ikään kuin tuo syntisyyden ongelman, haluamme tuhota vilpittömän ja  kauniin, raiskata ja häpäistä. Näin ymmärrän kristinuskon ihmiskuvan, vilpittömän ja syntisen taisteluna. Hybris on minuudessa syntyvä ylimielisyys, joka häpäisee toisen, kauniin, ja/tai vilpittömän. Onko se ihailun kääntöpuoli? Minusta se on syyllistymisen kautta syntynyttä pahuutta, mikä tuhoaa kauneutta.

Olen nykyään pitkiä aikoja puhumatta. Eilen huomasin kokouksessa, että puheeni oli kuin lihaksen muminaa. Entinen Raija oli kadonnut, ei terävyyttä ilmaisussa, hyvä kun muut saivat selvää puheestani. Puhelihakseni ovat veltostuneet, kun eivät saa harjaannusta. Ehkä olisi hyvä, että voisin puhua sen verran, että lihakset pysyisivät kunnossa, ja ääneni voisi säilyä ymmärrettävänä. Sen verran lienee oikeutta kauneuteen, jos sitä kauneudeksi voi kutsua, puheoikeutta.

Raija